Yhtähyvin kului runsaasti puoli tuntia, ennen kuin Albanyn herttua ilmautui. Tämän ajan Rothsayn herttua vietti osaksi synkässä äänettömyydessä, osaksi mitättömillä puheilla Mac-Lewis'in sekä muitten Brandanein kanssa, aina sitä myöten kumpi, hänen tuittupäisyytensäkö vaiko hänen kevytmielisyytensä, pääsi valtaan. Viimein tuli Albanyn herttua ja hänen kanssaan valtiomarski, jonka muoto ilmoitti suurta surua ja hämmästystä.
"Jalo sukulaiseni", sanoi Albanyn herttua, "mielipahakseni täytyy minun teille ilmoittaa, kuninkaallisen veljeni arvelevan niin, että kuninkaallisen suvun kunnian tähden olisi paras, jos te joksikuksi ajaksi sulkisitte itsenne valtiomarskin huoneisin. Ja teidän pitäisi siellä tyytyä pää-asiallisesti, jos ei yksistään, tämän jalon kreivin seuraan, siksi kun tänä päivänä kansan korviin tulleet häpeälliset syytökset ovat vääriksi todistetut tai unohtuneet".
"Mitä se merkitsee, herra Errol'in kreivi?" kysyi prinssi hämmästyksellä. "Onko teidän huoneenne oleva minulla vankihuoneena, ja oletteko te itse määrätyt minulle vanginvartijaksi?"
"Pyhät miehet varjelkoot, korkea-arvoinen herra", sanoi Errol'in kreivi; "mutta mielipahakseni on minun velvollisuuteni totella teidän isänne käskyä ja pitää teitä, herra prinssi, joku aika holhoukseni alla".
"Prinssi — Skotlannin kruunun perillinen valtiomarskin holhouksen alla! —- Mitä syytä siihen voi tuoda esiin? Onko valapattoiseksi todistetun roiston häpäisevillä sanoilla semmoinen voima että ne voivat minun kuninkaallisen vaakunakilpeni tahrata?"
"Niin kauan kuin semmoiset syytökset eivät ole kielletyt ja vääriksi todistetut, veljenpoikani", sanoi Albanyn herttua, "ne tahraisivat vaikka itse kuninkaankin vaakunan".
"Kielletyt vai, herra herttua!" huudahti prinssi. "Kukas sitten ne tuopi esiin? Kukas muu, paitsi roisto, joka omankin tunnustuksensa mukaan on liian kunnoton, että hänen sanansa kelpaisi todistukseksi kerjäläisenkään, saatikka sitten prinssin, hyvää mainetta vastaan? — Tuokaa hänet tänne — näyttäkää hänelle kidutuskoneita — kylläpä te sitten pian saatte kuulla hänen peruuttavan tuon valheen, jonka hän on tohtinut tuoda esiin".
"Hirsinuora on jo tehnyt tehtävänsä kovin kovin tarkkaan, että Bonthron enää pelkäisi kidutuskoneita", virkkoi Albanyn herttua. "Hän on tullut hirtetyksi jo tunti sitten".
"Ja miksikä semmoinen kiire, herra herttua?" kysyi prinssi. "Tiedättekös te, että näyttää aivan siltä, kuin se olisi tahalla tehty juoni, minun nimeni tahraamiseksi?"
"Semmoinen on tapa joka paikassa — se, joka Jumalan tuomiossa on jäänyt tappelussa tappiolle, viedään aina kohta taistelutanterelta hirsipuuhun. — Vaan kuitenkin, jalo sukulaiseni", jatkoi Albanyn herttua, "jos vaan te tuota syytöstä olisitte rohkeasti ja lujasti sanoneet valheeksi, niin olisin katsonut oikeaksi pitää se roisto vielä elossa tutkimisen tähden. Mutta kun te, herra prinssi, olitte vaiti, oli minusta paras tukehduttaa ne ilkeät puheet, niiden ilmi-tuojan suun tukkeamisella".