Seuraten edellä käyvää Toison d'Or'ia, Burgundin airueiden päämiestä, astuivat nyt molemmat hallitsijat ulos kreivi Herbert'in tornista ja saapuivat linnanpihalle, jonka Ludvig huomasi olevan täynnä herttuan henkivartijoita ja huoveja, komeissa puvuissaan ja täyteen sotarintamaan asetettuina. Pihan poikki astuttuansa saapuivat he neuvottelusaliin, joka oli paljon uudemmassa osassa linnaa kuin Ludvigin nykyinen asunto; ja, joskin rappiolla, oli nyt häthätää varustettu tätä juhlallista, julkista neuvottelukokousta varten. Kaksi valtaistuinta seisoi saman teltan alla, kuninkaalle aiottu oli pari porrasta korkeampi kuin se, jolla herttuan tuli istua. Noin kaksikymmentä herraa korkeimmasta aatelistosta istui arvonmukaisessa järjestyksessä valtaistuinten molemmin puolin. Ja siten, kun molemmat hallitsijat istahtivat sijoilleen, se, jonka tutkimista varten, niinhän sopii sanoa, neuvoskunta oli kokoonkutsuttu, sai ylemmän sijan ja oli esiintyvinään kokouksen esimiehenä.
Luultavasti Kaarle herttua tahtoi poistaa tämän ristiriitaisen vaikutuksen sekä siitä kenties johtuvat epäilykset; sillä, sivumennen kumarrettuaan kuninkaan istuimeen päin, hän alotti keskustelun jyrkästi seuraavalla puheella:
»Hyvät vasallit ja valtioneuvokset, te kyllä tiedätte, mitä häiriötä on seurannut siitä, niin hyvin isäni aikana kuin myös minun hallitessani, että vasallit aika-ajoin ovat nousseet läänitysherraansa, alamaista hallitsijaansa vastaan. Ja nykyään olemme nähneet kaikkein pelottavimman todistuksen siitä, kuinka syvälle paha jo on juurtunut meidän maassamme, kun kreivitär Isabella de Croye sekä hänen tätinsä, neiti Hameline häpeämättä pakenivat vieraaseen valtakuntaan, luopuen meidän valtamme vasalliudesta, josta heidän läänitysmaansa menetys olisi sopivin rangaistus. Ja toisen vielä pelottavamman ja surkuteltavamman todistuksen siitä olemme nähneet, kun rakas veljemme ja liittolaisemme, Lüttich'in piispa sai surmansa jumalattomien, veristen murhamiesten kädestä, ja kun kapinaan nousi tuo petollinen kaupunki, joka edellisellä kerralla tuli liian laupeasti rangaistuksi. Ja onpa meidän tietoomme tullut, että alkusyynä noihin surkuteltaviin tapauksiin ei ole ollut vain mainittujen naisten kevytmielisyys ja hupsuus sekä liian lihaviksi paisuneiden porvarien ylpeys, vaan ulkonaiset salavehkeet ja mahtavan naapurin sekaantuminen, jolta, jos hyvät teot ikänä ansaitsevat tulla samanlaisilla hyvillä teoilla palkituiksi, ei olisi Burgundin osaksi pitänyt tulla muuta kuin totista, harrasta ystävyyttä. Jos sanotussa syytöksessä nähdään olevan perää», lisäsi herttua purren hammasta ja iskien kantapäänsä permantoon, »mikäs sitten meitä estäisi — koska valta on nyt meidän käsissämme — ryhtymästä semmoisiin keinoihin, jotka lopullisesti tukkeisivat itse valtalähteen, josta kaikki nuo pahat vähä väliä ovat tulvailleet ylitsemme?»
Herttua oli alkanut puheensa jonkunlaisella mielentyyneydellä; mutta lopulla hänen äänensä kiihtyi yhä kovemmaksi, ja viimeisen lauseen hän lausui tavalla, joka vapisutti kaikkia neuvonantajia ja saattoi kuninkaankin posken silmänräpäykseksi vaalenemaan. Mutta heti paikalla Ludvig kuitenkin rohkaisi jälleen mielensä, ja kääntyi nyt vuorossaan neuvoskunnan puoleen, puhuen niin sujuvasti ja tyyneesti, että herttua, vaikka hän mielellään olisi keskeyttänyt tai lakkauttanut hänen puheensa, ei saanut siihen mitään sopivaa tilaisuutta.
