"Minä luulin", virkkoi hän, "ettei kyynelillä ja minulla olisi enää mitään tekemistä keskenämme. Mutta kyyneleitä me vuodatamme syntyessämme eikä niiden lähde näytä ehtyvän ennen kuin haudassa. Kuitenkaan ei tämä sydämen sulaminen saa järkyttää päätöstäni. Minä eroan nyt iäksi päiväksi kaikesta siitä, minkä muisto", hän puristi Isabellan kättä, "on minulle rakas. Älkää puhuko minulle! Älkää yrittäkö muuttaa päätöstäni! Siitä ei ole apua — te ette saa enää koskaan tätä muodotonta kummitusta silmienne eteen. Tahdon olla teille kuollut ennenkuin lepään haudassani. Te saatte muistella minua niinkuin tämän elämän vaivoista ja rikoksista vapautettua ystävää."

Hän painoi suudelman Isabellan otsalle, toisen marmorikuvan otsalle ja astui ulos kappelista Ratcliffen seurassa. Isabellan, jonka voimat olivat päivän mielenliikutuksista melkein kokonaan rauenneet, taluttivat palvelijat huoneeseensa. Useimmat vieraat läksivät kukin suunnalleen, yritettyään moittia hallitusta vastaan tehtyjä vehkeilyjä jokaiselle, joka vain viitsi kuunnella, tai pahoitella, että olivat tulleet osallisiksi niihin. Hobbie Elliot oli sen yön kartanon komentajana ja asetti vartijoita joka puolelle. Hän kehui kuinka joutuisasti hän oli ystävineen totellut Elshien käskyä, jonka uskollinen Ratcliffe oli heille ilmoittanut. Ja hyvä onni, sanoi hän, oli vielä sekin, että samana päivänä oli saatu tietää, ettei Westburnflat aikonut pitää sanaansa, eikä tulla sovittelukokoukseen Castletoniin. Siitä syystä oli Heugh-footiin keräytynyt kohtalainen miesjoukko, joka aikoi seuraavana aamuna mennä rosvon torniin vieraisille. Sama joukko oli sen jälkeen valmis kääntämään suuntansa Ellieslaw'n kartanoa kohti.

XVII LUKU

— — Nyt loppunäytös tää
Päätteeksi ihmeellisen tarinan.

Niinkuin suvaitsette.

Seuraavana aamuna herra Ratcliffe toi neiti Verelle hänen isältään kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:

"Lapsi kultaseni.

Sortavan hallituksen vaino pakottaa minut, henkeni turvallisuuden tähden, lähtemään ulkomaille ja viipymään siellä jonkin aikaa. Minä en pyydäkään, että nyt seuraisit minua tai että tulisit jäljessäni. Sinä voit paremmin valvoa sekä minun että omaa etuasi jäämällä tänne. On tarpeetonta selittää sinulle tarkemmin syitä eilisiin eriskummallisiin tapauksiin. Minulla olisi mielestäni syytä valittaa Sir Edward Mauleyn käytöstä minua kohtaan, vaikka hän onkin sinun lähin sukulaisesi äitisi puolelta. Mutta koska hän on säätänyt sinut perillisekseen ja aikoo kohta antaa suuren osan omaisuuttaan sinun haltuusi, niin katson tuon asian täysin sovitetuksi. Minä näen, ettei hän ole koskaan antanut anteeksi sitä, että äitisi suostui mieluummin minun kosintaani kuin hänen sukunsa määräämän sopimuksen ehtoihin, jotka mielettömällä ja omavaltaisella tavalla määräsivät äitisi epämuotoisen sukulaisensa puolisoksi. Sir Edward Mauleyn tuska oli niin suuri, että se sekoitti hänen järkensä (joka totta puhuen ei koskaan ole ollutkaan aivan selvä), ja minulle, hänen lähimmän sukulaisensa ja perillisensä puolisolle, annettiin toimeksi hoitaa häntä ja omaisuuttansa. Tämän toimen minä suoritinkin, kunnes ihmiset, jotka epäilemättä luulivat tekevänsä oikein ja kohtuullisesti, hankkivat hänelle jälleen täyden vallan hallita omaisuuttansa. Jos kuitenkin tarkasti tutkittaisiin hänen myöhempää käytöstään, niin varmaan tulisi ilmi, että häntä olisi edelleenkin täytynyt pitää hänen oman etunsa vuoksi lempeän ja terveellisen valvonnan alaisena.

