"Ainoastaan siitä syystä", selitti lady Hermione, "että minä vitkastelen kuin pahantekijä mestauslavalla ja tahtoisin kaikin mokomin pitkistyttää aikaa, jonka täytyy välttämättömästi tuoda mukanaan lopullinen turma. Niin, rakkahin Margaret, minä pysähtelen tuon matkan tapauksissa, niin uuvuttava ja vaarallinen kuin se olikin, tolamme tunkeutuessa karuimpiin ja autioimpiin korpiin ja vuoristoihin, ja kumppaniemme — miesten kuten naistenkin — ollessa itse uhkamielisiä lainrikkojia ja alttiina mitä armottomimmalle vastakostolle niiden taholta, joiden kanssa he olivat alituiseen tekemisissä. Kuitenkin tahtoisin mieluummin muistella noita turvattomia aikoja kuin kertoa, mikä minua odotti Saint Jean de Luzissa."
"Mutta te saavuitte perille onnellisesti?" sanoi Margaret.
"Niin saavuin, tyttönen", vastasi lady Hermione. "Laittoman joukkueemme päällikkö opasti minut taloon, joka oli määrätty vastaanottoamme varten, yhtä huolellisen tarkkana kuin hän olisi luovuttanut kääryn tullaamattomia tavaroita kauppatuttavalle. Minulle ilmoitettiin, että muuan herrasmies oli odottanut minua kaksi päivää — ryntäsin huoneeseen, ja luullessani syleileväni puolisoani huomasin olevani hänen ystävänsä sylissä!"
"Sitä konnaa!" huudahti Margaret, jonka huolestus oli väkisinkin hetkeksi syrjäytynyt ladyn kertomuksen kuuntelussa.
"Niin", jatkoi Hermione rauhallisesti, vaikka hänen äänensä vavahteli hiukan, "se nimi hänelle parhaiten — hänelle hyvin soveltuu. Hän, Margaret, jonka tähden olin uhrannut kaikki, — jonka rakkaus ja muisto olivat minulle kalliimpia kuin vapauteni, ollessani luostarissa — kuin henkeni, kun kuljin vaarallisella taipaleellani — oli ryhtynyt toimenpiteisiin heittääkseen minut luotansa ja siirtääkseen minut kuin ostettuna hylkiönä huonotapaisen ystävänsä huostaan. Ensimältä vieras nauroi kyyneleilleni ja tuskalleni, joka muka oli eksytetyn ja viekkaudessa hävinneen iloperhosen raivokohtausta tai keimailijan kavalaa teeskentelyä. Avioliittooni vetoamista hän pilkkasi, vakuuttaen tietävänsä sen olleen pelkkää ilvettä, jota minä olin vaatinut ja johon hänen ystävänsä oli alistunut jossakin näennäisen arkatuntoisuuden osoittelussa. Hän ilmaisi kummastustaan siitä, että minä pyrin esittämään missään muussa valossa toimitusta, joka ei voinut olla pätevä Espanjassa eikä Englannissa, ja tarjousi hävyttömästi poistamaan eperoimiseni uudistamalla itse samanlaisen liiton kanssani. Hätääntyneet huutoni toimittivat Monna Paulan avukseni — hän ei ollutkaan kaukana, sillä hän oli odottanut jotakin sellaista kohtausta."
"Hyvä Jumala!" hämmästyi Margaret, "oliko hän kehnon miehenne uskottu?"
"Ei", vastasi Hermione, "älä tee hänelle sitä vääryyttä. Hänen väsymättömät tiedustuksensa ne saivat ilmi vankilani — hän se ilmoitti miehelleni ja huomasi jo silloin uutisen niin paljoa mielenkiintoisemmaksi hänen ystävälleen kuin oikealle elämänkumppanilleni, että hän alkoi varhain epäillä konnan tahtovan päästä minusta eroon. Matkalla hänen epäluulonsa vahvistuivat. Hän oli kuullut mieheni huomauttavan kumppanilleen kylmäkiskoisen ivallisesti, kuinka täydellisesti vankeus ja sairaus olivat muuttaneet hipiäni ja kuullut toisen vastaavan, että se vika oli parannettavissa espanjalaisella ihomaalilla. Tämä ja muut seikat olivat valmistaneet Monna Paulaa tällaiseen petokseen, joten hän nyt saapui aivan maltillisena ja ryhtyi kannattamaan minua. Hänen levolliset huomautuksensa tehosivat vieraaseen paremmin kuin minun epätoivoni ilmaukset. Jollei hän täydellisesti uskonutkaan kertomustamme, näytteli hän ainakin kunniallisen miehen osaa, joka ei tahdo tunkeutua turvattomien naisten kiusaajaksi, olkoot nämä mitä laatua hyvänsä. Hän herkesi ahdistamasta meitä läsnäolollaan eikä ainoastaan antanut Monna Paulalle ohjeita matkustaaksemme Parisiin, vaan varasi hänelle matkakassankin. Pääkaupungista kirjoitin mestari Heriotille, isäni uskotuimmalle liiketuttavalle; heti kirjeen saatuaan saapui hän Parisiin, ja — mutta tässä tuleekin Monna Paula, tuoden mukanaan runsaastikin sen summan, jota halusit. Ota se, rakkahin neitoseni — auta sitä nuorukaista, jos tahdot. Mutta, oi Margaret, älä odota mitään kiitollisuutta vastineeksi!"
Lady Hermione otti kultakukkaron saattolaiseltaan ja antoi sen nuorelle ystävättärelleen. Tämä heittäysi hänen syliinsä ja suuteli häntä molemmille valjuille poskille, joille kertomuksen vastikään valveuttamat surut olivat heruttaneet monta kyyneltä. Sitte kavahti neitonen jalkeille, pyyhki omia tulvivia silmiään ja poistui Foljambe-huoneustosta kiireisin ja päättäväisin askelin.
21. LUKU.
Jin Vin ahtaalla.