Galenuksen[10] kokeileva opetuslapsi seisoi isäntänsä ovella latuskalakki päässä ja kanvastihihasillaan, pidellen isoa puupetkeltä. Hän otti nyt vastaan Jenkinin siten viskaaman pallon ja alotti: "Mitä saisi olla, sir? Ostakaa oivallista kaledonialaista[11] voidetta, Flos sulphvr. cum rasva quant. suff."
"Nautittavaksi sitte kun on lempeästi hierottu englantilaisella tammisella pyyhkeellä", neuvoi Vincent.
Kunnon skotlantilainen oli suonut täyden tilaisuuden tämän kaupunkilaissukkeluuden pikku tykistön paukkeelle, seisahduttaen juhlallisen astuntansa ja silmäillen tuimasti kumpaakin hyökkääjää vuoron jälkeen, ikäänkuin uhaten joko vastapilkalla tai rajummalla kostolla. Mutta jäykkyys tai varovaisuus pääsi voitolle hänen suuttumuksestaan, ja keikauttaen päätänsä kuin halveksuen moista naljailua hän asteli alas Fleet-katua, kiusaajiensa naurunhohotuksen seuraamana.
"Skotlantilainen ei tappele ennen kuin näkee omaa vertansa", sanoi Tunstall; hänet oli pohjois-englantilainen syntynsä tutustuttanut kaikenlaatuisiin puheenparsiin niitä vastaan, jotka asuivat vielä kauvempana pohjoisessa.
"Enpä totisesti tiedä", sanoi Jenkin; "se mies näyttää vaaralliselta — hän kajauttaa jotakuta nuppiin ennen kuin ehtii pitkälle. Kuulkaa! — hei, siellä noustaan."
Ja tuttu huuto: "pojat — pojat! nuijat — nuijat!" kaikui nyt pitkin Fleet-katua. Jenkin sieppasi aseensa, joka oli myymäläpöydän alla äkillisimmänkin tarpeen varalla, ja huusi Tunstallia tempaamaan karttunsa ja tulemaan perässä. Hän hyppäsi vajan puolioven yli ja säntäsi täyttä vauhtia meteliä kohti, juostessaan säestäen huutoa ja avaten kyynäspäillään tietä yleisön läpi tai tyrkkien kadullakävijöitä sivulle. Hänen kumppaninsa huusi ensin mestariansa pitämään silmällä myymälää ja Jenkinin esimerkkiä noudattaen vilisti hänen jälkeensä niin joutuin kuin pääsi, mutta paremmin tarkaten muiden turvallisuutta ja mukavuutta. Kädet ja silmät koholla, vihreä esiliina edessään ja kiillotettavanaan ollut lasi poveensa työnnettynä tuli vanha David Ramsay varjelemaan kalujaan ja kompeitansa, vanhasta kokemuksesta tietäen, että kun "nuijasotaan" kerran huudettiin, ei hänellä olisi suurtakaan apua oppipojistaan.
2. LUKU.
Köyhän ylpeyttä.
Vanha närkäs kelloseppä hyöri puodissaan ärtyisenä siitä, että hänet oli niin pikaisesti keskeytetty syvällisistä tutkimuksistaan. Vastahakoisena luopumaan alulle saamastansa laskelmasarjasta hän kummallisesti sekoitti toisiinsa suuretieteellisen tehtävänsä katkelmia, kehoituksiaan ohikulkijoille ja kiukustuneita moitteita joutilaista oppipojistaan. "Mitä saisi olla, sir? Madam, mitä saisi olla — seinäkelloja, pöytäkelloja — yökelloja — päiväkelloja? Hakapyörän ollessa 48 — kimmahdusvoiman 8 — lyöntinastat ovat 48 — mitä saisi olla, kunnioitettava sir? — Osamäärä — kerrottava — että niiden vintiöiden pitikin karata juuri tällä hetkellä! — vauhdin kiihtymisen ollessa 5 minuuttia 55 sekuntia 53 kolmannesta 59 neljännestä — suomin minä ne kumpaisenkin, kun tulevat takaisin — sen teen, kautta kuolemattoman Napierin luiden!"
Kiusaantuneen tieteilijän tuskittelun keskeytti tulollaan varsin kunnioitettavan näköinen kansalainen, joka tervehti häntä tuttavallisesti nimityksellä "Davie, vanha veikko" ja kysyi, mistä hän oli joutunut noin huonolle tuulelle, samalla kun sydämellisesti puristi hänen kättään.