Tie tosilemmen tasaisest' ei käy.
Shakespeare.
Sepän aavistavainen pelko ei ollutkaan ollut turha. Erottuaan vastaisesta vävystänsä, sen perästä kun taistelu oli päättynyt, sai kunnon hanskuri todella, niinkuin hänkin muuten oli arvannut, nähdä että hänen kaunis tyttärensä ei katsonut rakastajansa tekoa mielihyvällä. Katri oli kylmäkiskoinen, harvapuheinen, jyrkkä; hänessä ei näkynyt nyt vähintäkään ihmisellisen rakkauden vivahdustakaan; hän kuulteli väliäpitämättömyydellä, milt'ei ylenkatseella isänsä koreata kertomusta taistelusta Nahkurein tanterella. Yhtähyvin ei huolinut hanskuri ollenkaan tästä tyttärensä muuttuneesta käytöksestä, vaan aikoi puhua hänelle naimisliitosta sepän kanssa niinkuin päätetystä asiasta. Ja viimein, kun Katri nyt taas, niinkuin kerta ennenkin, rupesi väittelemään, että hänen sydämessään ei ollut mitään sen enempää kuin ystävyyttä seppää kohtaan — että hän ei aikonut koskaan mennä naimiseen — että tuo "Jumalan tuomio" vaan oli pilantekoa niin hyvin Jumalan tahdosta kuin myös ihmis-laista — niin hanskuri aivan syystä suuttui.
"En minä osaa lukea sinun ajatuksias, tyttö, enkä voi arvata mikä paha hullutus sinut saattoi suutelemaan kosijaa, joka on rakkautensa selvään ilmoittanut — sallimaan hänen suutelojansa — juoksemaan hänen kotiinsa, kun huhu hänen kuolostansa oli levinnyt — ja kavahtamaan hänen kaulahansa, kun hänet tapasit yksin kotona. Kaikki sopii vallan hyvin tytölle, joka tahtoo totella isäänsä ja mennä miehelle, jota isä soisi vävykseen, mutta tuommoiset likeisen ystävyyden osoitukset nuoren neidon puolelta, joka ei kuitenkaan huoli ottaa puolisokseen sitä, jolle ne osoitetaan, ovat sopimattomat neidon kainoudelle. Sinä olet jo Heikki Sepälle osoittanut enemmän rakkautta kuin äitisi, — Jumala suokoon hänen sielulleen ijankaikkisen autuuden! — koskaan osotti minulle ennen kuin me olimme vihityt. Tätä tämmöistä kunnon miehen rakkauden leikkinä pitämistä, sen sanon sulle, Katri, en voi, en tahdo, enkä saa sallia. Minä olen tähän avioliittoon suostunut, ja vaadin että siitä nyt viipymättä tulee täysi tosi. Ja huomenna sinun pitää kohdella Heikki Seppää, niinkuin morsian sulhastansa, joka pian on tuleva hänen miehekseen".
"Valta, joka on voimallisempi teidän valtaanne, isä kulta", vastasi
Katri, "on sen estävä".
"Saapas nähdä! Minulla on isän laillinen valta väärällä tiellä olevan lapsensa yli", sanoi hanskuri. "Minun valtani seisoo Jumalan sekä ihmisten lain nojassa".
"Sitten Jumala meitä armahtakoon!" sanoi Katri; "sillä jos te itsepäisesti pysytte päätöksessänne, niin me olemme kaikki hukassa".
"Me emme voi toivoa apua taivaasta", sanoi hanskuri, "jos ajattelemattomasti menettelemme. Siksi kumminkin olen minäkin oppinut mies, että sen ymmärrän; ja että sinä näin ilman mitään syytä vastustelet tahtoani, se on syntiä, sen on sinulle jokainen pappi sanova. Ja vielä päälliseksi olet pilkkaamalla puhunut pyhästä Jumalan tuomiosta taistelun kautta. Varo itseäsi! Pyhä Kirkko on herännyt; se pitää nyt laumansa tarkalla silmällä, ja aikoo teräksellä sekä tulella hävittää kaiken väärä-uskoisuuden juurineen päivineen. Kuule tämä varoitukseni!"
Katrin suusta pääsi puoleksi tukahdutettu huudahdus. Töin tuskin vaan sai hän mielenliikutuksensa peitetyksi ulkonaisella huolettomuuden näöllä ja lupasi, että jos hänen isänsä nyt vaan tahtoi säästää häneltä kaiken pitemmän keskustelemisen siitä asiasta, hän jo seuraavana aamuna ilmoittaisi täydesti sydämensä tunteet.
Tähän lupaukseen täytyi hanskurin tyytyä, vaikka hän suurella levottomuudella odotti tuota toistaiseksi lykättyä selitystä. Ei suinkaan voinut mikään kevytmielisyys eikä sydämen häilyväisyys olla syynä siihen, että Katri niin vaihtelevalla tavalla kohteli isän valitsemaa vävyä, jota hän aivan äsken myös niin selvästi oli näyttänyt itsekin rakastavansa. Mikä ulkonainen syy siinä siis mahtoi olla pohjassa, niin voimallinen että se voi vuorokauden ajassa jälleen muuttaa Katrin peittämättä ilmoitettua päätöstä. — Se oli mahdoton arvata.