"Niin hän luullakseni aikoo", vastasi loordi Huntinglen, vaipui taas hetkiseksi aprikoimiseensa ja puhutteli sitte Nigeliä hiukan äkillisesti:
"Nuori ystäväni, kun saat haltuusi perintösi, kuten toivon piankin käyvän, niin et varmaankaan tahdo joutua hovin joutilaitten saattolaisten jatkoksi, vaan asut sukutilallasi, hoivaat vanhoja alustalaisiasi, tuet ja autat köyhiä heimolaisiasi, suojelet sorrettuja ja teet mitä isillämme oli tapana tehdä vähäisemmin tiedoin ja apuneuvoin kuin meillä on."
"Ja kuitenkin tulee maaseutuelämän suositus vanhalta ja alituiselta hovin koristukselta", huomautti Heriot.
"Vanhalta hovilaiselta kyllä", myönsi jaarli, "ja sukuni ensimäiseltä, joka saattoi nimittää itseänsä siksi — harmaa partani valuu kamritsiröyhelölle ja silkki-ihokkaalle — isäni haven harjasi nahkanuttua ja rintahaarniskaa. En soisi noiden sotaisten päivien palaavan, mutta rakasta olisi minulle panna vanhan Dalgarno-metsäni tammet vielä kerran kajahtelemaan huikkauksista ja huhuilusta ja hurtista sekä kuulla vanhan kiviholvisen pitosuojaman raikuvan vasallieni ja alustalaisteni reimasta hurrauksesta, kun haarikka ja sarkka kiertäisivät heidän keskessään. Mieleni tekisi nähdä leveä Tay vielä kerran ennen kuin kuolen — ei edes Thames mielestäni vedä vertoja sille."
"Tokihan, mylord", ihmetteli porvari, "kaikki tämä olisi helposti tehtävissä. Tarvitaan vain silmänräpäyksen päätös ja muutamien lyhyitten päivien matkustus, ollaksenne siellä minne kaipaatte. Mikä estää?"
"Tavat, mestari George, tavat", vastasi jaarli, "jotka ovat nuorille miehille kuin silkkirihmoja, niin kepeästi kannettavia ja niin äkkiä katkottavia, mutta kytkevät meidän vanhoja raajojamme kuin olisi aika jäykistänyt ne rautakahleiksi. Lähtö Skotlantiin lyhyeksi toviksi olisi vain turhaa työtä, ja kun ajattelen jääpymistä sinne, en saa mieltäni taivutetuksi eriämään vanhasta herrastani, jolle kuvittelen olevani toisinaan hyödyllinen ja jonka myötä- ja vastoinkäymisissä olen ollut osallisena niin monet vuodet. Mutta Dalgarnosta tulee skotlantilainen aatelismies."
"Onko hän käynyt pohjoisessa?" kysyi Heriot.
"Hän oleskeli siellä viime vuonna ja kuvaili maata niin innostuneesti, että prinssi on lausunut haluavansa nähdä sitä."
"Loordi Dalgarno on hänen korkeutensa ja Buckinghamin herttuan suuressa suosiossa?" huomautti kultaseppä.
"Niin", vastasi jaarli; "kunhan se tapahtuisi heidän kaikkien hyväksi. Prinssi on oikeutta harrastava ja tasapuolinen mielipiteiltään, vaikka kylmäkiskoinen ja jäykkä käytökseltään ja kovin itsepintainen mitättömimmissäkin aikomuksissaan; ja herttua, ylväs ja uljas, jalomielinen ja suoraluontoinen, on samalla tulinen, kunnianhimoinen ja äkkipikainen. Dalgarnolla ei ole mitään noista vioista, ja mitä hänellä lienee omiansa, ne saattavat korjautua seurassa, jossa hän liikkuu. Tuolta hän tuleekin."