"Minä on jo liian paljon tullut tappiolle tässä leikissä", vastasi hän. "Minä on menettänyt minun kunnianimi Vasaramies. Mutta takooko sinä itse, gow chrom, alaisinta tuon hevoskuorman raskaisen rautamöhkäleen kanssa?"
"Sen saat kohta nähdä, veikkonen", virkkoi Heikki, vieden vieraansa pajaan. "Dunter", käski hän, "nostapas minulle tuo rautakanki ahjosta"; ja kohottaen jättiläisvasaraansa Samson'ia, hän kalkatti rautaa sata kertaa oikealta vasemmalle — välin oikealla kädellä, välin vasemmalla, välin molemmilla, niin suurella sekä voimalla että kätevyydellä, että hän sai valmiiksi pienen, vaan kaunistekoisen hevosenkengän puolessa siinä ajassa, mikä tavalliselta sepältä olisi mennyt kepeämmän aseen avulla.
"Voi, voi!" sanoi Vuorelainen, "vaan miksi sinä tahtoo taistella meidän nuoren päällikön kanssa, joka on niin paljon suurempaa säätyä, vaikka olisikin sinä paras seppä, mikä koskaan on tehnyt työtä tulen ja ilman avulla?"
"Kuules!" sanoi Heikki. "Sinä näyt olevan kelpo poika, ja siksi sinulle tahdon toden sanoa. Sinun herras on minulle pahaa tehnyt, ja minä annan hänelle tämän haarniskan ainoasti siksi että pääsisin taisteluun hänen kanssansa".
"Vai niin, no jos hän sinulle on tehnyt pahaa, niin hän täytyy taistella sinun kanssa", virkkoi henkivartija. "Pahan tekeminen jollekulle miehelle, se tempaa pois sulkanen päällikön lakista. Ja vaikka hän olisikin paras mies koko Vuoristossa, niinkuin Eachin epäilemättä onkin, hän täytyy taistella sen miehen kanssa, kuin on pahaa tehnyt, taikka muuten yksi helmi karisee pois hänen rukousnauhasta".
"Lupaatko taivuttaa häntä siihen", kysyi Heikki, "sunnuntaisen tappelun perästä?"
"Ohoh, kylläpä minä lupaa tekee parasta, jos varikset ei jo on saaneet minun luut kaluta. Sillä katsopas, veikko, Chattan-kissojen kynnet iskee jotensakin syvälle"
"Tää haarniska on siis sinun päällikkösi oma sillä ehdolla", sanoi Heikki; "mutta jos ei hän sitten maksa minulle määrättyä hintaa, aion häväistä häntä kuninkaan ja hovin edessä".
"Eipä pelkoa, ei pelkoa; kyllä minä itse tuo hän tappelutarhaan", vakuutti Norman; "aivan varmaan".
"Sillä teet minulle oikein mieluisen työn", vastasi Heikki; "ja siksi että lupaus pysyisi sinun muistossasi, lahjoitan sinulle tään väkipuukon. Katsos — jos sen pidät lujassa kourassa ja osaat iskeä vihollisen rautapaidan sekä kauluksen lomaan, niin on tarpeeton kutsua välskäriä".