"Kirottuja olkoot sekä hovi että ravintola!" huudahti Nigel kärsimättömästi.
"Kaikesta sydämestäni", vahvisti ritari. "Vähän olen saanut ritaripalveluksesta hovissa, ja viime kerralla ravintolassa käydessäni menetin neljä enkelikolikkoa."
"Saanko pyytää teitä, Sir Mungo, antamaan minun tietää", sanoi Nigel, "kutka siten pitelevät vapaasti miehen mainetta, joka saattaa olla heille vain vähän tunnettu eikä ole milloinkaan tuottanut vahinkoa ainoallekaan heistä?"
"Enkö ole jo maininnut teille", vastasi Sir Mungo, "että kuningas lausui jotakin siihen suuntaan? Samaten teki prinssi, ja niin ollen voitte ottaa valallenne, että piirissä jokainen, joka ei ollut vaiti, veisasi samaa virttä kuin hekin."
"Sanoitte juuri äsken", huomautti Glenvarloch, "että loordi Dalgarno puuttui puheeseen minun puolestani".
"Niin tosiaan teki", kertoi Sir Mungo pilkallisesti, "mutta nuori aatelismies vaiennettiin helposti — olletikin kun hänellä oli jotakin nuhaa, niin että hän puhui käheästi kuin kylmettynyt korppi. Jos mies-paralla olisi ollut äänensä täydellinen käyttö tallella, niin häntä olisi epäilemättä kuunneltu yhtä hyvin kuin jossain omassa asiassaan, jota kukaan ei osaa ajaa tehokkaammin. Ja sallikaakin minun sivumennen tiedustaa teiltä", pitkitti Sir Mungo, "onko loordi Dalgarno koskaan esitellyt teidän ylhäisyyttänne prinssille tai Buckinghamin herttualle, joista kumpainen hyvänsä väleen toimittaisi asianne kuntoon?"
"Minulla ei ole mitään vaatimusta prinssin tai herttuan suosioon", sanoi loordi Glenvarloch. "Koska näytätte ottaneen tutkiaksenne asioitani, Sir Mungo, vaikka kenties jokseenkin tarpeettomasti, niin lienette kuullut, että olen anonut hallitsijalta suvulleni tulevan saamisen suoritusta. En voi epäillä kuninkaan halua tehdä oikeutta enkä siis säädyllisesti käyttää hänen korkeutensa prinssin tai hänen armollisuutensa Buckinghamin herttuan puoltopuheita, saadakseni hänen majesteetiltaan, mitä joko pitäisi myöntää minulle oikeutenani tai evätä kerta kaikkiaan."
Sir Mungo väänsi kummalliset kasvonpiirteensä ihmeellisimpään irvistykseensä, vastatessaan:
"Se on peräti selvä ja helppotajuinen esitys asemasta, mylord, ja siihen luottaessanne osoitatte ehdotonta ja täydellistä tutustumista kuninkaaseen, hoviin ja ihmiskuntaan yleensä. Mutta keitä tuolta tulee? Suoristautukaa, mylord, ja väistykää — kautta kunniani, siinä ovat juuri ne miehet, joista puhuimme — siinä paha, missä — hmh!"
Keskustelun aikana oli loordi Glenvarloch, kenties toivoen pääsevänsä eroon Sir Mungosta, suunnannut heidän kulkunsa puiston vilkasliikkeisempään osaan; mutta kelpo ritari oli juuttunut häneen kokonaan välinpitämättömänä siitä, minne oltiin menossa, kunhan kumppani pysyi hänen huostassaan. He olivat kuitenkin vielä jonkun matkan päässä väkirikkaammalta näyttämöltä, kun Sir Mungon tottunut katse huomasi merkit, joista hän nyt varoitti loordi Glenvarlochia.