"Siihen olen mielelläni valmis", vastasi Mareschal, "sillä huuliltani ei koskaan luiskahda ainoatakaan sanaa, jota ei käteni olisi valmis puolustamaan. — Puhu siis suusi puhtaaksi, kaunis serkkuni, ja sano minulle: onko sinun vapaa tahtosi ja pakottamaton päätöksesi, että otat tämän uljaan ritarin herraksesi ja puolisoksesi. Sillä jos sinä hiukankin epäröit, niin peräydy ja astu askel taaksepäin, eikä hän tule saamaan sinua!"
"Oletteko te hullu, Mareschal?" lausui herra Vere, joka oltuaan Mareschalin holhoojana tämän nuoren herran ala-ikäisenä ollessa puhui vielä usein hänelle vallanpitäjän tavalla. "Luuletteko te, että minä väkisin pakottaisin tyttäreni alttarin eteen, jollei hän itse sinne haluaisi?"
"Sh, Vere!" vastasi nuori herra, "älkää puhuko minulle mitään — ovathan hänen silmänsä aivan kyynelissä ja hänen poskensa valkeammat kuin hänen valkea pukunsa. Minun täytyy vaatia, tavallisen sääliväisyyden nimessä, että vihkiminen jätetään huomispäiväksi."
"Tyttäreni saa ilmoittaa teille itsellenne, koska sotkette ikuisesti asioita, jotka eivät teitä vähääkään koske, että hän tahtoo vihkimisen nyt tapahtuvaksi. Eikö niin, Isabella kultaseni?"
"Niin on", myönsi Isabella melkein pyörtyen, "koska ei tule apua Jumalalta eikä ihmisiltä."
Ainoastaan ensimmäiset kaksi sanaa kuuluivat selvästi. Mareschal kohautti olkapäitään ja astui taaemmaksi. Vere talutti tai pikemminkin kantoi tyttärensä alttarin eteen. Sir Frederick astui eteenpäin ja seisahtui Isabellan viereen. Pappi avasi käsikirjansa ja katsahti herra Vereen odotellen viittausta aloittaakseen toimituksen.
"Aloittakaa", lausui herra Vere.
"Seis!" Ääni kuului kuin hänen vaimovainajansa haudasta. Se oli käskevä ja tyly ja saattoi kaikki kaiut vyörymään kirkossa.
Kaikki seisoivat ääneti, liikahtamatta, kunnes kaukainen pauhu ja miekkain kalske, tai kumminkin jokin sen kaltainen, kuului etäämpänä olevista huoneista. Tämä pauhu taukosi kuitenkin pian.
"Mikä uusi juoni tämä on?" lausui Sir Frederick vimmoissaan luoden vihan ja epäluulon katseen Vereen ja Mareschaliin.