Ursula-emännän imarruksella näytti olevan hänen virvokkeensa kohtalo — tarjouksen saanut henkilö nieli sen kyllä, ja jonkunmoisella nautinnolla, mutta se ei tehonnut nuorukaisen tuskastuneen mielentilan tyyntymiseksi. Hän naurahti puolittain halveksien ja puolittain tuntien turhamaisuutensa tyydytystä, mutta loi yrmeän katseen Ursley-emäntään, vastatessaan hänen viime sanoihinsa.
"Te tosiaan kohtelette minua kuin lasta, laulaessanne minulle yhä uudestaan ja uudestaan liverrystä, josta en rahtuakaan välitä."
"Vai niin!" sanoi emäntä Ursula; "se merkitsee, että sinä et välitä siitä, miellytätkö kaikkia, jollet miellytä yhtä. Sinä olet tietenkin totinen rakastaja etkä piittaa koko kaupungista täältä Whitechapeliin saakka, kunhan voisit sanoa olevasi ensimäisellä sijalla sievän Margaret-neitisi suosiossa. No, no, ole kärsivällinen, mies, ja anna minun ohjailla, sillä minä olen se vanne, joka viimeiseltä sitoo teidät yhteen."
"Olisi jo aika", muistutti Jenkin, "sillä tähän asti olette pikemmin ollut kiilana eroittamassa meitä".
Emäntä Suddlechop oli tällöin lopettanut vahvistuspikarillisensa — se ei ollut hänen ensimäisensä sinä päivänä, ja vaikka hän oli lujapäinen nainen ja väkijuomien nauttimisessa ainakin varovainen, jollei pidättyväinen, saattaa kuitenkin olettaa, että hänen maltillisuuttaan ei lisännyt tämä terveytensä hoitaminen.
"Mutta, senkin kiittämätön jurri", kivahti hän, "enkö ole pannut parastani toimittaakseni sinut emäntäsi armolliseen huomioon? Hän pitää herrasväestä, tuo ylpeä skotlantilainen leuhkana, niinkuin walesilainen juustosta, ja hellii sydämessään isänsä polveutumista tuosta Daldevilin herttuasta tai miksi hän sitä sanookaan niin visusti kuin saituri kultaa kirstussaan, vaikka hän näyttää sitä yhtä harvoin — ja ketään ei hän tahdo ajatella tai ottaa muuta kuin herrasmiehen — ja herrasmiehen olen minä tehnyt sinusta, Jin Vin, sitä ei voi paholainenkaan kieltää."
"Te olette tehnyt minusta narrin", sanoi Jenkin-parka, katsellen nuttunsa hihaa.
"Yhtä hyvän herrasmiehen silti", tuumi emäntä Ursley nauraen.
"Ja mikä pahempi", lisäsi toinen käännäyttäen hänelle selkänsä ja vääntelehtien tuolissaan, "te olette tehnyt minusta veijarin".
"Yhäti yhtä hyvän herrasmiehen", jatkoi Ursley-emäntä samaan tapaan. "Kantakoon mies hupsuuttansa hilpeästi ja lurjusmaisuuttansa rempseästi, niin tuskinpa vakavuus tai rehellisyys nykyaikana katsoo häntä kasvoihin. Mitäs tyhjää, mies, ainoastaan kuningas Arturin tai Lud-kuninkaan päivinä katsottiin herrasmiehen tahraavan ritarikilpeänsä hyppäämällä järjen tai rehellisyyden rajan yli. Rohkea katse, kerkeä käsi, hienot vaatteet, riuskea sadatus ja huima luonto ne nykyään tekevät teikarin."