»Korkeasukuiset Ranskan ja Burgundin herrat», lausui hän, »Pyhän Hengen ja Kultaisen Lampaannahan ritaristojen jäsenet! Koska täällä kuninkaan täytyy puhua puolestaan kanteenalaisena, niin en olisi voinut toivoa itselleni jalompia tuomareita kuin tämän aateliston parhaan kukoistuksen ja ritariston valitun loiston. Rakas serkkuni, Burgundin herttua, on vain tehnyt riitamme syyn hämärämmäksi sillä, ettei hän kohteliaisuudesta ole tahtonut selvin sanoin sitä esiin tuoda. Minulla ei ole mitään syytä semmoiseen arkatuntoisuuteen, minun tilani ei salli minun noudattaa semmoista, minä pyydän siis luvan saada puhua selvemmin. Minua, hyvät herrat — minua, laillista läänitysherraansa, sukulaistansa ja liittolaistansa vastaan tämä minun serkkuni, jonka muuten selvä järki ja parempi luonne on nyt muutamien onnettomien tapauksien tähden joutunut harhaan, tuo esiin sellaisia inhottavia syytöksiä, että minä muka olen viekotellut hänen vasallejansa uskottomuuteen, yllyttänyt Lüttich'in kansaa kapinaan ja kehottanut tuota henkipattoa Wilhelm de la Marck'ia armottomaan, jumalattomaan murhatyöhön. Ranskan ja Burgundin aatelisherrat, minun sopisi täydellä syyllä viitata tähän nykyiseen tilaani, joka kokonaan sotii semmoista syytöstä vastaan. Sillä onkohan luultavaa, että minä, niin kauan kuin minussa oli hiukkasenkin järkeä jäljellä, olisin näin ehdoin tahdoin heittäytynyt Burgundin herttuan valtaan, samalla aikaa kun taoin häntä vastaan salavehkeitä, jotka eivät voineet olla tulematta ilmi ja jotka ilmitultuaan olisivat saattavat minut, niinkuin nyt olen, täydellä syyllä vimmastuneen herttuan kostonalaiseksi. Viisaampi tähän verraten olisi senkin ihmisen teko, joka viritettyänsä tuleen sytykkeen, joka heti paikalla on räjähtävä, huolettomasti istahtaisi lepäämään ruutimiinalle. Sitä en ollenkaan epäile, etteivät jotkut konnat ole vedonneet minun nimeeni siinä joukossa, joka suoritti tuon hirmuisen ilkityön Schönwald'issa — mutta pitääkö minun olla siitä edesvastuussa, joka en ole kellekään antanut lupaa sitä käyttää? — Ja jos kaksi hupsua neitoa, suuttuneena jostakin romanttisesta syystä, pakeni minun hovini turviin, onko siitä välttämättömästi päätettävä, että he tekivät sen minun yllytyksestäni? — Tutkittakoon asiaa, niin saadaan nähdä, että kun kunniantunto ja ritarillisuus kielsivät minua lähettämästä heitä vankeina takaisin Burgundin hoviin — semmoiseen tekoon, luulenpa, ei kukaan teistä, näiden ritarikuutien jäsenistä, olisi minua kehottanut — että, sanon minä, minä valitsin lähinnä mahdollisen keinon ja lähetin heidät kunnianarvoisen kirkonisän huostaan, joka nyt on pyhänä miehenä taivaassa» — näin puhuessaan Ludvig näytti syvästi liikutetulta ja pyyhki silmiään nenäliinalla — »minä lähetin heidät, sanon minä, sellaisen miehen huostaan joka oli minun oma sukulaiseni ja vieläkin läheisemmässä sukulaisuussuhteessa Burgundin herttuaan — sellaisen miehen huostaan, jonka korkea arvopaikka kirkon palveluksessa ja — voi surkeutta! monet hyvät avut tekivät erittäin soveliaaksi väliaikaiseksi suojelijaksi näille maankuljeksija-paroille sekä myös erittäin soveliaaksi välittäjäksi näiden neitojen ja heidän laillisen läänitysherransa välillä. Ainoat seikat minun serkkuni, Burgundin herttuan hiukan pintapuolisessa kertomuksessa, jotka näyttävät antavan jotain aihetta pahoihin epäluuloihin minua vastaan, selviävät siis aiheutuneen mitä rehellisimmästä, kunniallisimmasta tarkoituksesta. Ja vielä vakuutan, ettei kukaan voi tuoda esiin pienintäkään uskottavaa todistusta näiden häpäisevien syytösten tueksi, joiden tähden minun serkkuni on muuttanut ystävällisen katseensa vihamieliseksi minua kohtaan, minua, joka tulin tänne ystävän täydellä luottamuksella — ja joiden tähden hän on muuttanut tämän pitosalin oikeussaliksi sekä vierashuoneensa vankilaksi.»
