"Pyhä Maaria! onpa tää jo liikaa häväistystä, herra herttua! Luuletteko te, minun sukulaiseni, minun isäni veli, minua syypääksi tuohon ilkeään ja minulle hyödyttömään tekoon, jonka se roisto tunnusti tehneensä?"
"Ei minun sovi vaihdella kysymyksiä teidän kanssanne, herra prinssi. Muuten kysyisin, aiotteko te myös kieltää osanottoanne tuohon murtamis-yritykseen erääsen taloon Curfew-kadun varrella, joka työ, vaikkei yhtä verinen, oli aivan yhtä häpeällinen? — Älkää suuttuko minulle, hyvä veljenpoikani; mutta, en voi olla suoraan sanomatta, että teidän on pakko vähän aikaa pysyä poissa hovista, vaikka, vaan niin kauan kuin kuningas oleskelee tässä kaupungissa, missä ihmisien mieltä niin pahasti on loukattu".
Rothsayn herttua, tämän neuvon kuullessansa, oli hetkisen aikaa vaiti, vaan sitten vastasi, katsoen herttuaan paljon sanovilla silmillä:
"Setä, te olette taitava metsämies. Te olette mestarin tavalla virittäneet verkkonne; mutta tyhjäksi olisi kuitenkin teidän vehkeenne mennyt, jos ei metsäkauris itsestään olisi juossut verkkoon. Jumala avuksi, ja tulkoon teille tästä asiasta hyötyä vaivanne mukaan. Sanokaa isälleni, että minä hänen vangituskäskyänsä tottelen. — Herra valtiomarski, käskekää vaan, niin seuraan teitä kotiinne. Koska minun täytyy olla holhouksen alaisena, en olisi itselleni voinut toivoa ketään lempeämpää ja kohteliaampaa holhojaa".
Näin loppui puhe sedän ja veljenpojan välillä, ja prinssi meni Errol'in kreivin kanssa kotiin. Kadulla vastaan-sattuvat porvarit poikkesivat toiselle puolelle katua, ettei heidän olisi pakko tervehtiä Rothsayn herttuaa, jonka he nyt olivat oppineet tuntemaan yhtä julmasydämiseksi kuin ennen jo irstaiseksi. Viimein avautui valtiomarskin kartanon ovi omistajalleen sekä hänen vieraalleen prinssille; molemmat olivat iloiset siitä kun pääsivät pois kadulta, mutta kummallekin tuntui myös heidän nykyinen välinsä hankalalta.
Meidän taas tulee palata taistelutanterelle, josta, taistelun loputtua, jo herrasväki oli lähtenyt. Kansa oli nyt jakaunut kahteen erijoukkoon. Toinen, joka oli pienempi luvultaan, oli sen sijaan suurempi arvoltansa; siihen kuuluivat Perth'in kaupungin paremmat asukkaat, jotka nyt toivottivat onnea voittajalle sekä toinen toiselleen, riemuillen siitä että heidän riitansa hoviherrain kanssa oli saanut niin hyvän lopun. Kaupungin hallitusmiehet olivat tästä niin ihastuneet, että he pyysivät ritari Charteris'ia juhlapäivälisille raastupaan. Tietysti sai Heikkikin, päivän sankari, kutsut, tahi oikeammin sanoen, käskyt sinne. Hän kuuli ne kovasti hämillisellä mielellä, sillä hänen sydämensä, niinkuin on helppo arvata, paloi Hanskurin Katrin luokse. Mutta Simo ukon kehoitus sai hänet kuitenkin suostumaan. Tämä vanha porvari piti kauniin kotikaupunkinsa majistraatin luonnollisessa ja sopivassa kunnioituksessa. Hän pani suuren arvon kaikkiin siitä hallituskunnasta lähteviin suosionosoituksiin, ja katsoi vääräksi, ettei hänen vastainen vävynsä semmoiseen kernaasti ja kiitollisuudella suostunut.
