Ensinnäkin hän sillä teollaan rikkoisi vaitiolonsa lupauksen ja luultavasti saattaisi vapauden, kenties hengenkin menetyksen vaaraan tuon vaimon, joka oli vaarantanut omansa, varjellakseen hänen henkensä, sekä vapaaehtoisesti lahjottanut hänelle tämän aarteen, — mikä jalomielisyys olisi siten voinut koitua hänen tuhokseen. Tätä ei käynyt ajatteleminenkaan. Sitä paitsi hän oli muukalainen ja ainakin joksikin aikaa vailla välineitä oman asemansa ja luottonsa todistamiseen typerälle tai itsepintaiselle maalaisvirkamiehelle pätevästi.
"Ajattelenpahan asiaa tarkemmin", tuumiskeli hän. "Kenties sattuu piirikunnan pääkaupungissa joku rykmentti majailemaan. Siinä tapauksessa minun tietoni sotapalvelusta koskevista asioista ja tuttavuuteni monien armeijan upseerien kanssa vääjäämättömästi todentavat asemani ja maineeni tavalla, jota siviilituomari ei voisi kylliksi arvostaa. Ja silloin saan päällikköupseerin avukseni järjestämään asiat siten, että juttuun ei sekoteta tuota onnetonta mielenvikaista, jonka erehdys tai ennakkoluuloisuus on ollut minulle niin onnekas. Siviilituomari kaiketikin katsoisi olevansa pakotettu määräämään hänet heti pidätettäväksi, ja kyllähän sen tietää, mitä hänen kiinnijoutumisestaan seuraisi. Ei, hän on kaikella kunnialla esiintynyt minua kohtaan, vaikkapa hän itse syöjätärkin olisi, ja samaten tahdon minä kaikella kunnialla häntä kohdella — hän saakoon nauttia sotaoikeuden etuutta, missä kunniaseikka voipi lieventää lakia. Saatanhan sitä paitsi tavata hänet tuolla Kipple — Couple — miksi hän sitä nyt sanoikaan — ja silloin voin luovuttaa kaikki hänelle takaisin, antaakseni lain vaatia omansa sitte kun hänetkin haltuunsa saapi. Mutta olenpa sillaikaa jokseenkin kiusallisessa asemassa miehelle, jolla on kunnia kantaa hänen majesteettinsa upseerinpukua ja joka nyt ei paljoakaan parempana esiinny kuin varastetun tavaran kätkijänä."
Brown otti mustalaisen aarteesta kolme tai neljä guineaa lähimpiä tarpeitaan varten ja sitoi kaiken muun kukkaroon, päättäen olla avaamatta sitä kunnes saisi sen joko luovutetuksi antajalleen takaisin tai talletetuksi jollekulle julkiselle viranomaiselle. Sitte hän mietti mitä tehdä lyömämiekalla, ja aikoi ensin jättää sen istutusmetsään. Mutta ajatellessaan mahdollisesti vieläkin osuvansa rosvojen tielle ei hän saanut päätetyksi jättäytyä aseettomaksi. Hänen yksinkertaisessakin asussaan oli sen verran sotilaallisuutta, että tuollaisen aseen kantaminen ei hänellä oudoksuttanut. Sitä paitsi oli miekan kantaminen vähitellen kylläkin käynyt vanhanaikaiseksi siviilipukuisilla henkilöillä, mutta tämä tapa ei kuitenkaan ollut vielä niin tyyten unohtunut, että sen omaksujat olisivat mitään huomautteluja saaneet. Säilyttäen sen vuoksi puolustusaseensa ja sulloen mustalaisen kukkaron sivutaskuunsa läksi matkamiehemme urheasti etsimään luvattua valtatietä.
29 luku.
MISS MANNERING HÄIJYTTELEE.
"Kuinka voitkaan soimata, rakkahin Matilda, ystävyyttäni ehtyväksi ja kiintymystäni epävakaiseksi? Onko minun mahdollinen unohtaa, että sinä olet sydämeni valittu, jonka uskolliseen poveen olen tallentanut jokaisen tunteen mitä Julia-parkasi rohkenee itselleenkään tunnustaa? Ja sinä teet minulle yhtä suurta vääryyttä, soimatessasi minun vaihtaneen sinun ystävyytesi sijalle Lucy Bertramin.
