"Aamen!" sanoi loordi Glenvarloch, ja häntä säestivät kaikki läsnäolijat.
"Mitä isääni tulee", jatkoi mistress Moniplies, ankarat kasvonpiirteet väkisin väännähtäneinä kouristuneesti, "niin hänen rikollisuutensa ja mielettömyytensä maksoi hänen henkensä; vakaana käsityksenäni on, että se pahantekijä, joka häntä aamulla neuvoi näpistämään paperin, jätti ikkunan auki murhaajien varalle".
Jokainen oli tovin vaiti; kuningas oli ensimäinen puhumaan, määräten rikollista kirjuria heti etsittäväksi. "I lictor", hän lopetti, "colliga manus — caput obnubita — infelici suspendite arbori".
Lowestoffe mainitsi kunnioittavasti, että kirjuri oli karannut samaan aikaan kun loordi Dalgarno murhattiin ja että hänestä ei ollut kuultu sen koommin.
"Tiedusteltakoon kaikkialta", määräsi kuningas. "Ja vaihtakaamme nyt puheenainetta — nuo jutut saavat veren hyytymään eivätkä ole ollenkaan sopivia hääjuhlaan. Hymen, O Hymenee!" lisäsi hän sormiansa näpsäytellen. "Loordi Glenvarloch, mitä sanotte mistress Monipliesille, tälle herttaiselle morsiamelle, joka on tuonut teille takaisin isänperintönne hääpäivänänne?"
"Älköön hän sanoko mitään, teidän majesteettinne", huomautti Martha; "se soveltuu parhaiten hänen tunteisiinsa ja minun".
"Lunastusraha ainakin on maksettava takaisin", virkkoi Glenvarloch; "siinä en voi jäädä velkaan teille".
"Siitä puhumme tuonnempana", vastasi Martha; "minun velallisenani ette te voi olla". Ja hän sulki suunsa ikäänkuin päättäneenä olla hiiskumatta enää sanaakaan siitä asiasta.
Sir Mungo ei kuitenkaan tahtonut hellittää puheenaineesta, vaan käyttäen hyväkseen hetken vapautta sanoi Richielle: "Kummallinen juttu se oli apestasi, kelpo mies; ei tainnut morsiamesi suurestikaan kiittää sinua sen pöyhimisestä."
"Minä teen säännöksi, Sir Mungo", vastasi Richie, "aina puhua perheestäni itse mitä pahaa vain tiedän, huomattuani, että siitä tehtävästä muutoin pitävät kyllä muut huolen".