»Armolliset kreivittäret», virkkoi Durward kuuntelematta Petit-André'n loruja, »teidän pitää ajaa eteenpäin — ei hiin joutuisaan, että selvään nähtäisiin teidän pakenevan, mutta kuitenkin siksi suurella kiireellä, että voitte käyttää hyväksenne sitä estettä, jonka kohta aion nostattaa teidän ja takaa-ajajiemme välille.»
Isabella kreivitär katsahti oppaaseen ja kuiskasi sitten jotain tädillensä, joka täten puhui Qventin'ille: »Me luotamme teidän suojelukseenne, herra jousimies ja tahdomme mielemmin antautua siihen vaaraan, joka meitä saattaa kohdata teidän seurassanne, kuin lähteä eteenpäin tuon miehen kanssa, jonka ulkomuoto ei meidän mielestämme näytä ennustavan hyvää.»
»Tapahtukoon niinkuin te tahdotte, armolliset neidit», sanoi nuorukainen. »Takaa-ajajia on vain kaksi, ja vaikka he ovat ritareita, niinkuin heidän varustuksistaan näkyy, niin saavat he nähdä, jos heillä on paha tarkoitus, kuinka skotlantilainen aatelismies täyttää velvollisuutensa teidän kaltaistenne läsnäollessa ja teidän suojaksenne. — Kuka teistä», jatkoi hän kääntyen komentonsa alla olevan saattoväen puoleen, »tahtoo yhdessä minun mukanani käydä peitsisille noiden keikarien kanssa?»
Kaksi miehistä nähtävästi oli kahdella päällä; mutta kolmas, Bertrand Guyot, vannoi, vaikka he — cap de dion![1] — olisivat Artur kuninkaan pyöreän pöydän ritareja, tahtovansa Gascognen kunniaksi ottaa selkoa siitä, mitä miehiä he olivat.
[1] Jumalan pää! gascognelainen vakuutus.
Hänen näin puhuessaan molemmat ritarit — sillä niin korkea arvo heillä nähtävästi oli — lähestyivät matkajoukon taimmaista riviä, joksi Qventin uljaan apulaisensa kanssa nyt oli asettunut. Heillä oli täydelliset teräsvarustukset, mutta ei mitään vaakunaa, josta heidät olisi voinut tuntea.
Toinen heistä, tultuaan likemmäksi, huusi Durward'ille: »Pois tieltä, herra knaappi! — Me tulemme vapauttamaan teidät virasta, joka on teidän arvollenne ja säädyllenne liian suuri. Olkaa hyvä ja antakaa nämät kreivittäret meidän suojaamme — me olemme paljoa sopivampia seurakumppaneita heille, varsinkin koska he teidän seurassanne ovat miltei vankeudessa.»
»Vastaukseksi teille, hyvät herrat», virkkoi Durward, »saan ensiksikin sanoa, että viran, jota toimitan, on nykyinen kuninkaani antanut minulle; ja toiseksi, että, miten kelvoton lienenkin sitä toimittamaan, nämät kreivittäret tahtovat pysyä minun suojelukseni alaisina.»
»Häpeä, mies!» huusi toinen päällekarkaajista. »Aiotko sinä, maata kiertävä kerjäläinen, ryhtyä vastarintaan asestettuja ritareita vastaan?»
»Vastarintaan minä tosiaankin ryhdyn», sanoi Durward, »koska minun on pakko vastustaa teidän hävytöntä ja laitonta päällekarkaustanne; ja jos lieneekin jotain arvon eroitusta meidän välillämme, josta en ole aivan varma, niin on teidän epäritarillisuutenne murtanut sen laipion maahan. Tempaiskaa siis miekkanne tupesta, tai jos mielitte peitseen turvata, ottakaa vauhtiasento.»