Chattan-clan'in sotarinta oli samalla tavalla järjestetty, sillä eroituksella vaan, että päällikkö seisoi keskimmäisen rivin keskustassa, eikä oikean kyljen päässä. Senvuoksi Heikki Seppä, joka vastapäätä olevassa joukossa ei nähnyt muuta kuin yhden vihollisen, nimittäin Eachin-paran, pyysi itselleen sijan Chattan-clan'in ensimmäisen rivin vasempaan päähän. Mutta päällikkö ei siihen ehdoitukseen suostunut; ja huomautettuansa Heikille, että tämän tuli häntä totella, koska oli häneltä pestin ottanut, osoitti hän sepälle paikan kolmannessa rivissä, juuri itsensä takana. Se oli epäilemättä kunniapaikka, jonkatähden Heikin ei sopinut siitä pois kieltäytyä, vaikka hän siihen kovin vastahakoisesti suostui.
Asetettuaan näin itsensä vastakkain, molemmat clan'it ilmoittivat vanhan perintövihansa sekä halunsa kahakkaan hurjalla kiljahduksella, jolla Duhele-clan'i ensin pani alkuun ja johon Chattan-clan'i kohta vastasi. Molemmat samassa heiluttivat miekkojansa, uhaten toinen toistansa, ikään kuin näin olisivat tahtoneet masentaa vihollistensa sydämiä, ennen kuin tositaisteluun ryhdyttiin.
Tällä rohkeutta koettavalla hetkellä Torkil, joka ei ikinä ollut osannut pelätä omasta puolestaan, tunsi pelkoa kasvattinsa puolesta, vaan lohtui kuitenkin jälleen, kun näki hänen miehuullisen ryhtinsä. Myös harvat sanat, jotka Eachin puhui miehilleen, lausuttiin rohkeasti, ja olivat heille hyvä kiihoitus taisteluun, sillä hän ilmoitti päätöksensä heidän kanssaan yhdessä mennä voitolle tahi kuolemaan. Enempiin vaarin-ottamisiin ei ollutkaan enään aikaa. Kuninkaan torvet nyt käskivät rynnäkölle, toropillitkin kajahduttivat kimakkaa, hurjistuttavaa säveltänsä, ja taistelijat, marssien toisiansa vastaan säännöllisessä järjestyksessä, yhä kiihdyttivät vauhtiansa, siksikun viimein siitä tuli kova juoksu. Näin he ryntäsivät vastakkain tanteren keskipaikassa, samoin kuin hurja koski ryöpsähtää vastakkain meren paisuvan luodeveden kanssa.
Minuutin tai parin ajalla nähtiin ainoasti molempien etumaisten rivien taistelevan koko joukon kahdentaisteluita, hakkaellen toisiansa pitkillä miekoillaan; vaan pian toinen ja kolmas rivi molemmin puolin yhtyivät leikkiin, kiihtyneinä yhtä paljon tulisesta vihasta kuin myös kunnianhimosta. He tunkeutuivat esiin kaikkien lomien kautta, ja näin muuttui taistelu sekasortoiseksi mellastukseksi. Nuot summattoman suuret miekat yhä nousivat ilmaan ja taas iskivät alas, muutamat aina vielä kirkkaina, toiset täynnä virtaavaa verta; olisipa, siihen hurjaan vauhtiin nähden, jolla ne heilahtelivat, pikemmin luullut niiden liikkuvan jonkun konstikkaan koneen kuin ihmiskäsien voimalla. Useat taistelijoista, ollen lilan tiheässä tungoksessa, että olisi ollut mahdollista noita pitkiä miekkoja enää käyttää, olivat jo väkipuukkoihinsa tarttuneet ja pyrkivät aivan vastustajainsa kimppuun. Veri virtasi jo tulvana, ja kaatuvien parahduksia alkoi jo kuulua taistelijain sotakiljahdusten rinnalla; sillä Vuorelaisten ainaisen tavan mukaan he eivät vaan huutaneet, mutta kiljuivat. Nekään katselijoista, joiden silmät paraiten olivat tottuneet tämmöisiin verilöylyihin ja sekasortoisiin temmellyksiin, eivät kuitenkaan voineet huomata, että voitto olisi vielä ruvennut kallistumaan toiselle tai toiselle puolelle. Taistelu siirtyi välistä vähän edes- tai taapäin, mutta ne voitot olivat ainoasti silmänräpäyksen-aikuisia ja menivät taas melkein samassa käsistä vastapuolueen kovemman rynnäkön kautta. Toropillien hurjat sävelet yhä vielä kuuluivat koko sen melun läpi, ja kiihdyttivät taistelijain vimmaa yhä uusiin ponnistuksiin.
