Bonthron näkyikin tahtovan nämät sanat vahvistaa; hän kavahti istualleen äkillisellä, suonenvedontapaisella liikahduksella, ällisti ympärilleen ja osoitti johonkin määrään, että hän jo oli herännyt.
"Viiniä — viiniä!" ne olivat ensimmäiset sanat hänen suustansa.
Lääkäri antoi hänelle siemauksen vedensekaista rohtoviiniä. Mutta hän hylkäsi sen, soimaten sitä halveksivalla nimellä, "tiskivettä!" ja taas kertosi sanat: "Viiniä, viiniä!"
"No, ota sitten, hiiden nimeen!" sanoi lääkäri, "koska hän yksin voi tietää mitä ruumiisi kestää!"
Kulaus, niin pitkä ja syvä, että se olisi pyörryttänyt tavallisen ihmisen pään, päinvastoin vaan vaikutti sen, että Bonthron'in pää tuli selvemmäksi. Yhtähyvin ei hän näkynyt ollenkaan muistavan missä hän oli ja mitä hänelle oli tapahtunut. Hän kysyi vaan harvapuheisella, jörömäisellä tavallansa, miksi hänet näin yöllisellä ajalla oli tänne joen rannalle tuotu?
"Se mahtaa taas olla tuon kurjan prinssin kepposia — hän on tahtonut taas uittaa minua, niinkuin jo teki kerran ennen. — Naulat ja veri! Annas kun — —"
"Suus kiinni!" keskeytti häntä Eviot, "ja ole kiitollinen, jos sinussa kiitollisuutta voinee olla, siitä ettei ruumiis nyt ole varisten ruokana eikä sielusi siinä, missä vettä ei ole kyllin uittamiseksi".
"Niin, niin, jo nyt alan muistaa", virkkoi rosvo; ja kohottaen pullon huulilleen, imi hän siitä pitkään ja hartaasti, jonka perästä asetti sen tyhjennettynä maahan, antoi päänsä vaipua rinnoilleen ja näkyi mietiskelevän, saadakseen vielä sekavat ajatuksensa selviksi.
"Ei meidän käy kauemmin odotella hänen mietiskelemisensä loppua", sanoi Dwining; "kylläpä hän selvenee, kunhan on nukkunut. — Ylös, mies! sinä olet ratsastanut ilmassa muutamia tunteja — koetapas nyt eikö vesimatka liene mukavampi. — Uljaat, nuoret herrat, auttakaa. Minä en jaksa yksin nostaa tuota vonkaletta, paremmin kuin jos se olisi tapettu härkä".
"Seiso nyt jaloillas, Bonthron, koska me olemme sinut pystyyn nostaneet", käski Eviot.