"Mieluummin antaisin vedättää itseni Tyburnin mäelle", vastasi toinen katuen.
"No, suoristaudu siis kuin mies ja kuivaa silmäsi; ja jos olet hyvilläsi siitä, mitä olen tehnyt, niin näytän sinulle, millä tavoin voit mitä parhaiten palkita sen minulle."
"Mitä?" äännähti Jenkin Vincent kohoutuen suoraan asentoon.
"Tahtoisitte minulta jotakin palvelusta tästä ystävällisyydestänne?"
"Niin juuri", vastasi emäntä Ursley, "sillä sinun pitää tietää, että tämä kulta ei ole minun, niin mielelläni kuin autankin sinua sillä. Se annettiin haltuuni hankkiakseni luotettavan asiamiehen erääseen tehtävään, ja kun — Mutta mikä sinua vaivaa? Oletko niin hullu, että suutut, kun et ilmaiseksi saa kultakukkaroa? Soisinpa tietäväni, mistä niitä saa noukkia. En ole minä niitä koskaan tavannut tieltä, sen sanon."
"Ei, ei, emäntä", selitti Jenkin-parka, "ei se ole vikana, sillä minä, katsokaas, mieluummin kuluttaisin nämä näppini rystysiin saakka ja eläisin työllä, mutta —" hän vaikeni.
"Mutta mitä, mies?" tiedusti emäntä Ursley. "Sinä olet halukas tekemään työtä sen edestä, mitä tarvitset; ja kuitenkin, kun tarjoan sinulle kultaa ansaittavaksesi, katsot minuun kuin lempo kirkkoon."
"Parempi olla puhumatta lemmosta, emäntä", varoitti Jenkin. "Hän oli minulla juuri mielessäni — sillä minä, katsokaas, olen siinä ahdingossa, jossa sielunvihollinen kuuluu ilmestyvän onnettomille häviöön suistuneille olennoille ja tyrkyttävän heille kultaa heidän autuutensa hinnasta. Mutta minä olen näinä kahtena päivänä lujasti yrittänyt taivuttaa mieltäni siihen ajatukseen, että mieluummin jään häpeään, syntiin ja suruun, jotka minua uhkaavat, kuin pitkitän kehnoja keinoja suoriutuakseni nykyisistä vaikeuksistani. Varokaa siis kiusaamasta minua rikkomaan näin hyvää päätöstä, emäntä Ursula."
"En kiusaa sinua mihinkään, nuori mies", vastasi Ursula, "ja koska näen sinut liian itsepäiseksi, osataksesi olla viisas, niin pistänkin kukkaron taskuuni ja haen jonkun, joka ryhtyy toimeen halukkaammin ja kiitollisemmin. Kulje sinä omaa latuasi — riko oppisopimuksesi, toimita häviöön isäsi, menetä maineesi ja sano sievälle mistress Margaretille ainiaaksi hyvästi."
"Seis, seis", peruutti Jenkin, "olette hätäinen kuin leipuri uunin kuumetessa liikaa. Antakaa minun ensin kuulla, mitä teillä on esitettävänä."
"No, eipä muuta kuin vain erään pulaan joutuneen varakkaan aatelismiehen vieminen salavihkaa alas virtaa Koirasaaren tienoille asti, missä hän saa piiloitelluksi kunnes pääsee pujahtamaan ulkomaille. Minä tiedän, että sinä tunnet virran varressa joka paikan yhtä hyvin kuin piru koronkiskurin tai kerjäläinen kiertonsa."