"Haa, kyllä ymmärrän", jatkoi hänen majesteettinsa, "kyllä ymmärrän sinut. Res angusta domi — poika-parka — poika-parka! — ja hänen isällään oli oikea uskollisen skotlantilaisen sydän, vaikka hän oli jäykkä joissakuissa mielipiteissä. Kuules, Heriot, anna pojan saada kaksisataa puntaa varustuksekseen. Ja tässä — tässä" — ottaen vanhasta hatustaan rubiinikääryksen — "sinulla on ollut nämä panttina ennen isommasta summasta, senkin vanha leviitta. Pidä ne vakuutena, kunnes annan sinulle rahat seuraavasta apumaksustani."
"Ehkä teidän majesteettinne suvaitsee antaa sellaisen määräyksen kirjallisesti", sanoi varova porvari.
"Lempo sinun turhantarkkuutesi periköön, George", pahaksui kuningas. "Sinä olet tunnollinen kuin puritani muotoseikoissa ja ihan uskoton pakana asian ytimeen nähden. Eikö kuninkaan sana kelpaa sinulle vaivaisten kahdensadan puntasi antamiseen?"
"Ei kruunun jalokivien pidättämiseen", vastasi George Heriot.
Ja kuningas, jonka oli pitkällinen kokemus totuttanut tekemisiin epäluuloisten saamamiesten kanssa, kirjoitti määräyksen George Heriotille, rakkaalle kultasepälleen ja jalokivikauppiaalleen, kahdensadan punnan maksamisesta hetimiten Nigel Olifauntille, Glenvarlochin loordille, hänen saamisenaan valtiolta, valtuuttaen panttina pidettäväksi balas-rubiineista punotun ja isolla timantilla koristetun käädyn, niinkuin oli kuvattuna hänen majesteettinsa jalokivien luettelossa, ja jätettäväksi sanotun George Heriotin, sanotun summan lainaajan haltuun, kunnes hän oli saanut lainmukaisen hyvityksen ja maksun siitä. Toisella määräyksellä hänen majesteettinsa valtuutti sanotun George Heriotin ryhtymään toimiin muutamien rahamiesten kanssa, kohtuullisilla ehdoilla hankkiakseen hänen majesteettinsa nykyisiin tarpeisiin rahasumman, ei 50,000 markkaa vähempää, mutta niin paljoa enemmän kuin oli sopivasti saatavissa.
"Ja onko hänellä mitään opillista tietoa, tällä loordi Nigelillämme?" kysyi kuningas.
George Heriot ei kyennyt antamaan täsmällistä vastausta, mutta hän arveli nuoren loordin tutkiskelleen ulkomailla.
"Me neuvomme häntä itse", lupasi kuningas, "miten hän voi jatkaa lukujaan edullisimmin; ja kenties otamme hänet hoviin lueskelemaan Steenien ja Charles-lapsosen kanssa. Ja nyt kun muistamme, tiehesi — tiehesi, George — sillä poikaset tulevat pian kotiin, ja me emme vielä haluaisi antaa heille vihiä tästä asiasta, joka on ollut puheenamme. Propera pedem, oi Geordie. Painalla muuli polviesi väliin, ja Herra olkoon kanssasi."
Siten päättyi leppeän Jaakko-kuninkaan ja hänen hyväntahtoisen kultaseppänsä ja jalokivikauppiaansa neuvottelu.