»Herra kuningas, herra kuningas», tokaisi herttua väliin, niinpian kuin Ludvig pysähtyi puheessaan, »että te satuitte tänne tällä hetkellä, joka soveltuu niin huonosti teidän vehkeittenne toimeenpanoon, siihen en tiedä muuta selitystä kuin sen, että se jonka alinomaisena toimena on toisten pettäminen, myös joskus saattaa aika lailla pettää itseään. Saahan insinöörikin joskus surmansa oman ruutimiinansa räjähdyksessä. — Mutta mikä tässä tulee päätettäväksi, se riippukoon kokonaan alkavasta juhlallisesta tutkinnosta. — Noutakaa kreivitär Isabella de Croye tänne!»
Nuori kreivitär astui nyt sisään, nojautuen toiselta puolelta Crévecoeur'in kreivinnaan, joka puolisonsa käskystä sitä varten oli tullut tänne, toiselta puolelta Ursulalais-luostarin abbedissaan. Tytön nähtyään Kaarle herttua huusi hänelle ominaisella tylyllä äänellään ja puhetavallaan: »Vai niin, suloinen prinsessa — vai teillä, joka ette kyennyt vastaamaan silloin kun minä viime kerralla lausuin teille tosisyihin ja järkeen perustuvat käskyni — teillä oli kuitenkin yltäkyliin ilmaa keuhkoissanne jaksaaksenne juosta yhtä pitkät matkat kuin metsäkauris sen paetessa takaa-ajavia koiria. — Mitäpä te nyt arvelette tästä sievästä sopasta, minkä olette keittänyt kokoon kahden suuren hallitsijan ja kahden mahtavan valtakunnan välille, jotka kenties nyt ryhtyvät sotaan mokoman tyttöletukan tähden?»
Näiden moitteitten julkeus ja Kaarlen tyly puhetapa masensivat kokonaan Isabellan rohkeuden, joka oli aikonut heittäytyä polvilleen herttuan jalkojen juureen, ja anoa että Kaarle ottaisi kaikki hänen maatiluksensa ja sallisi hänen vain hakea turvaa jostain luostarista. Nuori kreivitär seisoi liikahtamatta, niinkuin rajuilmasta säikähtynyt nainen, joka kuulee ukkosen jyrisevän joka puolella ympärillään, ja joka kerta, kun uusi jyrähdys kuuluu, pelkää salaman iskevän hänen päähänsä. Crévecoeur'in kreivinna, jonka mielenjalous oli hänen korkean sukuperänsä ja kauneutensa vertainen — jälkimäinen oli nytkin vielä, vaikkei hän enää ollut nuori, hyvin säilynyt — katsoi tarpeelliseksi sekaantua asiaan. »Herra herttua», virkkoi hän, »minun kaunis serkkuni on minun suojeluksessani. Minä tiedän paremmin kuin te, armollinen herra, millä tavalla naisia on kohdeltava, ja me poistumme heti täältä, jollette käytä ääntä ja puhetapaa, jotka soveltuvat paremmin meidän säätyymme ja sukupuoleemme.»
Herttua purskahti naurunhohotukseen. »Crévecoeur», sanoi hän, »sinun laupeutesi on paisuttanut kreivinnastasi aika herran — mutta se ei ole minun asiani. — Antakaa tuoli tuolle hupsulle tyttöselle, jota vastaan en sydämessäni tunne vihaa, vaan jolle päinvastoin tahdon osoittaa mitä suurimman armon ja kunnian. — Käykää istumaan, neiti, ja kertokaa meille nyt asia kaikkia yksityiskohtiaan myöten, mikä piru riivasi teitä, kun läksitte pakoon kotimaastanne ja rupesitte tuommoiseksi retkeileväksi naikkoseksi?»
Suurella vaivalla, katkaisten vähä väliä puheensa, tunnusti Isabella, että hän, kun avioliitto, johon Burgundin herttua tahtoi häntä pakottaa, oli hänelle kovin vastahakoinen, oli toivonut saavansa turvapaikan Ranskan hovissa.