Yhdessä suhteessa hän kuitenkin osoitti tuntevansa verisiteiden arvon ja samalla oman heikkoutensa. Kun hän luopui kokonaan maailmasta piiloutuen monenlaisten valenimien sekä valepukujen peittoon ja vaati, että pantaisiin liikkeelle huhu hänen kuolemastaan (johon, tehdäkseni hänelle mieliksi, kernaasti suostuinkin), hän jätti minun haltuuni useimmilta tiluksiltaan saamansa vuokrat. Varsinkin niiltä, jotka olivat olleet sinun äitisi omia ja joutuneet sittemmin hänelle, ainoalle miespuoliselle perilliselle. Siinä asiassa hän saattoi luulla tekevänsä hyvinkin jalomielisen teon, vaikka hän kaikkien syrjäisten mielestä täytti vain luonnollisen velvollisuutensa. Sinä olit kaiken kohtuuden, vaikkakaan et lain kirjaimen mukaan, äitisi perillinen ja minä sinun luonnollinen holhoojasi. Minä en siis arvellut olevani tästä kovin suuressa kiitollisuudenvelassa Sir Edward Mauleylle, päinvastoin oli minulla mielestäni syytä valittaa, että herra Ratcliffe mielivaltaisesti vain vähitellen tiputteli minulle nuo tulot. Ottipa hän minulta vielä kiinnityskirjojakin tähän isältäni perittyyn Ellieslaw'n kartanoon kaikista niistä summista, joita vielä lisäksi halusin. Näin voidaan sanoa, että hän sai vähitellen koko omaisuuteni vapaaseen hoitoonsa ja valvontaansa. Ja jos Sir Edward Mauleyn teeskennelty ystävyys on ollut vain keinona, jolla hän tahtoi saada asiani kokonaan valtaansa saattaakseen minut häviöön milloin halusi, niin minä, sen sanon vielä kerran, arvelen olevani hänelle vieläkin pienemmässä kiitollisuudenvelassa.

Syksyllä, viime vuonna, sen verran kuin minä sain kuulla, hänen oma mieletön päähänpistonsa tai joku viittaamani hanke saattoi hänet tälle seudulle. Syy, jonka hän toi esiin, kuuluu olleen se, että hän halusi nähdä hautakiven, joka hänen käskystään oli asetettu kartanomme kappelikirkkoon äitisi haudalle. Herra Ratcliffe, joka tähän aikaan oli suonut minulle suuren kunnian muuttamalla minun talooni niinkuin omaan asuntoonsa, oli niin hyvä että saattoi kääpiön salaa tähän kappeliin. Seurauksena oli, niin hän kirjoitti minulle, useampia tunteja kestävä hurjuuden puuska, jolloin hän pakeni läheisille soille. Hiukan toinnuttuansa hän päätti asettua asumaan eräälle kaikkein jylhimmälle paikalle toimittaakseen siellä jonkinlaista poppamiehen virkaa niinkuin hän parhaimpinakin aikoinaan aina mielellään oli tehnyt. Herra Ratcliffe — se on huomattava — jonka olisi pitänyt antaa minulle tieto tästä asiasta, jotta minä olisin saanut pitää vaimoni sukulaisesta sellaista huolta kuin hänen surkea tilansa vaati, näytti sen sijaan moitittavalla tavalla myöntyneen kääpiön hullutuksiin ja luvanneen, jopa valalla vannoneenkin pitää ne salassa. Hän kävi usein Sir Edward Mauleyn luona ja auttoi häntä, erittäinkin nyt, kun tämän mieleen oli johtunut se eriskummallinen asia, että hän tahtoi rakentaa erakkomajan. Heidän pahimpana pelkonaan kuuluu olleen, että heidän seurustelunsa tulisi tunnetuksi.

Erakon asunnon ympärillä oli maa joka suunnalla aivan lakea, ja heti kun joku lähestyi paikkaa, pujahti Ratcliffe piiloon pieneen maanalaiseen rotkoon, luultavasti vanhaan hautakammioon, jonka he olivat löytäneet suuren kivipatsaan luota. Tottapa sinäkin, kultaseni, olet sitä mieltä, että semmoiseen salavehkeilyyn täytyi olla tärkeitä syitä. Huomattava on myös, että onneton ystäväni, jonka minä luulin olevan La Trappen munkkien luona, asuikin monta kuukautta valepukuisena seitsemän, kahdeksan mailin päässä kartanostani. Hän hankki itselleen minun salaisimmistakin toimistani säännöllisesti tietoja, joita hän sai Ratcliffen tai Westburnflatin tai jonkun muun henkilön kautta, sillä urkkijoiden palkkaamiseen hänellä oli varoja ylenmääräisesti. Hän soimasi minua pahantekijäksi, kun yritin saada aikaan avioliiton sinun ja Sir Frederickin välillä. Minä tein minkä katsoin parhaaksi. Jos Sir Edward Mauley oli toista mieltä, niin miksei hän astunut suoraan esiin ja ilmoittanut tahtovansa ottaa osaa asian päättämiseen? Ja miksei hän vaikuttanut siihen sillä vallalla, mikä hänellä oli sinuun nähden, koska olet hänen suuren omaisuutensa perillinen?