Yht'-äkkiä kuitenkin, ikään kuin molemminpuolisesta suostumuksesta, soittivat toropillit peräytymismerkin; se oli valittavainen nuotti, ikäänkuin surulaulu kaatuneista. Molemmat puolueet vetäytyivät poikemmaksi toinen toisensa kimpusta, hengähtääksensä muutamain minuuttein ajan. Katselijain silmät uteliaasti tarkastivat taistelijain supistuneita rivejä, kun ne nyt tappelusta peräytyivät; mutta yhä vielä oli mahdoton päättää, kumpi puolue oli enemmän tappiolla. Näytti siltä kuin olisi Chattan-clan'i menettänyt hiukkaa vähemmän miehiä kuin Duheliläiset. Noin kaksikymmentä miestä yhteensä makasi tantereella kuolleena tai kuolemaa tekevänä; ja poishakatut jalat tai kädet, leukaa myöten halkaistut päät, olkapäästä syvälle rintaan käyvät haavat olivat todistuksena taistelun vimmasta, käytettyin aseitten hirveästä laadusta sekä taistelijain käsien kuolettavasta voimasta.
Chattan-clan'in päällikkö oli osoittanut lujimpaa urhollisuutta ja saanut helpon haavan. Eachin, henkivartijakuntansa ympärillään, oli myös uljaasti taistellut. Hänen miekkansa oli veressä, hänen ryhtinsä rohkea, sotaisa; ja hän hymyili, kun ukko Torkil, likistäin häntä vasten rintaansa, lausui hänelle tuhansia kiitoksia ja siunauksia.
Molemmat päälliköt, annettuaan väkensä huoahtaa kymmenen minuutin aikaa, jälleen järjestivät sen sotarintaan, joka nyt oli kolmatta osaa lyhyempi. He asettivat nyt itsensä likemmäksi joen rantaa kuin edellisessä ottelussa; sillä entisessä paikassa olivat haavoitetut ja kuolleet jaloissa. Muutamain edellisistä nähtiin aika ajoin pyrkivän istualleen, saadakseen vielä kerran vilkaista tappeluun; mutta sitten he taas kohta vaipuivat maahan ja useimmat kuolivat liikaan verenvuodatukseen, sillä se elinmehu virtasi tulvana claymoren (Vuorelaismiekan) hirvittävistä reijistä.
Heikki Seppä oli helppo erottaa, siitä kun hän oli Alankolais-puvussa ja kun hän oli jäänyt seisomaan edelliselle tappelutanterelle. Siinä hän seisoi, nojautuen miekkahansa, ruumiin vieressä, jonka pää oli sivalluksen voimasta kymmenen kyynärän päähän lentänyt; lakissa näkyi tammenlehti, Eachin Mac-Ian'in henkivartijain tunnusmerkki. Sen miehen kaadettuaan ei ollut Heikki enää toista sivallusta yrittänyt, ainoasti lyönyt syrjälle monia, häntä itseään, niinkuin myös muutamia päällikköä tavoittavia. Mac-Gillie Chattanach säikähtyi, koska hän, annettuaan väelleen käskyn jälleen sotarintaan käymään, näki voimakkaan rekryyttinsä jäävän paikalleen, kauas rivistä, näyttäen sangen vähän halua heidän joukkoonsa yhtymään.
"Mikäs sun on, mies?" huusi päällikkö. "Voiko näin väkevässä ruumiissa asua heikko, pelkurimainen henki? Tule ja yhdy taisteluun".
"Te juuri ikään sanoitte minut pestatuksi palkkalaiseksi", vastasi Heikki. "Jos olen semmoinen, niin", hän viittasi tuohon päättömään ruumiisen, "olen jo tehnyt kyllin päiväpalkastani".