On helppo arvata, että Jenkin Vincent tällaisessa palveluksessa jätti säveämmän ja ujomman kumppaninsa kauvas jälkeensä. Tämä kykeni työläästi ja ikäänkuin hiukan häpeiltävää velvollisuutta suorittaen vain ääntelemään ainaisia muodollisia sanoja: "Mitä saisi olla? Mitä saisi olla? Lyöpiä kelloja — taskukelloja — nenälaseja? Mitä saisi olla? — Taskukelloja — pöytäkelloja — nenälaseja? Mitä saisi olla sir?[5] Mitä saisi olla, madam? Nenälaseja — taskukelloja — seinäkelloja?"
Mutta sanajärjestyksen vaihdellessakin kuulosti tämä kuivakiskoinen ja yksitoikkoinen toistelu laimealta, sekaantuessaan rohkeakatseisen, suulaan ja nokkelan Jenkin Vincentin kerkeään ja suosittelevaan puhetaitoon. — "Mitä saisi olla, jalo sir? Mitä saisi olla, kaunoinen madam?" haastoi hän häikäilemättömällä, mutta silti suostuttelevalla äänenpainolla, joka oli usein sovellettu sekä miellyttämään puhuteltuja henkilöitä että hymyilyttämään muita kuulijoita. "Jumala teidän kunnianarvoisuuttanne siunatkoon", — palkkapitäjästään tulleelle pappismiehelle; "kreikka ja heprea ovat vioittaneet teidän kunnianarvoisuutenne silmiä — ostakaa pari David Ramsayn nenälaseja. Kuningas — jonka pyhälle majesteetille taivas suokoon elonpäiviä! — ei milloinkaan lue hepreata tai kreikkaa ilman niitä."
"Tiedätkö sen varmasti?" sanoi muuan Eveshamin laakson lihava kirkkoherra. "No, jos kirkon pää käyttää sellaisia, — Jumala hänen pyhää majesteettiaan siunatkoon! — niin tahdon koettaa, mitä hyvää niistä voi koitua minulle, sillä minä en ole kyennyt erottamaan heprealaista kirjainta toisesta siitä asti kun — en sitä enää muistakaan — kun minulla oli paha kuumetauti. Valitse minulle pari hänen kaikkeinpyhimmän majesteettinsa itse käyttämiä, hyvä nuorukainen."
"Tässä on pari, suvaitkoon teidän kunnianarvoisuutenne", vastasi Jenkin ottaessaan hyvin nöyrästi ja kunnioittavasti niitä koskettaen esille parin silmälaseja, "jonka hänen kaikkeinsiunatuin majesteettinsa asetti tänään kolme viikkoa takaperin omalle siunatulle nenälleen ja olisi pitänyt omaa pyhää käytäntöään varten, jolleivät puitteet, kuten teidän kunnianarvoisuutenne näkee, olisi olleet mustinta kultapihkaa. Sen suvaitsi hänen pyhä majesteettinsa sanoa paremmin soveltuvan piispalle kuin maalliselle valtiaalle."
"Hänen pyhä majesteettinsa kuningas", myönsi arvoisa hengenmies, "on aina ollut oikea Daniel ratkaisuissaan. Anna minulle ne nenälasit, hyvä nuorukainen, ja kuka voi sanoa, millä nenällä ne keikkuvat kahden vuoden kuluttua? Kunnianarvoisa veljemme, Gloucesterin hiipan kantaja, käy iälliseksi." Hän veti sitten esille kukkaronsa, maksoi silmälasit ja poistui myymälästä vielä arvokkaammin askelin kuin oli sen edustalle saapunut.
"Sinun sietäisi hävetä", virkkoi Tunstall kumppanilleen; "nuo lasit eivät ikinä sovellu hänen ikäiselleen".
"Sinä olet hupsu, Frank", sanoi Vincent vastaan; "jos kelpo tohtori olisi halunnut laseja lukemiseensa, niin hän olisi koettanut niitä ennen ostamistaan. Hän ei halua itse nähdä niiden läpi, ja nuo kelpaavat muiden ihmisten katseltaviksi yhtä hyvin kuin myymälän parhaat suurentajat. Mitä saisi olla?" huusi hän ryhtyen jälleen kaupitteluunsa. "Kuvastimia sievistäytymiseenne, viehkeä madam; hiuskoristeenne on hiukan vinossa — sepä vahinko, koska se on niin aistikkaasti sommiteltu." Nainen pysähtyi ja osti kuvastimen. "Mitä saisi olla? — taskukello, herra lainoppinut, — kello, joka käy yhtä pitkään kuin oikeusjuttu, yhtä vakaasti ja paikalleen kuin oma kaunopuheisuutenne?"
"Heitä jo rauhaan siinä", vastasi virkatukkainen arvohenkilö, jota häiritsi Vinin puhuttelu hänen hartaasti neuvotellessaan erään kuuluisan asianajajan kanssa; "heitä rauhaan! Sinä olet pahin kiljuja Lempolan krouvin ja Guildhallin[6] välillä."
"Kello", kertasi nolostumaton Jenkin, "joka ei jätätä kolmeatoista minuuttia kolmentoista vuoden käräjäasiassa. Hän on kuulemattomissa. — Nelipyöräinen viipotinliikkeinen kello — se sanoo teille, herra runoilija, kuinka kauvan kuulijakuntanne kärsivällisyys sietää seuraavaa kappalettanne Mustassa Sonnissa." Kirjailija nauroi ja kopeloi roimahousujensa taskua, kunnes sai yhteen nurkkaan pyydystetyksi pikku lantin.
"Tuossa testeri[7] älysi virvokkeeksi, hyvä poika", hän sanoi.