Enkä minä nytkään, vaikka sinun hätäilevä ja hurjapäinen sukulaisesi ilmoitti tahtonsa jokseenkin myöhään, tahdo panna isänvaltaani hänen aikomustansa vastaan, vaikkakin se mies, jolle hän tahtoo sinua puolisoksi, on nuori Earnscliff, vihoviimeinen, johon olisin luullut hänen suostuvan erään turmiollisen tapauksen vuoksi. Mutta annan mielelläni ja koko sydämestäni suostumukseni, jos vain sinulle määrättyjä rahoja koskevat paperit laitetaan peruuttamattomaan muotoon. Haluan, ettei lapseni joudu saman mielivallan ja samojen äkillisten, ilman mitään syytä tapahtuvien lahjojen peruutusten alaiseksi, joista minulla on niin suuri syy valittaa. Sir Frederickiä et luullakseni enää koskaan saa nähdä. Ei ole todennäköistä, että hän tulee pyytämään tytön kättä, jos tällä ei ole perintöä tiedossa. Minä siis jätän sinut, Isabella kultaseni, Jumalan viisauden ja sinun oman älykkyytesi haltuun kehoittaen sinua viipymättä hankkimaan itsellesi kaikki ne edut, jotka oikullinen sukulaisesi on minulta riistänyt yltäkylläisesti ne sinulle vuodattaakseen.

Herra Ratcliffe ilmoitti minulle, että Sir Edward Mauley aikoi määrätä minulle jonkin summan vuotuiseksi eläkkeeksi ulkomailla, mutta sydämeni on liian ylpeä ottaakseni sitä häneltä vastaan. Minä sanoin hänelle, että minulla on rakas lapsi, joka nyt rikkaaksi tultuaan ei suinkaan antaisi minun kitua köyhyydessä. Katsoin oikeaksi sanoa hänelle aivan suoraan, että se lisäsumma, jonka hän katsoo hyväksi määrätä, on järjestettävä siten, että se todella riittää tähän välttämättömään ja luonnolliseen menoon. Minä tahdon mielelläni määrätä omaksesi Ellieslaw'n kartanon tiluksineen osoittaakseni sinulle isällistä rakkauttani ja epäitsekkyyttäni ja haluani edistää sinun toimeentuloasi tässä maailmassa. Tähän kartanoon kiinnitettyjen velkojen korot ovat tosin vähän suuremmat kuin siitä saatavat tulot, vaikka luettaisiinkin mukaan kohtuullinen vuokra asuinrakennuksesta sekä kartanon omassa viljelyksessä olevista tiluksista. Mutta koska kaikki velkakirjat ovat herra Ratcliffen, sinun sukulaisesi asiamiehen, käsissä, niin sinulla ei mahtane olla kovin ahdistava velkoja. Ja samalla en voi olla sinulle huomauttamatta, että vaikka minulla on syytä moittia herra Ratcliffen käytöstä itseäni kohtaan, niin pidän häntä kuitenkin rehellisenä ja suorana miehenä. Sinä voit huoletta kysyä häneltä neuvoa asioissasi, puhumattakaan siitä, että hänen suosionsa säilyttäminen takaa sinulle myös sukulaisesi suosion. Sano puolestani terveisiä Mareschalille — toivottavasti hänelle ei tule mitään kiusaa noista nykyään tapahtuneista asioista. Mannermaalle päästyäni kirjoitan sinulle pitemmälti. Sillä aikaa olen sinun rakastava isäsi

Richard Vere."

Tämä kirje on ainoa lisävalaistus, jonka me olemme voineet saada tarinallemme. Hobbien ja kenties useimpien lukijoittemmekin mielestä Mucklestane-Moorin erakko ei ollut aivan täysijärkinen, joten hän ei koskaan aivan selvästi tiennyt mitä hän tahtoi eikä myöskään osannut pyrkiä tarkoitustensa perille selvimmillä ja suorimmilla keinoilla. Hobbien mielestä saattoi löytää selitystä hänen käytökseensä yhtä vähän kuin suoraa polkua niityllä, jolla kulkee satoja mutkittelevia jälkiä, mutta ei ainoatakaan selvää tien pohjaa.

Kirjeen luettuaan Isabella kaikkein ensiksi kysyi, missä hänen isänsä oli. Hän oli, niin vastattiin, aikaisin aamulla lähtenyt kartanosta keskusteltuaan herra Ratcliffen kanssa pitkän aikaa, ja oli jo kaukana matkalla lähimpään merisatamaan, missä hän toivoi tapaavansa jonkun mannermaalle menevän laivan.