"Juuri löi yksitoista, sir."
"Mene pulpettisi ääreen ulkopuolelle, poju", käski kirjuri. "Mitä nyt tehdä — menetän vanhan jaarlin hyvät asiat ja — mikä pahempi — hänen poikansa kehnot keinottelut. Vanha Heriot tarkkaa liikeasioita liian visusti, saadakseni enempää kuin viheliäiset tavalliset palkkioni. Whitefrisiarsin homma oli tuottoisa, mutta se on käynyt epävarmaksi siitä asti kun — huh! — mikä sai sen juuri nyt mieleeni? Kykenen tuskin pitämään kynääni — jos ihmiset näkisivät minut tässä kunnossa! Willie", huusi hän pojalle, "pikarillinen tislattua! Kas niin, nyt voisin katsoa silmiin paholaistakin."
Hän lausui viime sanat ääneen ja ihan oven luona, jonka äkkiä avasi Richie Moniplies, mukanaan kaksi herrasmiestä, joita seurasi kaksi kantajaa, sylissään rahapusseja. "Jos voitte katsoa silmiin paholaista, master Skurliewhifter", sanoi Richie, "niin sitä vähemmin kai käännätte selkäänne moniaalle rahasäkille, jotka olen ottanut vapaudekseni tuoda teille. Saatana ja mammona ovat likeistä sukua." Samassa järjestivät kantajat taakkansa lattialle.
"Minä — minä", änkytti kummastunut kirjuri, "en voi arvata, mitä tarkoitatte, sir".
"Olenhan vain tuonut teille lunastusrahat loordi Glenvarlochin puolesta suoritukseksi eräästä hänen sukuperintöönsä otetusta kiinnityksestä. Ja tässä tulevat parahiksi master Reginald Lowestoffe ja eräs toinen kunniallinen lakikoulun herrasmies toimituksen todistajiksi."
"Minä — minä vähän arvelen", esteli kirjuri, "että määräaika on mennyt umpeen".
"Suokaa anteeksi, herra kirjuri", sanoi Lowestoffe, "mutta te ette häkäytä meitä — kaupungin jokaisen torninkellon mukaan puuttuu vielä kolme neljännestä puolipäivän hetkestä".
"Minun täytyy saada aikaa, hyvät herrat", muistutti Andrew, "tarkastaakseni kullan lukumäärältään ja painoltaan".
"Tehkää työnne rauhassa, herra kirjuri", myönnytti Lowestoffe. "Me olemme jo nähneet jokaisen pussin sisällön lasketuksi ja punnituksi sekä sinetinneet ne. Tuossa ne ovat rivissä, kaksikymmentä luvultaan, jokaisessa kolmesataa keltasirkkua — me olemme todistamassa maksutarjouksen laillisuutta."
"Hyvät herrat", virkkoi kirjuri, "vakuus kuuluu nyt mahtavalle loordille. Älkäähän hätäilkö, kunnes lähetän hakemaan loordi Dalgarnoa — tai mieluummin juoksenkin häntä noutamassa itse."