Glenvarloch ajatteli olevan kenties parempi sietää tämän miehen röyhkeyttä tuokioksi kuin joutua uusiin häpeällisiin riitoihin. Hän antoi senvuoksi häiritsijänsä määräillä keskeytyksettä, huomauttaen ainoastaan: "Te esiinnytte kuin kotonanne, sir, minun asunnossani, mutta tällä kertaa voitte tehdä miten mielitte. Tahtoisin kuitenkin mielelläni tietää, mikä on tuottanut minulle tämän odottamattoman vierailun kunnian?"
"Sen saatte tietää, kun vanha Debora on tuonut nestettä — minä en milloinkaan puhu liikeasioista kuivin huulin. Kylläpä se nyt kuhniikin — tietysti pysähtyy taipaleelle siemaamaan kulauksen, ja sitte te luulette saaneenne epäkristillisen mitan. Katsokaapa sillaikaa tuota koiraani — silmätkää Belzebubia päin naamaa ja sanokaa minulle, oletteko nähnyt veikeämpää elukkaa — se ei ole eläissään tarrannut muuhun kuin päähän."
Tämän sydämellisen ylistyksen jälkeen hän alkoi kertoa koirasta ja sonnista tarinaa, josta uhkasi tulla kutakuinkin pitkä, mutta hänet keskeytti paluullaan apuakka, mukanaan kaksi hänen omaa juomanlaskijaansa, jotka kantoivat hänen tilaamiansa erilaatuisia väkijuomia ja varmaankin toimittivat keskeytyksen sitä ainoata lajia, mitä hän olisi sietänyt suopeasti.
Kun pikarit ja kolpakot oli asianmukaisesti järjestetty pöydälle ja Debora poistunut saattolaisineen, saatuaan herttuaalliselta anteliaisuudelta maan pienimmän vaskilantin palkkiokseen, kehoitti arvoisa valtias ensin ohimennen loordi Glenvarlochia maistamaan juomia, jotka oli saanut maksettavakseen, ja ryhtyi sitte vakavasti vahvistamaan entisten kostukkeittensa pohjaa, huomauttaen olevansa paastoamassa kaikesta muusta paitsi synnistä, jollei ottanut lukuun ensimäiseen aamuhiukaisuun nauttimiansa kolmea munapaistikasta ja niiden särpimeksi kulauttamiansa puolikastuopillista sekaviiniä sekä pikarillista punaviiniä. Glenvarloch oli nähnyt skotlantilaisia kartanonherroja ja hollantilaisia raatimiehiä ryyppäämässä, mutta vaikka kumpaisiakin saattoi sanoa janoiseksi ryhmäksi, eivät heidän urotyönsä olleet mitään verrattuina herttua Hildebrodin saavutuksiin: hän näytti ihan hietakummulta, joka kykeni imemään itseensä minkä tahansa määrän väkijuomia niistä elähtymättä tai tulvilleen joutumatta. Oluen hän särpi sammuttaakseen janoa, josta sanoi kärsivänsä kuumetta aamusta iltaan ja illasta aamuun; kulautteli sektin parantamaan oluen raakeutta; lähetti viinakset tasoittamaan sektin jälkiä ja vakuutti sitte luultavasti olevansa ehtoopäivään asti ryyppäämättä, jollei sitä tarvittu kohteliaisuudeksi jotakuta erityistä ystävää kohtaan. Lopulta hän huomautti olevansa valmis käymään käsiksi asiaan, joka oli näin varhain houkutellut hänet kotoansa. Siihen oli Nigel hyvin suostuvainen, vaikka hän ei voinut olla arvelematta, että herttua Hildebrodin käynnin tärkein tarkoitusperä oli jo suoritettu.
Tässä loordi Glenvarloch kuitenkin erehtyi. Ennen kuin ryhtyi sanottavaansa tutki Hildebrod huolellisesti kamarin, tuon tuostakin laskien sormensa nenälleen ja iskien silmää Nigelille, kun hän avasi ja sulki ovet, kohotteli seinäverhoja, jotka parissa kohden peittivät ajan hävityksiä paneilatuissa seinissä, kurkisti komeroihin ja lopulta tähysti vuoteenkin alle, varmistautuakseen siitä, että mitään kuuntelijoita ja urkkijoita ei ollut lähettyvillä. Hän asettui sitte jälleen tuoliinsa ja viittasi tuttavallisesti Nigeliä vetämään istuimensa likemmäksi.
"Minun on hyvä tässä, mr. Hildebrod", vastasi nuori loordi, jonka ei tehnyt mieli rohkaista miehen yrittämää lähentelyä, mutta häikäilemätön herttua pitkitti:
"Teidän tulee suoda minulle anteeksi, mylord — ja nyt annan teille sen arvonimen tosissani — jos muistutan teille, että seurusteluamme voidaan urkkia, sillä vaikka vanha Trapbois olisi kuuro kuin Pyhän Paavalin kirkko, on hänen tyttärellään kyllin terävät korvat ja silmät, ja niistä on nyt asianani puhua."
"Puhukaa pois siis, sir", sanoi Nigel, siirtäen tuolinsa hiukan likemmäksi ahmattia, "vaikka minä en voi käsittää, mitä tekemistä minulla on isäntäni tai hänen tyttärensä kanssa".
"Sen saamme nähdä tuossa tuokiossa", vastasi armollinen herttua. "Ensiksikään, mylord, ei teidän sovi ajatella johtavanne harhaan vanhaa Jack Hildebrodia, joka on kolmin verroin teitä vanhempi ja syntyi Rikhard-kuninkaan tavoin kaikki silmähampaat puhjenneina."
"Jatkakaa, sir", kehoitti Nigel.