"Kyllä muistan sen hyvin", myönsi Jaakko-kuningas. "Perhana, minä olin juuri päässyt Glamisin herran ja hänen apuriensa kynsistä, ja milloinkaan ei ole raha ollut tervetulleempaa synnynnäiselle valtiaalle, — sitä suurempi häpeä ja sääli, että kruunatun kuninkaan piti olla niin pienen summan puutteessa. Mutta mitä tarvitsee hänen karhuta meitä siitä, hyvä mies, niinkuin leipuri pyhäin edellä? Me olemme hänelle velkaa ne rahat ja maksamme tilaisuuden tullen, taikka selvitämme asian muulla tavoin hänen kanssaan, ja sehän riittää valtiaan ja alamaisen välillä. Me emme ole in meditatione fugae, mies, jotta meidät näin rutosti pidätettäisiin."
"Voi, sallikoon teidän majesteettinne minun selittää!" virkkoi kultaseppä päätänsä pudistaen. "Nuoren ylimysparan äärimäinen hätä häntä hoputtaa, eikä oma tahto, sillä hänen täytyy saada rahaa, ja hyvinkin pian, suorittaakseen langenneen velan Peregrine Petersonille, etuoikeuksien valvojalle Campveressä; muutoin hänen koko perintönsä, Glenvarlochin paroonius ja sukutila, tulee menetetyksi lunastamattoman kiinnekirjan perusteella."
"Mitä sanotkaan, mies — mitä sanotkaan?" huudahti kuningas kärsimättömästi. "Valvojan pahainenko, alamaalaisen laivurin poika, riistäisi Olifauntin suvun vanhan maaomaisuuden ja herruuden? Taivasten tekijä, mies, se ei saa tapahtua — meidän täytyy keskeyttää ne toimet suosiokirjelmällä tai muulla tavoin."
"Näinköhän tuo voinee käydä päinsä", vastasi porvari, "sallikoon teidän majesteettinne minun huomauttaa. Oppinut skotlantilainen laintuntijanne on lausunut käsityksenään, ettei ole muuta apua kuin maksu."
"Saakeli", noitui kuningas, "pidättäköön hän miestä väkisin, kunnes ennätämme jotenkuten järjestää hänen asiansa."
"Voi!" intti kultaseppä, "suvaitkoon teidän majesteettinne huomata, että oma rauhaarakastava hallituksenne ja tasapuolisuutenne kaikkia ihmisiä kohtaan on tehnyt käsivoiman hyvin täpäräksi apukeinoksi, paitsi ehkä juuri ylämaan rajojen sisällä."
"No — no — no, mies", sanoi ymmälle joutunut hallitsija, jonka käsitykset oikeudesta, sopivaisuudesta ja mukavuudesta kummallisesti sekosivat tuollaisissa tilanteissa, "kohtuullista on, että me maksamme kaikki velkamme ja että nuori mies maksaa omansa; ja hänelle on maksettava, ja in verbo regis hänelle maksetaan — mutta miten päästä rahoihin, mies, siinä paha pykälä, — sinun pitää koettaa kaupunkia, Geordie".
"Totta puhuakseni", vastasi Heriot, "teidän armollisen majesteettinne luvalla, — kaikkine lainoineen ja lahjoineen ja kannatusmaksuineen on kaupunki nykyään —"
"Älä minulle kerro, mitä kaupunki on", kielsi Jaakko-kuningas. "Valtiorahastomme on kuiva kuin tuomiorovasti Gilesin saarnat katumuspsalmeista. Ex nihilo nihil fit — villiltä ylämaalaiselta[24] ei ole helppo siepata housuja — niiden, jotka tulevat perimään minulta rahoja, tulisi sanoa minulle, mistä niitä otan. Kaupunkia sinun pitää koettaa, Heriot, äläkä luule tyhjän päiten olevasi Kilkku-Geordie nimeltäsi. Ja in verho regis minä maksan muukalaiselle, jos hankit minulle lainan. En tahdo tinkiä ehdoista, ja kahteen mieheen me, Geordie, lunastamme Glenvarlochin uljaan vanhan maatilan. Mutta miksei nuori loordi tule hoviin, Heriot, — onko hän komea — onko esittelykuntoinen hallitsijansa silmiin?"
"Ei kukaan paremmin", vakuutti George Heriot; "mutta —"