"Kyllä tiedän, mitä olette minusta tehnyt", väitti Jin Vin, "sitte kun vaihdoin keilat ja lyömäpallon noppiin ja kortteihin, kelpo englantilaisen oluen laihaan bordeaux-viiniin ja happameen renskaan, häränpaistin ja vanukkaan lehtokurppiin ja ispinöihin — karttuni miekkaan, lakkini sulkahattuun vanhanaikaiset vakuutukseni muodinmukaisiin kirouksiin, säästölippaani hepeniin, uskontoni paholaisen ilveisiin ja rehellisen nimeni — Vaimo, voisin iskeä pääsi mäsäksi, kun ajattelen, kenen neuvo on tässä kaikessa ohjannut minua!"
"Kenen neuvo siis? sanoppas, kenen neuvo? Puhu suusi puhtaaksi, mokoma raukkamainen vaatteidenharjaaja, ja sano, kuka sinua neuvoi!" vastasi emäntä Ursula punehtuneena ja kiivaana. "Kas vain sitä kehnoa jänishousua — sano nyt, kenen neuvosta sinä olet tehnyt itsestäsi pelurin ja päällepäätteeksi varkaan, niinkuin sanoistasi voi arvella — taivas meitä pahasta varjelkoon!" Ja emäntä Ursula teki hartaan ristinmerkin.
"Kuulkaas nyt, emäntä Ursula Suddlechop", tulistui Jenkin kavahtaen seisaalle, tummat silmät suuttumuksesta salamoivina, "muistakaa sentään, että minä en ole teidän miehenne — ja jos olisin, olisi teidän hyvä pitää mielessänne, kenen kynnys lakaistiin, kun viimeksi ratsastettiin Skimmingtonia[45] samanlaisella torailevalla muijalla kuin tekin olette".
"Toivon näkeväni sinut ajamassa ylös Holbornin rinnettä ensi työksesi", ärähti Ursley-emäntä härnättynä luopumaan kaikista pyhäpäiväisistä ja sokeroiduista sanantavoistaan, "kukkakiehkura povellasi ja pappi rinnallasi!"
"Niin saattaa hyvinkin käydä", myönsi Jin Vin katkerasti, "jos kuljen neuvojenne mukaan niinkuin olen alottanut. Mutta ennen kuin se päivä koittaa, saatte te tietää, että Jin Vinillä on Fleet-kadun reimat pojat vielä käskettävissään. Niin, pahuksen akka, sinut paiskataan kärryihin parittajana ja velhona, kaksin verroin kunnottomana riiviönä, ja kyyditään kehruuhuoneeseen kaikkien Barin ja Paavalin väliltä löytyvien metalliastiain rämistessä edelläsi niinkuin paholainen niitä mäikyttäsi pätsihangollaan."
Emäntä Ursley karahti tulipunaiseksi, sieppasi puoliksi tyhjentyneen pullon ja näytti ensi liikkeestään päättäen olevan sinkauttamaisillaan sen vastustajansa päähän. Mutta äkkiä ja ikäänkuin voimakkaalla sisäisellä ponnistuksella hän hillitsi silmittömän vimmastuksensa ja pani pullon laillisempaan käytäntöönsä, ihmeteltävän tyynesti täyttäen molemmat pikarit. Kohottaen toista kädessään hän virkkoi, huulillaan hymy, joka soveltui hänen pulskille ja eloisille kasvoilleen paremmin kuin niitä vastikään vääristänyt raivostus:
"Menestykseksesi, Jin Vin poikani, kaikessa leppeässä ystävällisyydessä, mitä hyvänsä äkää tuntenetkaan minua vastaan, joka olen aina ollut sinulle äitinä."
Jenkinin englantilainen hyväluontoisuus ei kyennyt vastustamaan tätä voimakasta vetoamista. Hän otti toisen pikarin ja kilisti suopeasti emännän kanssa sovinnon maljan. Sitte hän alkoi nureksivasti puolustella rajuuttansa.
"Sillä te tiedätte", hän selitti, "että te minut suostutitte hankkimaan nämä hienoudet, menemään siihen jumalattomaan ravintolaan, rehentelemään parhaitten seurassa ja tuomaan teille kaikesta tietoja. Te vakuutitte, että minä kaupunginpiirin kukosta piankin ylenisin kiekumaan kukkona ravintolassa ja voittaisin kymmenen vertaa enemmän gleekissä ja primerossa kuin ennen ruosassa ja naapurinkettämisessä — ja keikauttaisin kaksoiskuutosia nopilla yhtä ahkeraan kuin oli tapanani kumoilla yhdeksäisiä keilaradalla. Ja sanoitte myös, että minä toisin teille ravintolasta sellaisia uutisia, joiden avulla meidän kaikkien kelpasi elää, kun niitä käytettäisiin siten kuin te osasitte niitä hoitaa. Nyt näette, mihin se kaikki on johtanut!"
"Totta kaikki mitä sanot, poikaseni", myönsi emäntä, "mutta sinun pitää olla kärsivällinen. Roomaa ei rakennettu päivässä — sinä et voi kuukaudessa tottua herrasasuusi, ja peluussa on sinun odotettava häviäväsi kuten voittavasikin — istuva pelaaja se tyhjentää pöydän."