"Vain sitä", selitti porvari jälleen, "että tämän summan lainaaja rupeaa suoranaisiin tekemisiin Glenvarlochin maatilan kiinnityksen eli vetokirjan haltijan kanssa ja saa häneltä sellaisen oikeudellisen siirron, että tilukset jäävät pantiksi velasta, jos Skotlannin valtiorahastosta maksettavaksi määrätty valtuutus osoittautuisi hedelmättömäksi. Yleisen luoton ollessa nykyään epävarma pelkään, että käy kovin vaikeaksi saada noin suurta rahaerää ilman jotakin tuollaista vastavakuutta."
"Seis!" sanoi Huntinglenin jaarli; "malttakaa! Mieleeni johtuu aatos. Entä jos uusi saamamies ihailisi maatilaa metsästysalueena yhtä suuresti kuin hänen armollisuutensa Buckinghamin herttua näkyy tekevän ja haluaisi kaataa siellä kauriin kesäaikana? Minusta näyttää siltä, että teidän suunnitelmanne mukaan, mestari George, tulee uusi ystävänne yhtä hyvin oikeutetuksi tunkemaan loordi Glenvarlochin pois perinnöstään kuin kiinnityksen nykyinenkin haltija."
Porvari nauroi. "Minä takaan", hän vakuutti, "että innokkainkaan erämies, jonka puoleen saatan kääntyä tässä tarpeessa, ei voi ajatella pitemmälle kuin pormestarin pääsiäismetsästykseen, joka vuosittain tapahtuu Eppingin metsässä. Mutta teidän ylhäisyytenne varovaisuus on järkevää. Saamamiehen tulee sitoutua myöntämään loordi Glenvarlochille riittävästi aikaa maatilansa lunastamiseen kuninkaallisen valtuutuksen välityksellä, luopuen hänen hyväkseen toistaiseksi oikeudestaan tuomituttaa omaisuus menetetyksi. Se voitaneen järjestää sitä helpommin, kun lunastusoikeutta täytyy käyttää hänen omassa nimessään."
"Mutta mistä tapaamme Lontoossa henkilön, joka on pätevä laatimaan tarvittavat asiakirjat?" muistutti jaarli. "Jos vanha ystäväni Halyardsin parooni John Skene olisi elänyt, niin olisimme saaneet hänen neuvonsa; mutta aika on täpärä, ja —"
"Minä tunnen", kertoi Heriot, "orponuorukaisen, kirjurin, joka asuu Temple Barin lähellä. Hän pystyy laatimaan asiakirjoja sekä englantilaiseen että skotlantilaiseen tapaan, ja minä olen usein uskonut hänelle mutkallisia ja tärkeitä tehtäviä. Lähetän palvelusmiehistäni jonkun noutamaan häntä, ja molemminpuoliset välikirjat voidaan kyhätä teidän ylhäisyytenne läsnäollessa, sillä nykyoloissa ei tosiaankaan sovi siekailla."
Hänen ylhäisyytensä suostui mielellään, ja kun he nyt saapuivat yksityisille rantaportaille, jotka laskeusivat joelle hänen asumansa uhkean hotellin puutarhasta, lähetettiin sanansaattaja viipymättä asialle.
Nigel oli istunut melkein tyhmistyneenä, näiden innokkaiden ystävien vapaaehtoisesti järjestellessä toimenpiteitä, joiden piti pelastaa hänen omaisuutensa. Hän teki nyt toisen kiihkeän yrityksensä sopertaa heille kiitoksiansa ja estelyjänsä. Mutta hänet vaiensi taaskin loordi Huntinglen, kieltäytyen kuulemasta sanaakaan siitä seikasta. Sen sijaan hän ehdotti, että he tekisivät pikku kävelyn varjoisessa lehtokujassa tai istuisivat kivirahilla, jolta avautui näköala Thamesille, kunnes hänen poikansa saapuminen olisi merkkinä päivällishetkelle.
"Haluan esitellä Dalgarnon ja loordi Glenvarlochin toisillensa", hän sanoi, "tulevaisina likeisinä naapuruksina, ja toivoakseni tulee heistä sopuisampia kuin heidän isänsä olivat ennenvanhaan. Linnojen väliä on vain kolme skotlantilaista penikulmaa, ja toisen tornit näkyvät toisen muureilta."
Vanha jaarli vaikeni toviksi ja näytti mietiskelevän muistoja, joita linnojen läheisyyden maininta oli herättänyt.
"Saattaako loordi Dalgarno hovia Newmarketiin nousevalla viikolla?" kysyi Heriot keskustelun uudistamiseksi.