"No, siitäpä ette suuria kostu, muori."
"Mutta te paljonkin, ja se minulla mielessäni on. En minä ole hullu, vaikka olenkin kylliksi kokenut siksi tullakseni — en minä ole hullu, enkä höperö, enkä humalassa — tiedän minä, mitä pyydän, ja tiedän Jumalan tahtoneen teidät säilyttää ihmeellisissä vaaroissa ja ottaneen minut välikappaleeksi asettamaan teidät jälleen isänne asemaan. Antakaa siis minulle lupauksenne, ja muistakaa, että tältä siunatulta yöltä olette minulle velkaa hengestänne."
"Hänen sävyssään on tosin hurjamielisyyttä", ajatteli Brown; "mutta se tuntuu kuitenkin pikemmin tarmoon kuin hulluuteen perustuvalta".
"No, muori, koska niin hyödytöntä pikku palvelusta pyydätte, niin lupaanhan minä. Ainakin saan siten tilaisuuden maksaa rahanne lisän kanssa takaisin. Olette epäilemättä harvinainen saarnamies, mutta —"
"Pois, pois siis!" käski hän kättänsä heilauttaen. "Älkää kultaa sen enempää ajatelko; se on teidän omaanne; mutta muistakaa lupauksenne, älkääkä millään muotoa seuratko minua tai taaksenne katselko."
Hän painautui takaisin rotkoon ja katosi alas hyvin ketterästi; jääpuikot ja lumikiehteet vain ripsuivat hänen peräänsä. Kiellosta huolimatta yritti Brown päästä sellaiselle kohdalle äyrästä, mistä voisi näkymättömänä pilkistellä notkoon. Siinä hän onnistuikin melkoisella vaivalla, kun hänen täytyi noudattaa äärimäistä varovaisuutta. Hänen tuohon tarkotukseensa saavuttama kohta oli puiden keskestä äkkijyrkästi kohoavan kallion kieleke. Lumelle polvistuen ja päänsä varovasti eteenpäin kurottaen sai hän seuratuksi, mitä notkon pohjalla puuhattiin.
Odotuksensa mukaan näki hän viimeöiset kumppaninsa, joihin nyt oli liittynyt pari kolme muuta. He olivat luoneet kallion juurelta lumen ja kaivaneet syvän kuopan, joka oli aiottu haudaksi. Sen ympärillä seisten he nyt laskivat siihen jotakin merimieslevättiin käärittyä, minkä Brown heti arvasi edellisenä iltana kuolleen miehen ruumiiksi. Sitte he seisoivat tovin hievahtamattomina, kuin jonkun tunnesävähdyksen vallassa kumppaninsa kuolemasta. Mutta jos heidän sydämessään jotakin sellaista liikkui, niin eivät he sen vaikutettavina pitkää aikaa olleet, sillä kaikki kävivät tuotapikaa luomaan hautaa umpeen.
Huomaten tehtävän piankin päättyvän katsoi Brown parhaaksi noudattaa mustalaisvaimon kehotusta ja marssia tiehensä niin joutuin kuin kykeni, kunnes pääsisi istutusmetsän suojaan. Puiden kätköön tultuaan hän ennen muuta ajatteli mustalaisen kukkaroa. Hän oli ottanut sen vastaan empimättä, vaikka tuntien jonkunlaista alennusta, joka johtui häntä siten auttavan henkilön olemuksesta. Mutta se päästi hänet hankalasta, joskin tilapäisestä pulasta. Joitakuita harvoja shillingejä lukuunottamatta olivat hänen rahansa olleet matkalaukussa, joka oli joutunut Megin ystävien haltuun. Jonkun aikaa veisi hänen asiamiehelleen kirjottaminen tai vaikkapa Kaarlolankin suopeaan isäntään vetoaminen, joka olisi häntä hyvillä mielin auttanut. Sillävälin hän päätti käyttää Megin apurahaa, vakuutettuna siitä, että saisi piankin tilaisuuden toimittaa sen takaisin, lisäämällä siihen sievän korkomaksun. "Mitätönhän erä siinä luonnollisesti on", virkahti hän itsekseen, "ja saaneepa tuo kelpo eukko sen sijaan osuuden menneistä pankinseteleistänikin".
Näissä mietteissä hän avasi nahkakukkaron, odottaen löytävänsä korkeintaan kolme tai neljä guineaa. Mutta ihan ihmeisiinsä joutui hän nähdessään sen sisältävän melkoisen erän eri maiden kultakolikolta, arviolta yhteensä sadan punnan vaiheille, sekä vielä lisäksi useita kallisarvoisia sormuksia ja jalokivikoristeita, joiden hän hätäiselläkin silmäyksellä huomasi vastaavan koko suurta summaa.
Brown oli sekä kummastuksissaan että kiusaantunut nykyisissä olosuhteissaan. Hänellä oli hallussaan omaisuutta arvoltaan paljoa enemmän kuin oli menettänyt, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan samalla laittomalla tavalla hankittua, millä hänetkin oli ryöstetty. Hänen ensimäisenä ajatuksenaan oli tiedustaa lähintä rauhantuomaria ja luovuttaa hänen säilyynsä aarre, jonka tallettajaksi hän oli näin odottamattomasti joutunut, samalla kertoen oudon seikkailunsa. Mutta sille menettelytavalle osotti hetken harkinta moniakin esteitä.