Albanyn herttua läksi ulos, yrittämättäkään sen enempää puhdistaa puoltansa tai vastata.
Mitä siinä asiassa sitten tapahtui, kuuluu historiaan. Seuraavassa parlamentin kokouksessa Albanyn herttua sai valtakunnan säädyt päättämään, että hän Rothsayn herttuan kuoloon oli viaton; mutta samassa hän kuitenkin näytti oman syyllisyytensä tunnon, sillä että lisäksi pyysi ja sai anteeksi-antokirjan siitä samasta rikoksesta. Onneton, vanha kuningas kätki itsensä Rothsayn linnaan Buten saaressa, surren menetettyä poikaansa ja kuumeentapaisella pelolla valvoen vielä jäljelle jääneen henkeä. Katsoen sen keinon parhaaksi turvaksi, lähetti hän pienen Jaakon Franskaan, sen maan kuninkaan hovissa kasvatettavaksi. Mutta laiva, jossa Skotlannin kruununperillinen sinne matkusti, joutui Englantilaisen kaapparin käsiin; ja vaikka silloin par'-aikaa sattui olemaan välirauha molempien naapurivaltain välillä, Henrit IV oli niin vailla jalomielisyyttä, että pidätti pojan vankinansa. Tämä viimeinen onnettomuus kokonaan murti onnettoman Robert III:n sydämen. Mutta kosto viimein, vaikka hitain askelin, saavutti hänen kavalan, armottoman veljensä. Albanyn Robert tosin sai itse rauhassa laskea harmaat hiuksensa hautaan, ja kuninkaansijaisen valta, jonka hän niin ilkeällä keinolla oli itselleen hankkinut, jäi hänen pojalleen Murdoch'ille perinnöksi. Mutta yhdeksäntoista vuotta nykyisen vanhan kuninkaan kuolon perästä Jaakko I palasi Skotlantiin, ja Murdoch, Albanyn herttua poikineen vietiin mestauslavalle, rangaistukseksi isänsä syyllisyydestä sekä omastaan.
KUUDESNELJÄTTÄ LUKU.
Jos sydän vaan on viaton,
Puhtaana pysyvi,
Ain' ilo sille suotu on,
Kuink' onni pyörivi.
Burns.
Kääntykäämme nyt taas Perth'in kaupungin Kaunottaren puoleen, joka Douglas'in käskystä oli tullut lähetetyksi pois tuosta hirvittävästä Falkland'ista ja viedyksi kreivin tyttären, Rothsayn herttuan lesken turvan alle. Se rouva silloin par'-aikaa asui Campsie-nimisessä erakkohuoneessa, jonka rauniot yhä vielä kohoovat jaloina Tay-joen äyräällä. Se seisoi jyrkän kallion huipulla, ja sen juuritse virtasi mainittu majesteetillinen joki, joka tässä paikassa on erittäin merkillinen Campsie Linn nimisen koskensa kautta; virran vedet siinä pauhaten ryöpsähtävät alas basalttikallio-rivistä, joka sulkee väylän aivan kuin ihmiskäden rakentama patomus. Ihastuneina paikan kauniisen näkö-alaan olivat Cupar'in luostarin munkit tähän rakentaneet huoneen, joka oli tuntemattomalle pyhälle miehelle, nimeltä St. Hunnand, pyhitetty, ja tänne heidän oli tapa välistä tulla huvittelemaan taikka rukoilemaan. Tämän huoneen portti oli mielellään tullut avatuksi mainitulle jalosukuiselle rouvalle; sillä koko se kulma oli Douglas'in liittolaisen, mahtavan lord Drummond'in vallan alla. Tässä sai herttuan leski isänsä kirjeen sen soturiparven päälliköltä, joka oli Katrin sekä harpputytön Campsiehen saattanut. Vaikka hänellä olikin ollut paljon valittamista Rothsayn herttuan käytöksestä, tuli kuitenkin tää jalosukuinen rouva, saadessaan sanoman puolisonsa arvaamattomasta ja hirveästä lopusta, syvästi liikutetuksi, ja vietti enimmän osan seuraavaa yötä kyyneleissä sekä rukouksissa.
