"Mitä kummaa puhutkaan?" äännähti Nigel. "Lyön pääsi puhki, senkin päihtynyt vintiö, jos vilpistelet minulle pitempään."
"Päihtynytkö?" vastasi hänen vakaa seuralaisensa; "ja siinäkö se juttu onkin? Ka, kuinkas minä saatoin muuta kuin juoda teidän ylhäisyytenne terveydeksi paljailla polvillani, kun Jenkin sen pelin alotti? Hirteen ne, jotka eivät olisi sitä tehneet. Minä olisin säilälläni silponut sen hävittömän lurjuksen pakarat, joka olisi siinä ruvennut arveloimaan, ja pannut olisin hänet sillä tavoin polvistumaan, että hänen olisi ollut työläs nousta taas seisaalleen. Mutta mitä siihen aaveeseen tulee", jatkoi hän huomatessaan herransa jäävän vastaamatta tähän urheaan purkaukseen, "niin onhan teidän ylhäisyytenne nähnyt hänet omin silmin".
"Mitään aavetta en nähnyt", epäsi Glenvarloch, mutta hengittäen raskaasti kuin jotakin ihmeellistä paljastusta odottava. "Mitä tarkoitat aaveellasi?"
"Te näitte rukouksiin tulevan sen nuoren ladyn, joka ei hiiskunut sanaakaan kellekään, vaan ainoastaan niiaili ja nyökkäili talon vanhalle herralle ja emännälle. Tiedättekö, kuka hän on?"
"En tosiaankaan", vastasi Nigel. "Joku perheen sukulainen kaiketikin."
"Vielä mitä — vielä mitä", selitti Moniplies pikaisesti. "Ei olisi hän veripisaran vertaa sukua heidän kanssaan, jos hänellä olisi rahtuakaan verta suonissaan. Minä kerron teille vain, mitä väittävät todeksi kaikki ihmiset, jotka asuvat Lombard-kadun tienoilla. Tuo lady taikka peljätys, tai miksi hyvänsä haluatte häntä sanoa, on ollut kuolleena aikapäiviä, vaikka hän kummittelee näkemiemme ihmisten luona juuri heidän hartaudenharjoituksissaan."
"Myönnät hänen siis olevan ainakin hyvänlaatuinen aave", sanoi Nigel Olifaunt, "koska hän valitsee sellaisen ajan vieraillakseen ystäviensä luona?"
"Ties hänet, mylord", vastasi taikauskoinen saattolainen. "Enpä tiedä, mikä menninkäinen olisi ottanut suoraan kohdalleen moukarin huitaisun mr. John Knoxilta, jonka puolella isäni oli hänen kaikkein pahimpina päivinään, paitsi silloin kun häntä vastaan oli hovi, jonne isäni toimitti lihaa. Mutta tuolla pastorilla ei ollut semmoista voimaa kuin mr. Rollockilla ja Pohjois-Leithin kappalaisella David Blackilla ja muilla. Herranen aika, kuka tietää, teidän ylhäisyytenne luvalla sanoen, eikö tuollaiset etelämaalaisten omista vanhoista hiivatin mustista messukirjoistaan lukemat rukoukset saata olla yhtä voimallisia pahojen henkien loitsuja, kuin saattaa rehti sydämestä kuumiltaan pulpunnut rukous kyetä häätämään ne loitolle, juuri niinkuin pahahenki kaikkosi sen löyhkän takia, jota kalan maksa levitti Raguelin tyttären Saran morsiuskamarista? Jonka jutun suhteen silti epäröitsen, sanoako sitä todeksi vai enkö, koska paremmatkin miehet ovat sitä asiaa epäilleet."
"No, no, no", sanoi hänen herransa kärsimättömästi, "me olemme nyt lähellä kotia, ja minä olen antanut sinun puhua tästä asiasta kerrakseen, jotta saamme ainiaaksi lopun urkkivalle hupsuudellesi ja älyttömälle taikauskollesi. Keneksi oletatkaan tuon ladyn, tai miksi arvelevat häntä järjettömät uskottelijasi?"
"Siitä en osaa sanoa mitään täsmällistä", vastasi Moniplies. "Varmaa vain on, että hänen ruumiinsa kuoli ja kuopattiin aikapäiviä sitte, vaikka hän vielä vaeltaa maan päällä ja enimmäkseen mestari Heriotin perheessä; ovat hänet sentään nähneet muuallakin sellaiset ihmiset, jotka ovat hyvin tunteneet hänet. Mutta kuka hän on, sitä en mene sanomaan, tai miksi hän ylämaalaisen haltian lailla liittyy johonkuhun erityiseen perheeseen. Hänellä sanotaan olevan oma huoneusto, eteishuone, vierashuone ja makuuhuone; mutta minkäänlaisella vuoteella ei hän nuku, vaan omassa kirstussaan, ja seinät, ovet ja ikkunat ovat niin tilkityt umpeen, ettei vähäisintäkään päivänvalon pilkahdusta pääse sisälle. Ja soihtuvalolla hän asustaa."