"Totuus on, herra Mareschal", vastasi Elliot, "tulin tänne parin-kolmenkymmenen muun veikon kanssa omassa ja kuninkaan nimessä — vai liekö kuningattaren, kuka ne kaikki muistaa! Ja Viisaan Elshien nimessä vielä päälliseksi — minä olen tullut maan rauhaa varjelemaan ja maksamaan muutamasta pahasta pulasta, johon herra Vere on minut saattanut. Aika löylyn tosiaan pojat laittoivatkin minulle pari päivää takaperin, ja hän se oli siihen tulen iskenyt. Ettekö arvaa, että minä halusin käydä nyt vuorostani häntä kylvettämässä? Ei huolita ensinkään tarttua käsin miekan kahvoihin, hyvät herrat! Talo on jo joutunut meidän haltuumme ilman suurta melua. Ovet olivat sepposen selällään ja väellänne kovin paljon punssia päässänsä. Me tempaisimme heiltä miekat ja pistoolit yhtä helposti kuin olisimme riipineet hernepalkoja."
Mareschal työntäisi ulos ja tuli kohta takaisin kappeliin.
"Totta maar', Sir Langley, se on totinen tosi: koko talo on täynnä aseellisia miehiä ja meidän humalapäisiltä luontokappaleiltamme on riistetty aseet. Miekka ulos tupesta, raivatkaamme tietä itsellemme!"
"Älkää hätäilkö, älkää hätäilkö!" huusi Hobbie. "Kuulkaa vähäisen, kuulkaa toki vähäisen! Me emme aio tehdä teille mitään pahaa. Mutta kun te tartuitte aseisiin Jaakko kuninkaan — siksihän te häntä sanotte — ja piispojen puolesta, niin katsoimme oikeudeksi ja kohtuudeksi pitää vireillä vanhaa naapurisotaa ja tarttua aseisiin tuon toisen ja kirkolliskokouksen puolesta. Mutta me emme tahdo kärventää hiuskarvaakaan päästänne, jos vain menette hyvässä rauhassa kotiin. Ja se taitaisikin olla teille parhain neuvo, sillä Lontoosta on tullut varma tieto, että Byng,[21] vai mikä hänen nimensä lienee, on pannut Ranskan laivat ja uuden kuninkaan aika pinteeseen ja karkottanut ne pois meidän rannoiltamme. Teidän lienee siis parasta kuitenkin tyytyä meidän vanhaan Annaamme[22] paremman puutteessa."
Ratcliffe, joka samassa astui sisään, vahvisti nämä Jaakko kuninkaan puoluelaisille onnettomat tiedot. Sir Frederick läksi kohta, sanomatta kenellekään jäähyväisiä, niiden palvelijoiden kanssa, jotka olivat niin selviä, että kykenivät matkalle.
"Ja mitä te aiotte tehdä, herra Mareschal?" kysyi Ratcliffe.
"Mitäkö aion?" vastasi tämä hymyillen. "Sitä tuskin itsekään tiedän. Minun ylpeyteni on siksi suuri ja minun rikkauteni siksi pieni, etten voi seurata tuon kelpo sulhasmiehen esimerkkiä. Se ei ole minun luonteenikaan mukaista eikä se myöskään maksaisi vaivaa."
"No hyvä, lähettäkää sitten miehenne kotiin ja pysykää alallanne, niin emme ole tästä tietävinämmekään, kun ei vielä ole ollut ilmi kapinaakaan."
"Oikein", sanoi Elliot, "mikä on ollut ja mennyt, se olkoon ollut ja mennyt, ja olkaamme kaikki jälleen hyviä ystäviä. Piru minut vieköön, jos tunnen vihaa ketään muuta kuin Westburnflatia kohtaan, ja hänelle minä jo annoin kuuman löylyn ja vielä kylmää vettäkin päälle jäähdykkeeksi. En ollut vielä ehtinyt sujahuttaa häntä miekallani enempää kuin kolme kertaa, kun hän jo hyppäsi ikkunasta linnan ojaan ja uida loiskutti sen poikki kuin sorsa ikään. Hei, sitä junkkaria, tosiaan! Lentää sievä tyttönen kynsissä aamulla, toinen taas illalla, vähemmästä ei apua! Mutta jollei hän nyt lennä pois tykkänään toisille maille, niin kyllä minä lennätän hänet köysinuoralla, sillä tuo Castletonin sovittelukokous on mennyt tuulen tietä. Hänen omat ystävänsä eivät enää halua pitää hänen puoltaan."
Yleisen sekamelskan aikana oli Isabella heittäytynyt polvilleen sukulaisensa, Sir Edward Mauleyn jalkain juureen — sillä nimellä meidän tulee nyt nimittää erakkoa — lausunut hänelle kiitoksensa sekä rukoillut anteeksi isänsä puolesta. Koko seuran katseet kääntyivät nyt heihin, niin pian kuin muiden läsnäolijain oma mielenliikutus ja palvelijoiden melu oli hiukan asettunut. Neiti Vere oli polvillaan äitinsä haudan vieressä, jonka veistokuvan näköinen hän oli silmiinpistävällä tavalla. Hän piti kiinni kääpiön kädestä, suudellen sitä kerta toisensa jälkeen ja kastellen sitä kyynelillään. Erakko seisoi liikahtamatta, värähtämättä: ainoastaan hänen silmänsä siirtyivät vuoroin marmorikuvaan, vuoroin elävään rukoilijaan. Viimein silmäripsiin herahtaneet suuret kyynelkarpalot pakottivat hänet kädellä pyyhkäisemään silmiään.