"Sen, kunnon hanskuri", sanoi ritari Charteris, "minä sitten sinulta helpoitan, ja otan jonkun vaaran päälleni sinun sekä tyttäresi tähden. Sukulaisuuteni Douglas'ien kanssa tekee, että minun sanani voipi jotain vaikuttaa kreivi Douglas'in tyttäreen Margareetaan, meidän vallattoman prinssimme Rothsayn herttuan hylättyyn puolisoon. Luota siihen, kunnon hanskuri, että sinun tyttäresi tämän rouvan palvelijain joukossa on oleva yhtä hyvissä turvissa kuin muurin ympäröimässä linnansa. Herttuatar nyt pitää kovia Falkland'issa, linnassa, jonka Albanyn herttua, sen omistaja, on lainannut hänelle. En saata siellä luvata sinulle mitään huvitusta, kaunokaiseni; sillä Margareeta, Rothsayn herttuan puoliso, on onneton ja senvuoksi närkäs, röyhkeä, vaativainen. Hän tietää itsekin kuinka vähän hänessä on miellyttävää, ja senvuoksi kadehtii niitä vaimoihmisiä, joissa sitä on. Mutta hän on luja lupauksissaan ja jalo sydämeltään, ja viskaisi papit ja paavitkin alas linnansa muurin-ojaan, jos ne uskaltaisivat tulla vangitsemaan jotakuta hänen suojansa alaista. Siellä olet siis oleva hyvässä turvassa, vaikka kyllä puuttunee hauskuutta".
"Enpä minä pyydäkään enempää", virkkoi Katri; "ja hartaasti kiitän teitä hyvyydestänne että tahdotte saattaa minut semmoisen suojan alle, joka on minulle niin suureksi kunniaksi. Jos herttuatar lieneekin röyhkeä, niin aion muistaa että hän on Douglas'in sukua, joten hänellä on täysi oikeus ylpeillä niin paljon kuin suinkin jonkun ihmisen — jos hän on närkäs, niin muistan että hän on minun suojelijani. Älkää olko enää huolissa minun puolestani, jalo herra, kun kerran olette saattaneet minut sen korkean rouvan suojan alle. — Mutta kuinka käynee minun isä-parkani, jonka täytyy mennä keskelle tuota villiä, vaarallista kansaa?"
"Älä ole siitä milläskään, Katri", sanoi hanskuri. "Minä olen Vuorelaisten pieksuihin ja vaippoihin niin tottunut kuin jos olisin niissä itsekin aina käynyt. Sitä vaan pelkään, että tuo ratkaiseva tappelu saattaisi tapahtua, ennen kuin taas saan palata pois heidän maastaan; ja jos siinä tappelussa Duhele-heimo jää tappiolle, niin saattaa suojelijoitteni häviö minullekin tulla turmioksi".
"Siitäkin pidetään huolta", virkkoi ritari Charteris; "luota siihen, että minä sun turvallisuuttasi valvon. — Mutta kumman puolueen luulet pääsevän voitolle?"
"Totta puhuen, herra ylituomari, luulisin Chattan-clan'in jäävän alle. Nuot yhdeksän Tammiston miestä ovat melkein kolmasosa Duhelen päällikön joukosta, ja ne ovat mainioita sankareita".
"Ja sinun entinen oppipoikasi, tokkohan se pitänee paikkansa, vai mitä luulet?"
"Hän on tuittupäinen kuin tuli, ritari Charteris", vastasi hanskuri, "mutta myös häilyväinen kuin vesi. Kuitenkin luulisin hänestä aikanaan tulevan urhoollisen miehen, jos saapi elää".
"Mutta tätä nykyä on aina vielä tippanen valkean metsäkauriin maidosta hänen suonissaan, vai mitä, Simo?"
"Hänellä ei ole vielä kokemusta, jalo herra", sanoi hanskuri, "eikä tarvinne mun selittääkään mainiolle soturille, semmoiselle kuin teille, että meidän ensin pitää tottua vaaraan, ennen kuin sen kanssa voimme leikkiä laskea, niinkuin mielitietyn kanssa".
Näin puhellessaan he pian saapuivat Kinfauns'in linnaan, missä heille lyhyen levähdyksen jälkeen tuli ero, koska isän ja tyttären piti mennä eri-turvapaikkoihin. Silloin vasta Katri, huomattuaan että isä huolissaan tyttärensä puolesta oli kokonaan unohtanut ystävänsä, mainitsi Heikki Sepän nimen.