"Riitaako, sir?" vastasi kapteeni. "En minä riitaa hae, vaikken myöskään välitä, kuinka pian semmoisen tapaan. Tahdon vain saada teidät ymmärtämään, että teidän pitää olla naapurillinen, siinä kaikki. Entä jos lähtisimme virran yli puutarhaan ja katselisimme sonnin usutusta — lemppari, ettekö tee ikinä mitään?"
"Jotakin tekemään tunnen tavatonta kiusausta tällä hetkellä", ilmoitti Nigel.
"Nimittäin?" sanoi Colepepper rehentelevästi. "Antakaa kuulla se kiusaus."
"Tunnen kiusausta paiskata teidät päistikkaa ulos ikkunasta, jollette piammiten luiki alas portaita."
"Paiskata minut ikkunasta? — kuolema ja kadotus!" huudahti kapteeni. "Yksinäisen lyömämiekkani olen minä Budassa pannut kahtakymmentä käyräsapelia vastaan, ja saisiko lapsekas skotlantilainen pikku kerjäläisloordi puhua minusta ja ikkunasta samassa hengähdyksessä? Väisty syrjään, vanha kaakki, anna minun tehdä skotlantilaista vatkulia — hänen on kuoltava!"
"Taivaan tähden, hyvät herrat", huudahti vanha saituri heittäytyen heidän väliinsä, "älkää mistään hinnasta häiritkö rauhaa! Jalo vieras, suvaitkaa kapteenia — hän on oikea Troijan Hektor. Kunnon Hektor, suvaitse vierastani — varmastikin hän on oikea Akilles — uh — uh."
Hänet keskeytti hengenahdistus, mutta kuitenkin hän yhä kieppui kiistakumppanien välissä, Colepepperin paljastettua säilänsä ja tehdessä tyhjiä hotaisuja vastustajaansa kohti, sillävälin kun Nigel oli astahtanut taaksepäin ottamaan miekkaansa ja nyt piteli sitä huotrassa vasemmassa kädessään.
"Lopeta tämä hulluttelu, roisto!" kiivastui Nigel. "Tuletko tänne latelemaan kovaäänisiä sadatuksiasi ja teennäistä urheuttasi minulle? Näyt tuntevan minut, ja minua hävettää sanoa, että olen kyennyt vihdoinkin johdattamaani mieleeni sinut. Muista puutarhaa ravintolan takana, kurja konna, ja sitä kiirettä, jolla viisikymmentä miestä näki sinun pinttävän pakoon paljastetun miekan tieltä. Mene matkaasi äläkä pane kiusakseni sitä kehnoa vaivaa, että minun pitäisi peitota mokoma julkea pelkuri alas portaita."
Odottamaton tunteminen synkistytti rehentelijän kasvoja kuin yö, sillä hän oli epäilemättä katsonut olevansa turvallinen muuttuneessa asussaan ja mustan silmälappunsa suojassa sellaisen henkilön ilmisaannilta, joka oli nähnyt hänet vain kerran. Hän puri hammasta, puristi kätensä nyrkkiin ja näytti ponnistautuvan hetkelliseen miehuuteen, karatakseen vastustajansa kimppuun. Mutta hänen luontonsa lannistui, hän työnsi miekkansa huotraan, käänsi selkänsä synkeän äänettömänä eikä hiiskunut sanaakaan ennen kuin saapui ovelle, jolloin hän pyörähti päin ja uhkasi karkeasti kiroten: "Jos en kosta sinulle tätä hävyttömyyttä ennen kuin kuluu montakaan päivää, niin periköön hirsipuu ruumiini ja pahahenki sieluni!"
Niin sanoen ja luoden aatelismieheen katseen, jonka päättäväinen kiukku ja ilkeys tekivät hänen kasvonpiirteensä villin rajuiksi, vaikka ne eivät kyenneet voittamaan hänen pelkoansa, hän kääntyi ja poistui talosta. Nigel seurasi häntä porrassiltamalle asti, nähdäkseen hänen lähtevän, ja paluuta tehdessään hän kohtasi mistress Martha Trapboisin, jonka oli melu saanut lähtemään huoneestaan. Nigel ei voinut olla virkkamatta hänelle luonnollisessa närkästyksessään: "Soisinpa, madam, että voisitte opettaa isällenne ja hänen ystävilleen sen ohjeen, jonka suosiollisesti annoitte minulle tänä aamuna, ja saada heidät jättämään minut oman huoneeni häiritsemättömään yksinäisyyteen."