Vakuutan sinulle, ettei hänessä ole niitä aineksia, joita minun täytyy sydämen uskotusta hakea. Hän on ihastuttava tyttö kylläkin, ja minä pidän hänestä paljon. Ja tunnustan, että meidän aamupäivä- ja iltahommailumme on suonut minulle vähemmän aikaa kynäni käyttelyyn kuin kirjeenvaihtomme aiottu säännöllisyys vaatii. Mutta hän on kerrassaan vailla hienoja taitoja, paitsi ranskan- ja italiankieliä, jotka hän oppi hullunkurisemmalta kuvatukselta kuin olet konsanaan nähnyt. Tämän on isäni ottanut jonkunlaiseksi kirjastonhoitajakseen, suosien häntä luullakseni osottaakseen uhmaansa maailman mielipiteelle.
Eversti Mannering näkyy päättäneen, että mitään ei saa pitää naurettavana niin kauvan kuin se kuuluu hänelle tai hänen piiriinsä. Intiassa hän oli jostakin löytänyt pienen sekarotuisen koiranpenikan, jolla oli väärät koivet, pitkä selkä ja suunnattomat luppakorvat. Tämän eriskummallisen ilmiön hän suvaitsi tehdä suosikikseen vastoin yleistä hyvää aistia ja kaikkien mielipiteitä; ja muistan hänen kerrankin käyttäneen muka esimerkkinä Brownin nenäkkyydestä sitä, että hän oli ankarasti arvostellut Bingon käyriä koipia ja lerppuvia korvia. Toden totta, Matilda, luulenpa hänen perustavan samalle pohjalle korkean käsityksensä tuosta kaikkien pedanttien kömpelöimmästä oliosta. Hän toimittaa tuon olennon istumaan pöytään, missä hän järäyttelee ruokarukouksen, joka kuuluu torinkulmassa makrilleja tarjoilevan kaupustelijan rääkäyksiltä, mättää sitte annoksensa kurkkuunsa lapiokaupalla kuin työntökärryjänsä täyttelevä kadunlakaisija, ja näköjään hämärästikään aistimatta mitä hänen nielustaan kulloinkin soluu, — lopuksi mylvii toisen luonnottoman ääniasteikon kiitokseksi ruualta noustessa, harppailee ulos huoneesta ja hautautuu pinolliseen suunnattomia toukansyömiä niteitä, jotka ovat yhtä jyhkeitä kuin hän itsekin!
Voisin oliota sietää hyvin kylläkin, jos minulla olisi kenen kanssa hänelle nauraa; mutta jos vain lähestynkin pilan rajaa tähän samaiseen mr. Sampsoniin nähden — sellainen on hirmuisen miehen hirmuinen nimi —, niin Lucy Bertram nuuruu niin surkean näköiseksi, että minulta jäähtyy kaikki jatkamisen into, ja isäni rypistää kulmiansa, sinkauttelee salamoita silmistään, puree huultansa ja sanoo jotakin tunteilleni kovin töykeätä ja tukalaa.
En sinulle kuitenkaan tuosta olennosta puhua aikonut. Mainitsen vain, että hän uusien kuten vanhojenkin kielten taiturina on saanut Lucy Bertramin hallitsemaan edellisiä, ja Lucy saa luullakseni ainoastaan omaa tervettä järkeään tai uppiniskaisuuttaan kiittää siitä, ettei hänen saavutuksiinsa lisätty kreikkaa ja latinaa, mitäpä hepreaakin. Ja siten on Lucy todella tietorikas nainen, ja tosiaan täytyy minun joka päivä ihmetellä sitä kykyä, joka hänellä näkyy olevan huvituksekseen muistella ja järjestellä entisen lueskelunsa aineita. Me luemme yhdessä joka aamu, ja minä alan pitää italiankielestä paljoa paremmin kuin siihen aikaan, kun meitä kiusasi suuriluuloinen Cicipici; — tällä tavoin on hänen nimensä kirjotettava, eikä Chichipichi — näet minusta jo asiantuntijan sukeutuvan.