Seuraavana aamuna — se oli tuo merkillinen Palmusunnuntai — herttuatar käski Hanskurin Katrin sekä harpputytön eteensä. Molempien tyttöjen mieli oli vielä suuresti masennuksissa ja liikutettuna hirveistä tapauksista, joissa he niin äsken olivat olleet osalliset; ja Margareeta-rouvan, samoin kuin myös hänen isänsä, ulkonäkö enemmän nosti pelkoa kuin uskallusta. Mutta hänen puheensa ilmoitti kuitenkin lempeyttä, vaikka samassa silminnähtävää, syvää surua. Hän tiedusteli heiltä kaikkia, mitä heillä olisi kerrottavana hänen harhatielle eksyneen, ajattelemattoman puolisonsa viimeisestä kohtalosta. Hän lausui kiitollisuutensa siitä, että Katri ja harpputyttö, vaikka sen kautta itse vaaraan joutuivat, olivat yrittäneet pelastaa Rothsayn herttuaa tuosta kauheasta kuolemasta. Sitten hän käski heitä kanssansa kirkkoon tulemaan; ja päivällis-ajan tultua hän ojensi kumpaisellekin kätensä suudeltavaksi, jonka perästä salli heidän mennä omasta ravinnostaan huolta pitämään. Lähtiessä hän vielä lupasi molemmille, erittäin Katrille voimallisen turvansa, jonka tukena, niin hän sanoi, myös oli oleva itse Douglas'in kreivin suoja; ja se oli oleva muurina molempien nuorten naisten ympärillä, niin kauan kuin hän eli.
Tytöt, erottuaan leski-prinsessasta, söivät päivällisensä rouvan kammarineitsyitten kanssa, jotka syvässä surussansa osoittivat juhlallisuutta, mikä kokonaan masensi vilkkaan Franskalaisen kepeän sydämen ja myös teki Hanskurin Katrin luonteeltaan jo yksvakaisemman käytöksen jäykäksi. Ystävykset, siksihän heitä nyt hyvin sopi sanoa, siis olivat iloiset, kun viimein pääsivät noiden korkean rouvan palvelijain seurasta; nämät myös puolestaan, jotka kaikki olivat aatelis-sukua ja katsoivat porvarin tyttären sekä maatakuljeksivan harpputytön jokseenkin sopimattomiksi kumppaleiksi itselleen, ilolla näkivät niiden lähtevän kävelylle luostarin ympäristöön. Huoneen toisella puolella levisi pieni puutarha pensaineen, hedelmäpuineen, ulottuen jyrkkään syvyyteen asti; siitä sen ainoasti eroitti kallion reunalle rakennettu muuri, niin matala, että silmä helposti saattoi mitata syvyyttä sen juurella ja katsella tuolla alhaalla taistelevia vesiä, jotka vaahdoten, pauhaten ja raivoten vyöryivät sulkunsa yli.
Perth'in kaupungin Kaunotar ja hänen kumppalinsa hiljakseen kävelivät tämän muurin sisäpuolitse kiertelevää polkua pitkin, ihaellen kaunista näkö-alaa ja arvellen itsekseen, kuinka ihana se vasta mahtoi olla silloin, kun kesä oli verhonnut kaikki puut lehtivaipallaan. Jonkun aikaa katselivat he tätä kaikkea ääneti. Mutta viimein harpputytön iloinen, rohkea sydän kohosi kaikkein noiden vaikeitten seikkain yli, joissa he olivat olleet ja aina vielä olivat.
"Vieläkö Falkland'in kauhistukset, kaunis ystäväni, yhä masentavat sinun mieltäsi? Koeta vaan ne unhottaa, niinkuin minäkin teen. Me emme voi kepeästi kepsuttaa elämän polkua myöten, jos emme vaipastamme aina taas pudista pois siihen tulleita sadepisaroita".