"Mikäkö seurauksena?" toisti herttua Hildebrod. "No, se on seurauksena, että te joudutte suureen kiitollisuuden ja korvauksen velkaan miehelle, joka toimittaa teille keinot teiskaroidaksenne hattu kallellaan kuninkaan edessä kuin olisitte Kildaren jaarli, rehennelläksenne hovilaisille, kohdataksenne prinssin musertavan katseen rohkein otsin, asettuaksenne suosikkia vastaan, saattaaksenne hänen apurinsa neuvottomaksi ja —"
"Tuo kaikki kuuluu hyvältä", sanoi Nigel, "mutta miten on se saatavissa aikaan?"
"Tekemällä teistä Perun prinssin, te Pohjolan ylimys — sullomalla vanhan linnanne täyteen hopeaharkkoja — hedelmöittämällä vastukselliset vaiheenne kultahiedalla. Teidän tarvitsee vain laskea paroonikruununne päiväksi tai pariksi erään täkäläisen vanhan Caducan päähän, tämän talon isännän tyttären hiuksille, niin hallitsette aarretta, jonka avulla saatte kuntoon kaikki mitä sanoin, ja —"
"Mitä, tahtoisitteko naittaa minut tälle vanhalle neitoselle, isäntäni tyttärelle?" kummeksui Nigel, kykenemättä suutuksissaankaan hillitsemään naurunhaluaan.
"Ei, mylord, minä tahdon naittaa teidät viidellekymmenelletuhannelle Englannin punnalle, sillä vanhalla Trapboisilla on runsaastikin koossa sen verran. Siinä menettelette armeliaasti vanhusta kohtaan, sillä muutoin hän menettää kiiltävät kolikkonsa pahemmin tavoin, koska hänen työpäivänsä on nyt jokseenkin päättynyt, joten hänen maksupäivänsäkin täytyy olla tulossa."
"Tämä on tosiaan mitä kohteliain tarjous", myönsi loordi Glenvarloch. "Mutta saanko vedota suorapuheisuuteenne, jalo herttua, tiedustaakseni vielä, minkätähden luovutatte noin äveriään holhotin minunlaiselleni muukalaiselle, joka saattaa poistua luotanne huomenna?"
"Totisesti, mylord", lausui herttua, "tuo kysymys kuulostaa enemmän Beaujeun ravintolan älykkään haastelun kaltaiselta kuin ainoakaan teidän ylhäisyydeltänne kuulemani sana, ja järjellistä on teidän saada vastaus. Mitä vertaisiini tulee, niin minun tarvitsee vain sanoa, että mistress Martha Trapbois ei huoli heistä ainoatakaan, ei hengellistä miestä eikä maallikkoa. Kapteeni on kosinut häntä, pappi samaten, mutta sellaiset eivät kelpaa — hän tähtää korkeammalle ja on totta puhuen järkevä nainen, liian syvämielinen ja luonnostaan ylväänlainen, tyytyäkseen rasvaiseen nahkatakkiin tai hiukioimeen kauhtanaan. Mitä meihin itseemme tulee, niin meidän on vain tarvis vihjata, että meillä on kumppani elävien maassa ja — mikä tärkeämpää — että mistress Martha tietää sen. Koska hän ei siis suostu solmimaan villahippiänsä muulla kuin hienoston rihmalla, niin pitää teidän, mylord, olla se mies, joka korjaa puoleensa viisikymmentätuhatta kultarahaa, viideltätuhannelta pukarilta, salamurhaajalta ja tuhlarilta riistetyn saaliin — tietysti vähentäen pääsummasta viitisentuhatta puntaa hyvitykseksi meidän ruhtinaallisesta neuvostamme ja kannatuksestamme, jota ilman te Alsatian oloissa havaitsisitte työlääksi voittaa panosta."
"Mutta onko teidän viisautenne harkinnut", kysyi Glenvarloch, "miten tämä naimakauppa voi auttaa minua nykyisessä ahdingossani?"
"Ka, jollette te saatuanne neljä- tai viisikymmentätuhatta puntaa massiinne, mylord", vastasi herttua Hildebrod, "kykene pelastautumaan, niin ansaitsette kaulanne katkaisemisen typeryytenne tähden ja kätenne hukan saituutenne palkkioksi".
"Mutta kun teidän hyväntahtoisuutenne kerran on ottanut yksityiset asiani niin vakaasti pohdittavaksi", pitkitti Nigel oivaltaen, ettei ollut viisasta rikkoa välejään miehen kanssa, joka tavallaan tarkoitti hänelle pikemmin suosiollisuutta kuin loukkausta, "niin kenties voitte myös sanoa minulle, miten sukulaiseni ottanevat vastaan suosittamanne morsiamen?"