XIV
MATKUSTUS
Sun näen vielä, Ranska ihana, sä luonnon sekä taiteen suosituinen, nään poikas, joille työ on huvitusta — niin runsaan veron suopi aulis maa; nään tyttäresi, päivän rusoittamat, veitikkasilmät, korpinkarva-hiukset. Vaan kuitenkin sä, Ranska suosittu, jo olet nähnyt monta surua niin muinoin kuin myös nytkin.
Nimetön.
Välttäen kaikkia puheita kaikkien kanssa — niinkuin oli käsketty — läksi Durward kiireesti varustautumaan matkaa varten; hän puki ylleen yksinkertaisen, mutta vahvan haarniskan rautasäärystimineen ja rautahihoineen, ja pani päähänsä kelpo teräskypärän, jossa ei ollut mitään silmäverkkoa. Tämän lisänä oli vielä kaunis vuorikauriin nahasta tehty nuttu, sievästi leikattu ja saumoiltaan koristeltu tikkauksilla, jommoinen puku sopi sille, jonka tuli olla korkeasukuisen perheen hovimestarina.
Kaikki nuo vaatteet oli Olivier tuonut Durward'in kamariin hiljaisella mielistelevällä hymyllään ja äänellään, samalla ilmoittaen, että hänen enonsa oli käsketty vahtiin — luultavasti jotta hän ei saisi tilaisuutta kysellä mitään tämän salaisen lähdön johdosta.
»Kyllä minä selitän asian sinun enollesi», sanoi Olivier taas hymyillen; »ja kuule, poikani, jos eheänä palaat tältä sinulle uskotulta hauskalta retkeltä, niin epäilemättä pidetään sinua niin korkean paikan arvoisena, ettei sinun enää tarvitse selittää kenellekään lähtöjäsi ja tulojasi, vaan päinvastoin saat olla päällikkönä muille, joiden tulee sinulle tehdä tiliä käynneistään.»
Näin puhui Olivier Perkele, vaikka hän luultavasti oletti, että tämä nuorukais-parka, jonka kättä hän niin ystävällisesti puristi, oli hänelle uskottua asiaa toimittaessaan joutuva surman suuhun tai ainakin vankeuteen. Koreitten sanojensa lisäksi hän antoi vielä pienen kullalla täytetyn kukkaron tarpeellisia matkakulunkeja varten, jonka lahjan kuningas oli lähettänyt.
Muutamia minuutteja ennen sydänyötä Qventin, totellen annettua käskyä, meni toiselle linnanpihalle ja asettui seisomaan kruununperillisen tornin juurelle, jossa Croyen kreivittärillä, niinkuin lukija tietää, oli väliaikainen asuntonsa. Hän tapasi siinä paikassa saattoväeksi määrätyt miehet hevosineen; he pitivät myös suitsista kahta kuormamuulia, joiden selkään matkatavarat jo olivat sälytetyt, kolme ratsua molempia kreivittäriä sekä uskollista palvelusneitsyttä varten, ja vielä lisäksi Qventin'ille varattua komeaa sotaratsua, jonka teräslevyillä silattu satula välkkyi hämärässä kuutamossa. Ei ainoatakaan tunnustelevaa sanaa puhuttu puolelta eikä toiselta. Miehet istuivat satulassa niinkuin heillä ei olisi ollut liikahtamisen mahdollisuuttakaan. Hämärässä valossa Durward ilokseen myös huomasi, että he kaikki olivat aseissa, pitkät peitset kädessä. Heitä oli vain kolme, mutta yksi heistä kuiskasi huonolla Gascognen murteella Qventin'ille, että Tours'in tuolla puolella opas oli tuleva neljänneksi.
Sillä välin kynttilät lekottivat tornin toisesta ikkunasta toiseen, ilmaisten että sen asukkaat häärivät ja varustautuivat lähtöön. Vihdoin viimein pieni ovi, joka tornin alikerroksesta johti pihalle, aukeni, ja kolme naista astui ulos, viittaan kääriytynyt mies seurassaan. Naiset nousivat ääneti heitä odottavien hevosten selkään; heidän seuralaisensa puolestaan rupesivat nyt edeltä astumaan, antaen valppaille vartijoille, joiden ohitse he kulkivat, tarpeelliset tunnussanat ja -merkit. Näin he viimein pääsivät vahvan linnoituksen uloimmalle vallille. Siinä oppaana ollut mies pysähtyi ja puhui hiljaisella, mutta hartaalla äänellä molemmille edeltä ratsastaville naisille.