"Kuoloon Eachin'in puolesta!" kajahti takaisin Torkil'in poikien suusta.
Tästä uskollisuudesta rohjenneena, nousi taas Eachin'in masentunut miehuus, ja hän huusi uljaasti clan'insa pillinpiiparille: "Seid suas! s.o. Soita!"
Hurja sotamarssi taas käski rynnäkölle; mutta molemmat puolueet lähestyivät toinen toistansa hitaammin kuin ensikerralla, niinkuin miehet, jotka nyt tunsivat ja täydessä arvossa pitivät toinen toisensa urhouden. Wynd'in Heikki, kiihkeässä taistelunhalussansa, astui Chattan-clan'in rivin eteen ja viittasi Eachin'ia vastaan tulemaan. Mutta Norman hyppäsi eteen kasvatus-veljensä suojaksi, ja nyt seisahtuivat molemmat puolueet hetkeksi, ikään kuin olisivat tämän kahdentaistelun päättymisestä tahtoneet ottaa itselleen ennustusta, minkälainen päivän yleinen päätös oli tuleva. Vuorelainen lähestyi, suuri miekkansa kohotettuna, ikään kuin sivaltaakseen; mutta juuri kun hän tuli miekan pituuden päähän, hän pudotti maahan sen pitkän ja raskaan aseensa, hypähti kepeänä sepän miekan yli, samassa kun tää yritti häneen iskeä, ja veti väkipuukkonsa esiin. Näin päästyään niin liki, ettei seppä häntä voinut miekalla poistorjua, hän iski Heikkiä mainitulla aseella, sepän omalla lahjalla, kurkkuun, kääntäen pistonsa alas rintaan ja huutaen kovalla äänellä: "Näin sinä opetit minua pistämään!"
Mutta Wynd'in Heikillä oli omatekemänsä rautapaitansa, kaksinkerroin päärmätty reunuksella karaistusta teräksestä. Jos hänen suojuksensa olisi ollut vähemmin luja, niin olisi nyt tullut ijäksi loppu hänen taisteluistaan. Niinkin hän sai helpon haavan.
"Hupsu!" vastasi hän, antaen Norman'ille semmoisen läimäyksen pitkän miekkansa kahvanponnella, että Vuorelainen horjahti taaksepäin, "kyllähän mä opetin sinut pistämään, vaan en neuvonutkaan kuinka se pisto saadaan poistorjutuksi!" Samassa hän antoi vastustajalleen sivalluksen, joka halkaisi Vuorelaisen pään, teräslakista huolimatta. Ja astuen kuolleen ruumiin yli, hän pyrki nuoren päällikön kimppuun, joka nyt seisoi suojatonna hänen edessään.
Mutta Torkil'in kaikkuva ääni karjahti: "Far eil air son Eachin! (Vielä toinen Eachin'in puolesta!) ja ne kaksi veljestä, jotka seisoivat päällikkönsä molemmin puolin, ryntäsivät Heikin päälle, sivaltaen yht'-aikaa, joten hänen täytyi puolustukseen tyytyä.
"Eteenpäin, Vuorikissan pojat!" huusi Mac-Gillie Chattanach. "Pelastakaa se uljas Saksilainen! Antakaa noitten haukkain tuossa maistaa kynsistänne".
Vaikka jo pahasti haavoitettuna, päällikkö itsekin komperoihe sepän avuksi ja hakkasi maahan toisen leichtach'eista (henkivartijoista), jotka Heikkiä ahdistivat. Omalla kelpo miekallaan Heikki vapautti itsensä toisesta.
"Reist air son Eachin! (Taas toinen Eachin'in puolesta!)" huusi uskollinen kasvatus-isä.
"Kuoloon Eachin'in puolesta!" vastasi taas kaksi hänen kuoloon määrätyistä pojistansa, rynnäten vimmaista seppää sekä hänelle avuksi tulleita vastaan. Eachin sillä välin siirtyi enemmän vasemmalle puolelle, hakien vähemmin peloittavia vihollisia, ja viritti urhoollisuudellaan taas miestensä sammuvaa toivoa. Molemmat Tammiston pojat, jotka hänen lähtöänsä olivat suojelleet, saivat saman kohtalon kuin edellisetkin veljensä; sillä Chattan-clan'in päällikön huuto oli sille tanteren kulmalle tuottanut muutamat hänen uljaimmista sotureistaan. Torkil'in pojat eivät kaatuneet ilmaiseksi, vaan hirveitä merkkejä heidän miekoistansa näkyi sekä kaatuneissa että myös pystyssä pysyvissä. Mutta se seikka, että parhaitten soturein aina täytyi pysyä yhdessä koossa päällikkönsä ympärillä, ei ylimalkaan ollut eduksi Duhele-clan'ille. Niin harvat olivat nyt enää ne, jotka taistelun jatkamiseen kykenivät, että oli helppo lukea Chattan-clan'in puolella viisitoista miestä, nekin melkein kaikki haavoitettuja; Duhele-clan'ista ei ollut enää enempää kuin kymmenkunta jäljellä, niissä neljä päällikön henkivartija-joukossa, Torkil itsekin siihen luettuna.