"Missä on Sir Edward Mauley?"
Kukaan ei ollut nähnyt kääpiötä edellisen illan merkillisen tapauksen perästä.
"Kummallista!" virkkoi Hobbie Elliot. "Jos Elshie raukalle on jotakin tapahtunut, niin soisin mieluummin, että minun taloni vielä kerran ryöstettäisiin!"
Hän ratsasti heti erakon majalle, jossa yksin jäänyt vuohi tuli määkien häntä vastaan, sillä lypsyaika oli aikoja sitten tullut ja mennyt. Erakkoa ei näkynyt missään. Ovi oli auki, tuli sammuksissa, koko mökki jäänyt samaan tilaan, jossa Isabella oli sen siellä käydessään nähnyt. Selvän selvää oli, että kääpiö oli samalla kulkuneuvolla, jolla hän edellisenä iltana oli saapunut Ellieslaw'hon, liikkunut jonnekin muualle. Hobbie palasi kartanoon pahoilla mielin.
"Pelkäänpä pahoin, että Viisas Elshie on mennyt meiltä kiluineen kaluineen."
"Hän on kuin onkin mennyt", virkkoi Ratcliffe, vetäen esille paperin, jonka pisti Hobbien käteen. "Mutta lue tämä, niin saat nähdä, että tuttavuus hänen kanssaan ei ole ollut sinulle vahingoksi."
Se oli lyhyesti kirjoitettu lahjoituskirja, jolla Sir Edward Mauley, myös Elshender erakon nimellä mainittu henkilö, antoi Halbert eli Hobbie Elliotille sekä Grace Armstrongille ikiomaksi sen rahasumman, jonka samainen Elliot oli häneltä lainannut.
Hobbien iloon sekaantui toinenkin tunne, joka pani kyyneleet vuotamaan hänen karkeille poskilleen.
"Kumma kuitenkin", sanoi hän, "vaan enpä voi iloita näistä kolikoista, jollen saa tietää, että se miesparka, joka ne antoi, on onnellinen!"
"Lähinnä oman onnen nauttimista", lausui Ratcliffe, "on se tieto, että on tehnyt toisia ihmisiä onnellisiksi. Jos kaikki minun herrani lahjat olisivat kohdanneet tämmöisiä ihmisiä, niin kuinka toisenlainen olisi silloin ollutkaan niiden vaikutus! Mutta liiallinen järjetön anteliaisuus, joka täyttää ahneuden kidan tai antaa uusia varoja tuhlaajalle, ei tee hyvää eikä saa kiitostakaan palkakseen. Yhtä hyvin voisi kylvää tuulta saadakseen myrskyä sadokseen."