Yhtä hyvin taisteltiin ja ponnisteltiin yhä vielä, ja sitä myöten kun voima raukeni, näkyi vimma vaan kiihtyvän. Wynd'in Heikki, hänkin jo haavoitettuna monessa paikassa, yhä vielä pyysi läpimurtaa taikkapa sukupuuttoon hävittää sitä uljasten urhoin muuria, jotka häntä vastaan taisteli hänen viha miehensä ympärillä. Mutta yhä vielä Torkil'in huutoon: "Taas toinen Eachin'in puolesta!" taas kajahti turmiontuottava vastaus, "Kuoloon Eachin'in puolesta!" Voitto näin aina vielä näytti epätietoiselta, vaikka Duhele-clan'in joukko oli niin paljoa pienempi. Voimain uupumus nyt taas pakoitti taistelijat levähdykseen.
Chattan-clan'in miehiä nähtiin vielä olevan kaksitoista, joista kuitenkin kaksi, kolme tuskin enää pysyi pystyssä, muuten kuin miekan nojassa. Viis vaan oli jäljellä Duhele-clan'ista, niissä Torkil ja hänen nuorin poikansa, molemmat helposti haavoitettuna. Eachin yksin oli vielä säilynyt aivan eheänä; niin valppaasti olivat kaikki häntä tarkoittavat sivallukset tulleet poistorjutuiksi. Uupumuksen kautta oli nyt molempain puolueitten vimma rauennut synkkämieliseksi toivottomuudeksi. He astuivat horjuellen, ikään kuin unessaan, kaatuneitten välitse, ja katselivat näitä, niinkuin olisivat tahtoneet menetettyin ystäväinsä näön kautta taas kiihdyttää vihaansa vielä elossa olevia vihollisia vastaan.
Eikä aikaakaan, niin kokoutuivat edellisistä hurjista kahakoista vielä sailyneet jälleen, jatkaakseen tätä taistelua viimeiseen mieheen asti aivan joen rannalla, koska siellä maa oli vähemmin liukas veristä ja vähimmin kaatuneitten ruumiita jaloissa.
"Jumalan tähden — sen armon tähden, jota me joka päivä rukoilemme itsellemme", sanoi helläsydäminen vanha kuningas Albanyn herttualle, "tehkää jo nyt tästä loppu! Miksi sallittaisiin noitten kurjain, räpäleiksi hakattuin ihmisten jatkaa teurastustaan viimeiseen asti? — Varmaankin he nyt jo tottelisivat ja suostuisivat sovintoon kohtuullisilla ehdoilla".
"Rauhoittukaa, armollinen herra kuningas", virkkoi veli. "Nämä miehet ovat Alankomaiden pahin turmio. Molemmat päälliköt yhä vielä ovat elossa — jos he pääsevät tästä hengissä, niin koko tämän päivän työ on turha. Muistakaa lupaustanne valtaneuvoskunnassa, ettette huuda: seis!"
"Sinä pakoitat minut suureen syntiin, Albany, sekä kuninkaana, jonka tulee suojella alamaisiansa, että myös kristittynä, jonka tulee rakastaa veljiänsä uskossa".
"Te päätätte väärin, kuninkaallinen majesteetti", vastasi Albanyn herttua; "nämät tässä eivät olekaan uskollisia, vaan tottelemattomia kapinoitsijoita, niinkuin Crawford'in kreivi voipi todistaa. Ja vielä vähemmin he ovat kristityitä miehiä, sillä Dominikolais-abotti varmaankin on vahvistava sanani, että he enemmän kuin puoleksi ovat pakanoita".
Kuningas huokasi syvään. "Tehkää sitten mielenne mukaan; te olette liian viisaat, että minä saattaisin väitellä teidän kanssanne. Minä vaan voin kääntää kasvoni pois ja sulkea silmäni umpeen, niin etten näe enkä kuule tuota minua inhottavaa verisaunaa. Mutta hyvin tiedän, että Jumala kumminkin on rankaiseva minua siitä, kun edes olen läsnä tässä ihmishenkien hävityksessä".
"Soittakaa torvia", käski Albanyn herttua. "Heidän haavansa kohmettuvat, jos he kauemmin viivyttelevät".
Tämän puheen aikana Torkil hyväili ja rohkaisi päällikköänsä.