»Minä aion marssia heitä vastaan Ranskan armeijan ja nostoväenkin kanssa, Oriflamme-lipun liehuessa.»
»Ei, ei», epäsi herttua, »se olisi enemmän kuin tarvitsen tai kuin edes uskallan sallia. Kun vaan tuotte skotlantilaiset henkivartijanne sekä parisataa peistä lisäksi, niin ne näyttävät kyllin, että te omasta vapaasta tahdostanne olette mukana. Suuri armeija voisi — — —»
»Todella tehdä minut vapaaksi, niinhän te tarkoitatte, serkku kulta?» keskeytti häntä kuningas. »No, hyvä on, määrätkää te vain seuralaisteni luku.»
»Ja jotta tuo toinen kaunoinen eripuraisuuden aihe väliltämme katoaisi, te suostutte kreivitär Isabella de Croyen avioliittoon Orleans'in herttuan kanssa?»
»Serkku kulta», vastasi kuningas, »te koettelette, kuinka pitkälle minun kohteliaisuuteni ulottuu. Herttua on minun tyttäreni Johannan kihlattu sulhanen. Olkaa jalomielinen — luopukaa siitä vaatimuksesta, ja puhutaan mielemmin kaupungeista Sommejoen varrella.»
»Niistä saavat minun valtaneuvokseni keskustella teidän kanssanne, kuninkaallinen majesteetti», virkkoi Kaarle; »minä itse huolin vähemmän rajojeni laajennuksesta kuin tehtyjen vääryyksien hyvittämisestä. Te olette sekaantunut minun ja vasallieni välisiin asioihin, ja teidän mielenne, armollinen kuningas, teki muka määrätä, kenellekä yksi Burgundin hoitotytär oli tuleva. Teidän tulee nyt antaa tämän tytön käsi eräälle teidän omista sukulaisistanne, koska te siihen asiaan olette sekaantunut — muuten meidän keskustelumme on lopussa.»
»Jos sanoisin sen kernaasti tekeväni», vastasi kuningas, »niin ei sitä kukaan uskoisi. Arvatkaa siis tästä, serkku kulta, miten kernaasti haluan olla teille mieliksi, kun minä, joskin varsin vastahakoisesti, sanon, että minun oma vastenmielisyyteni ei ole oleva esteenä tuolle ehdottamallenne avioliitolle siinä tapauksessa että molemmat asianomaiset ovat siihen taipuvaiset ja että paavilta saadaan lupa entisen kihlauksen rikkomiseen.»
»Kaikki muu tulee helposti sovitetuksi meidän ministeriemme kautta», virkkoi herttua, »ja me tulemme jälleen rakkaiksi serkuksiksi ja hyviksi ystävyksiksi.»
»Kiitos Jumalalle!» lausui Ludvig, »joka, pitäen hallitsijain sydämiä kädessänsä, armollisesti taivuttaa ne armoon ja laupeuteen, niin että ihmisveren vuodatus estyy. — Olivier», lisäsi hän salaa korvaan suosikillensa, joka aina liikkui lähellä häntä, niinkuin palvelushaltija noidan ympärillä, »kuule — käske Tristan'in joutuun lopettaa tuo mustalaiskarkuri.»