"Toivon kestäväni keveästi kumpaisenkin", sanoi loordi Dalgarno, kumarsi ympärilleen ja poistui paikalta. Kaikki läsnäolijat, joita hänen horjumaton paatumuksensa oli painostanut ja ikäänkuin peloittanut, havaitsivat voivansa hengittää vapaammin, kun hän oli viimeinkin lähtenyt seurasta. Loordi Huntlingen omistautui uuden miniänsä viihdyttelyyn ja vei hänet mukanaan, mutta kuningas ei vieläkään lähettänyt neuvoskuntaansa hajalle, vaan palasi istuntohuoneeseen, vaikka hetki jo oli harvinaisen myöhäinen. Heriotin käskettiin yhä pysyä saapuvilla, mutta syytä ei hänelle selitetty.
33. LUKU.
Kuningas tuomarina.
Tuskin oli Jaakko jälleen asettunut istuimelleen neuvostopöydän ääreen, kun hän alkoi liikahdella, yskiä, käyttää nenäliinaansa ja muilla oireilla ilmaista, että hän mietti pitkää puhetta. Neuvosto tasaantui asianmukaisen tarkkaavaksi. Kaarlo, joka oli käsityksissään säädyllisyydestä yhtä ankara kuin hänen isänsä esiintyi siitä välinpitämättömänä, suoristausi jäykän ja kunnioittavan huomaavaiseksi, mutta tajuten vaikutusvaltansa sekä isään että poikaan heittäysi korskea suosikki huolettomampaan asentoon istuimellaan ja omaksui kyllä kuuntelevan sävyn, mutta näköjään enemmän hovimenojen noudattamiseksi kuin velvollisuuden tunnosta.
"Kaiketikin, hyvät herrat", alotti hallitsija, "jotkut teistä jo ajattelevat virkistyshetken menneen ohitse ja ajan tulleen kysyä niinkuin orja huvinäytelmässä: quid de symbolo? Siitä huolimatta on oikeuden jakaminen ja tuomiopäätösten laatiminen meidän ruokanamme ja juomanamme, ja nyt aiomme pyytää teidän viisauttanne harkitsemaan nuoren onnettoman loordi Glenvarlochin juttua ja katsomaan, voidaanko mitään meidän kunniaamme soveltuvaa tehdä hänen hyväkseen."
"Minua kummastuttaa, että teidän majesteettinne viisaus tekee sen kysymyksen", lausui herttua. "On selvää, että tuo Dalgarno on paljastunut mitä häpeämättömimmäksi lurjukseksi, joten siis täytyy myös olla ilmeistä, että jos loordi Glenvarloch olisi lävistänyt hänet miekallaan, olisi maailmasta vain saanut lähdön heittiö, joka oli elänyt siinä liian kauvan. Nähdäkseni on loordi Glenvarloch kokenut paljon vääryyttä, ja pahoittelen, että minulla on itselläni ollut jonkun verran osuutta siihen tuon petollisen miehen uskoittelun johdosta."
"Sinä puhut kuin lapsi, Steenie — tarkoitan Buckinghamin herttua", vastasi kuningas, "ja niinkuin koulujen ajatusoppia tuntematon, sillä teko saattaa olla moitteeton tai ansiollinenkin quoad hominem, siihen henkilöön nähden, johon toimenpide kohdistuu, ja kuitenkin mitä rikollisin quoad locum, kun ottaa lukuun paikan, missä se tapahtuu, niinkuin mies saattaa laillisesti tanssia kipakkaa taikka mitä hyvänsä pyörähtelyä kapakassa, muttei inter parietes ecclesiae. Vaikka siis loordi Dalgarnon pistäminen olisi saattanut olla hyvä teko, kun hän on tuollaiseksi osoittautunut, missä tahansa muualla, niin joutui asia selvän lain alaiseksi, kun väkivaltaa yritettiin hovin alueella. Sillä minun täytyy sanoa teille, hyvät herrat, että tappelukielto olisi peräti hyödytön meidän hovissamme, jos sitä voitaisiin kiertää todistamalla lyöty henkilö heittiöksi. On suuresti valitettava seikka, että minä en tiedä kristikunnassa ainoatakaan hovia, missä ei tavata heittiöitä, ja jos ihmiset saavat rikkoa rauhaa näiden löylyttämisen verukkeella, niin sateleepa puukkoja ihan eteishuoneessamme."
"Mitä teidän majesteettinne lausuu", huomautti Kaarlo-prinssi, "on teidän ainaisen viisautenne tukemaa. Palatsien alueiden tulee olla pyhiä niinkuin kuninkaitten persoonankin, jota alhaisimmatkin kansat kunnioittavat vain askelta alempana jumaliansa. Mutta teidän majesteettinne tahto voi määräillä tämän ja kaikkien muiden lakien ankaruutta, ja teidän vallassanne on hänen juttuansa harkitessanne myöntää äkkipikaiselle nuorelle miehelle täysi anteeksianto."
"Rem acu tetigisti, Carole, mi puerule", vastasi kuningas; "ja tietäkää, hyvät herrat, että me olemme eräällä omalla ovelalla kojeellamme ja terävällä tarkkaamisellamme jo pohjia myöten tutkineet tuon loordi Grenvarlochin mielialaa. Luultavasti on joukossanne joitakuita, jotka muistavat, miten käsittelin mylady Laken kummallista juttua ja paljastin valheeksi hänen ja tyttärensä tarinan seinäverhon takana kuuntelemisesta. Tästäpä johduin aprikoimaan ja muistin lukeneeni, että Dionysius, Syrakusan kuningas, jolla on historiassa nimityksenään Tyrannos, mikä ei kreikaksi merkitse kuten meidän kielessämme hirmuhallitsijaa, vaan ylvästä kuningasta, kenties hallitessa hiukan ankarampaa kuin me ja muut lailliset valtiaat, joilla oli muinaisena aikana nimityksenänsä Basileis — niin, tämä Syrakusan Dionysius rakennutti taitavilla työläisillä itselleen hörhön — tiedättekö, mikä se on, loordi piispa?"
"Tuomiokirkko, rohkenen arvata", vastasi piispa.