"Master Richard, jos suvaitsette", oikaisi Richie, "taikka master Richard Moniplies, jos sitä pidätte parempana. Mitä hänen piiloittamiseensa tulee, niin toimitin hänelle kunniallisen ja turvallisen suojan erään rehellisen maanmieheni kodista — ja salaperäisyyteen kehoitti varovaisuus, kun teidänlaisianne veitikoita oli liikkeellä, master Lowestoffe."
Richien jalomielinen vastaus herätti naurua kaikissa muissa paitsi hänen morsiamessaan, joka teki hänelle kärsimättömän eleen ja lausui tavalliseen lyhytsanaiseen ja tylyyn tapaansa: "Hiljaa — hiljaa, ole hiljaa. Tehkäämme se, jota varten tulimme." Ja hän otti esille pergamenttikääryn, jonka ojensi loordi Glenvarlochille, lausuen kovaa: "Minä otan tämän kuninkaallisen läsnäolon ja koko seurueen todistamaan, että palautan Glenvarlochin lunastetun paroonikunnan sen oikealle omistajalle niin rasittamattomana kuin se on ollut ainoallakaan hänen esi-isällänsä."
"Minä olin kiinnityksen lunastustilaisuudessa todistajana", ihmetteli
Lowestoffe, "mutta vähänpä osasin aavistaa, kuka oli lunastajana".
"Ei tarvinnutkaan", virkkoi Richie; "siinä paikassa ei olisi ollut hyötyä hölpöttelystä."
"Hiljaa", käski hänen morsiamensa, "vielä kerran. Tämä paperi", hän jatkoi ojentaen toisen loordi Glenvarlochille, "on myös teidän omaisuuttanne — ottakaa se, mutta säästäkää minulta kysymys, miten se joutui minun haltuuni".
Kuningas oli kiirehtinyt loordi Glenvarlochin luo ja huudahti, kiihkeästi vilkaisten kirjoitukseen: "No, jo on hitto — se on meidän kuninkaallinen omakätinen maksumääräyksemme, joka on ollut niin kauvan hukassa! Kuinka te sen saitte, rouvaseni?"
"Se on salaisuus", vastasi Martha kylmäkiskoisesti.
"Salaisuus, jota minun kieleni ei ikinä ilmaise", lisäsi Richie päättävästi, "jollei kuningas minua käske uskollisuudenvalani velvoituksella".
"Minä käsken — minä käsken", sopersi Jaakko juoruilijan kärsimättömästä uteliaisuudesta vapisten, samalla kun Sir Mungo häijyn jännittyneenä pääsemään salaisuuden perille taivutti pitkän laihan vartalonsa eteenpäin kuin saaliin notkistamaksi ongenvavaksi, kohautti ohuet harmaat hapset korvalliseltaan ja sovitti kätensä korvan taa torveksi keräämään jokaisen ääniaallon odotetusta ilmoituksesta. Martha sillävälin rypisti kovin pahaenteisesti silmäkulmiansa Richielle, joka lannistumatta selitteli kuninkaalle, että hänen appi-vainajassaan, "joka yleensä oli ollut hyvä ja huolellinen mies, oli hiukan sellaista maailmallisuuttakin, joka toisinaan haittasi hänen elämänlatunsa mutkattomuutta; hänen teki mieli kopeloida lähimäisensä tavaroita, ja siinä hypistelyssä tarttui niistä joskus yhtä ja toista hänen näppiinsä".
"Sinun sietäisi hävetä, mies!" keskeytti Martha. "Koska teon kunnottomuus on kerrottava, tapahtukoon se ainakin lyhyeen. Niin, mylord", hän lisäsi Glenvarlochiin kääntyen, "kultakolikko ei ollutkaan ainoana syöttinä, joka houkutteli kurjan vanhuksen hiipimään kamariinne — hänen tarkoituksenaan oli alkujaan siepata tuo paperi, ja siinä hän onnistui. Se kirjurin hylkiö kävi hänen luonaan saman päivän aamuna ja kaiketi vietteli hourupäisen ukon siihen konnuuteen, toimittaakseen taaskin vastuksen teidän sukuomaisuutenne lunastamiselle. Jos sen vehkeen takana oli voimakkaampikin toimeenpanija, niin antakoon hänelle Jumala anteeksi tällä hetkellä, sillä hän on nyt siellä, missä siitä rikoksesta on vastattava!"