"Ei se voi olla muuta kuin jonkun humalaisen vieraamme koirankuria", selitti herra Vere, vaikka hän olikin kovin hämillään. "Meidän täytyy antaa paljon anteeksi tämänpäiväisten liiallisten juominkien tähden. Aloittakaa vihkiminen!"
Mutta ennen kuin pappi ehti totella, kuului sama kielto uudestaan samasta paikasta. Naispalvelijat pakenivat kiljuen kappelista, herrat tavoittelivat kukin miekkansa kahvaa. Ennen kuin ensi hämmästys oli mennyt ohitse, astui kääpiö esiin hautakiven takaa ja asettui herra Veren eteen. Tämän eriskummallisen ja julman näköisen haamun ilmestyminen tähän paikkaan ja tällä tavalla hämmästytti kaikkia läsnäolevia, ja herra Veren rohkeus näytti kokonaan pettävän. Hän hellitti otteensa tyttärensä käsivarresta, astui horjuen lähimmän patsaan luokse, kietoi kätensä sen ympärille, ikäänkuin tukea hakien, ja painoi otsansa sitä vasten.
"Kuka tämä mies on?" kysyi Sir Frederick, "ja mitä hän tällä sekaantumisellaan tarkoittaa?"
"Tämä mies", huusi kääpiö katkeralla äänellä, "on tullut ilmoittamaan teille, että te, naidessanne tämän nuoren neidon, ette naikaan Ellieslaw'n ettekä Mauley-Hallin, ettekä Polvertonin perillistä ettekä saa yhtään ainoaa pellon vakoakaan, ellette mene naimisiin minun suostumuksellani, ja sitä suostumusta ei sinun kaltaisellesi anneta ikipäivänä. Alas — alas polvillesi ja kiitä Jumalaa, että sinut on estetty avioliitosta olennon kanssa, jonka avujen — totuudenrakkauden, hurskauden ja viattomuuden — kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä. Ja sinä, kiittämätön heittiö", jatkoi hän Veren puoleen kääntyen, "mitä apua nyt on sinun konnamaisesta petoksestasi? Sinä tahdoit myydä tyttäresi oman pääsi päästimeksi samoin kuin nälänhädässä olisit hänet tappanut ja ahminut suuhusi oman kurjan henkesi pelastukseksi! Kas niin, peitä vain kasvosi käsiisi — kylläpä sinulla onkin syytä hävetä, kun näet sen miehen, jonka ruumiin sinä saatoit kahleisiin, jonka käden rikokseen ja sielun kurjuuteen. Tämän sinua isäksi nimittävän olennon viattomuus pelastaa sinut nyt vielä kerran. Lähde siis tiehesi, ja tulkoot anteeksianto sekä antamani lahjat sinulle sanan oikeassa merkityksessä tulisiksi hiiliksi, kunnes aivosi ovat yhtä paahdetut ja poltetut kuin omanikin!"
Vere läksi kappelista tehden liikkeen, joka ilmaisi sanoin selittämätöntä tuskaa.
"Seuraa häntä, Hubert Ratcliffe", sanoi kääpiö, "ja ilmoita hänelle, mikä hänen kohtalonsa on. Hän riemastuu siitä — sillä ilman hengittäminen ja kullan kädessä pitäminen on hänelle autuutta."
"Minä en ymmärrä tästä mitään", virkkoi Sir Frederick. "Mutta meitä on täällä joukko aatelisherroja aseissa kuningas Jaakon nimessä. Ja jos te, herra, lienette todella Sir Edward Mauley, jonka on luultu kuolleen hullujenhuoneeseen, tai jos lienette hänen nimensä anastanut petturi, niin me kaikissa tapauksissa olemme niin rohkeita, että otamme teidät kiinni, kunnes teidän ilmaantumisenne tänne, tällä hetkellä, on tarkemmin selitetty — me emme salli seurassamme vakoojia. Käykää käsiksi häneen, hyvät ystävät!"
Mutta palvelijat peräytyivät epäilevinä ja peläten. Sir Frederick astui nyt itse lähemmäksi erakkoa, ikäänkuin tarttuakseen häneen, mutta äkkiä oli hänen edessään välkähtävä keihään kärki, jonka Hobbie Elliotin vahva käsi ojensi hänen rintaansa vasten.
"Minä panen päivän paistamaan sinun lävitsesi, jos sinä yrität koskea häneen!" lausui reipas rajamies. "Peräydy, mies, tai minä pistän reiän lävitsesi! Ei kukaan saa sormenpäälläkään koskea Elshieen — hän on kelpo, naapureita kohtaan avulias mies, aina valmis auttamaan ystävää vastamäessä. Ja vaikka sinä luuletkin häntä vaivaiseksi, veikkonen, niin lyönpä vetoa, että hänessä olisi miestä puristamaan veret sinun kynsiesi alta. Hän on jäykkä mies, meidän Elshie! Hänen kouransa ovat kuin sepän pihdit."
"Mikä on sinut tänne saattanut, Elliot?" kysyi Mareschal. "Mikä on käskenyt sinua sekaantumaan tähän asiaan?"