"Ei ole ajattelemistakaan, Heikki poikani", neuvoi hän, "että sinä tästä näin juhlallisesta tilaisuudesta olisit poissa. Siellä on ritari Charteriskin oleva läsnä, ja mielestäni tullee siellä sinulle mainio tilaisuus päästä hänen suosioonsa. Kyllä olisi mahdollista että hän sinulta koko uuden varuskerran käskisi; ja kuulinpa itsekin arvokkaan pormestarimme Craigdallien sanovan, että pitäisi taas kirkastuttaa kaupungin asevarastoa. Et sinä saa laiminlyödä hyvää työntilaisuutta, nyt kun aiot perettä rakentaa, joka rahaa maksaa".
"Hist, Hanskuri vaari", vastasi hämillinen voittaja, "onhan minulla ennestäänkin työtä kyllin — ja tiedättehän itse, että Katri saattaisi kummastella viipymistäni, ja hänen korvaansa voisivat taas kontinkantajat kuiskata jotain laulutytöstä tai Jumala ties mistä".
"Älä pelkää sitä", sanoi hanskuri, "vaan mene, niinkuin kuuliaisen porvarin sopii, sinne, mihin parempasi käskevät. Kyllä minä myönnän että sinulle tulee tekemistä, ennen kun saat Katrin mielipahan tästä kahdentaistelusta leppymään. Sillä se tyttö on olevinansa semmoisissa asioissa viisaampi kuningasta valtioneuvoksineen ja seurakuntaa kirkkolakineen, ja pormestaria raatimiehineen. Mutta aionpa itsekin puuttua tähän asiaan ja valmistaa sitä niin, että jos hän huomenna tervetuliaisiksi pitääkin sinulle nuhdesaarnan, se on pian sulava kyyneleiksi ja hymyksi, aivan kuin lämpimällä vesisateella alkava Huhtikuun-aamu. Mene siis nyt vaan, mun poikani, ja pidä vaari että tulet huomenna oikealla ajalla, kohta aamumessun jälkeen".
Sepän täytyi, vaikka vastahakoisesti, myöntää appensa sanat todeksi, ja kerran päätettyään vastaan-ottaa kaupungin vanhinten osoittaman kunnian, irtautti hän itsensä kansanjoukosta ja riensi kotiin paraat vaatteensa päälleen panemaan. Näin ilmautui hän pian sen jälkeen raastupaan, missä tukeva tamminen pöytä oli taipumaisillaan runsaitten ruokien alla. Siinä nähtiin Tay-joen mainiota lohta, siinä myös hyvänmakuista merikalaa Dundeesta — muita herkkuja ei par'-aikainen paaston aika sallinut — ja runsaasti oli tarjona viiniä, olutta sekä mettä kalan alas huuhtomiseksi. Kaupungin soittoniekat soittivat pitojen aikana, ja musiikin lomahetkinä yksi heistä suurella innolla lausui pitkää, runomittaan laitettua kertomusta Blackearn-siden tappelusta, missä William Wallace ynnä pelätyn alapäällikkönsä ja ystävänsä, Thomas de Longuevillen kanssa taisteli englantilaista ritari Seward'ia vastaan. Tämä kertomus oli vanhastaan tuttu kaikille vieraille, mutta yhtähyvin he, osoittaen siinä suurempaa kärsivällisyyttä kuin heidän nykyiset jälkeisensä, kuultelivat sitä yhtä hartaasti kuin jos se olisi ollut uudenuutukainen. Se oli tietysti täynnä ylistystä ritari Charteris'in esi-isälle sekä muille Perth'in läänin vanhoille suvuille, ja tämmöisissä kohdissa kuulijat aina kaikuvasti hurrasivat, samassa juoden aika kulauksilla maljoja niiden urhoin muistoksi, jotka olivat taistelleet Skotlannin sankarin rinnalla. Myöskin Wynd'in Heikin malja juotiin monenkertaisella hurraamisella, ja ylituomari ilmoitti julkisesti, että majistratissa oli nostettu puheeksi, mikä erinomainen etuus tai muu kunniapalkinto hänelle annettaisiin, osoitukseksi kuinka kiitolliset kaupunkilaiset olivat hänen urhotyöstänsä.