Mutta kenties pidän miss Bertramista enemmän häneltä puuttuvien kykyjen kuin hänen omistamiensa tietojen vuoksi. Hän ei tiedä tuon taivaallista soitannosta, eikä tanssimisesta sen enempää kuin täällä on yleistä alhaisonkin keskuudessa, joka muuten tanssiikin hyvin ahkeraan ja vilkkaasti. Niillä iloilla olen siis minä vuorostani ohjailijana. Hyvin kiitollisena ottaa hän minulta klaveerinsoiton opetusta; niinikään olen hänelle opettanut joitakuita La Piquen askeleita, ja sinä tiedät, että tuo miekkonen piti minua lupaavana oppilaana.
Iltasin isä usein lausuilee, ja takaanpa, että hän on parempi runonlausuja kuin sinä olet koskaan kuullut — ei sen näyttelijän kaltainen, joka viskeli sikin sokin lausuntaa ja näyttelemistä, tuijottelua, otsansa rypistelyä, kasvojensa vääntelyä ja käsillään seuhtomista kuin olisi näyttämöllä täydelliseen asuunsa pukeutuneena seissyt. Isäni sävy on ihan toisenlainen — se on herrasmiehen lausuntaa, joka tehoaa tunteella, aistilla ja äänen suhtailulla, eikä toiminnalla tai naamioimisella.
Lucy Bertram ratsastaa aika hyvin, ja esimerkistä rohkaistuneena voin minä nyt saatella häntä ratsain. Kävelemmekin me hyvän joukon, kylmästä huolimatta. Kaiken kaikkiaan ei minulle siten jää niin paljoa aikaa kirjottamiseen kuin minulla ennen oli.
Paitsi sitä, rakkaani, täytyy minun käyttää kaikkien typerien kirjeenvaihtajien puolustelua, ettei ole mistä kirjottaa. Toiveeni, pelkäilyni, huoleni Brownista ovat vähemmän mielenkiintoista laatua sitte kun tiedän hänen olevan vapaana ja terveenä. Ja täytyypä minun lisäksi tunnustaa ajattelevani, että tähän mennessä olisi tuo herrasmies jo saattanut antaa minulle jotakin vihiä hommistaan. Seurustelumme saattaa olla epäviisas, mutta minulle ei ole kovin imartelevaa, että mr. Vanbeest Brown ensimäisenä sen siksi huomaa ja katkaisee välit. Voin vakuuttaa hänelle, ettemme kenties ole suurestikaan eriävällä kannalla, jos tuo sattuisi olemaan hänen mielipiteensä, sillä toisinaan olen ajatellut käyttäytyneeni siinä asiassa tavattoman hupsusti. Kuitenkin on minulla Brown-parasta siksi hyvä käsitys, etten voi olla arvelematta jotakin merkillistä piilevän hänen vaitiolossaan.
Lucy Bertramiin palatakseni: Ei, rakkahin Matilda, hän ei koskaan, koskaan voi kilpailla sinun kanssasi minun ajatuksissani, joten kaikki hellä kademielisyytesi sillä taholla on perää vailla. Hän on tosin hyvin sievä, hyvin järkevä, hyvin helläsydäminen tyttö, ja luullakseni on harvoja henkilöitä, joiden lohduttavaan ystävyyteen voisin vapaammin turvautua elämän niin sanotuissa todellisissa vastuksissa. Mutta noitahan niin harvoin sattuu ihmisen tielle, ja tarpeellinen on ystävä, joka osottaa myötätuntoa mielen ahdingossa yhtä hyvin kuin oloperäisessä onnettomuudessa. Taivas tietää, ja sinä tiedät, rakkahin Matilda, että nämä sydämen sairaudet kaipaavat osanoton ja hellyyden lievikettä yhtä suuresti kuin ilmeisemmät ja tunnettavammat vauriot. Jälkeäkään tästä ystävällisestä myötätunnosta ei ole Lucy Bertramissa — ei vähän vähääkään, rakkahin Matilda. Jos makaisin kuumeessa, niin hän väsymättömän kärsivällisenä istuisi yön toisensa jälkeen minua vaalimassa; mutta sydämen kuumeelle, jota Matildani on niin useasti lievitellyt, ei hänellä ole sääliä sen enempää kuin hänen vanhalla opettajallaan.
Ja se minua ärsyttää, että tällä säveällä hissuttelijalla kuitenkin on todellinen oma rakastajansa, ja että heidän molemminpuolisessa (sillä siksi sen uskon) tunteessaan on melko lailla mutkikasta ja romanttista viehätystä. Hän oli aikoinaan, tiedätkös, suuri perijätär, mutta hänet köyhdytti isänsä tuhlaavaisuus ja isän inhottavan luottamusmiehen konnuus. Ja häneen on kiintynyt nuori herrasmies piirikunnan pulskimpia; mutta kun kosija on suuren maaomaisuuden perillinen, niin tyttö vieroo hänen lähentelyään heidän varallisuutensa epäsuhtaisuuden vuoksi.
Mutta kaikessa tässä maltillisuudessaan, kieltäymyksessään, kainoudessaan ja niin edelleen on Lucy ovela tyttö — varmastikin hän rakastaa nuorta Hazlewoodia, ja varmastikin arvaa tämä jotain sellaista ja luultavasti saisi hänet sen tunnustamaankin, jos isäni tai hän myöntäisi tilaisuuden siihen. Mutta tiedätkös, eversti on aina itse tiellä osottamassa miss Bertramille noita huomaavaisuuksia, jotka suovat parhaita välillisiä tilaisuuksia Hazlewoodin asemassa olevalle nuorelle miehelle.
Soisinpa hyvän isäseni olevan varuillaan, ettei hänkin joudu maksamaan sekaantujain sakkoa. Totisesti, jos minä olisin Hazlewood, niin silmäilisinpä pikkuisen epäluuloisesti hänen kohteliaisuuksiansa, kumarruksiansa, kaavutuksiansa, shaalittamisiansa ja käteenantejansa; ja luulenkin huomanneeni Hazlewoodin joskus niin tekevän. Kuvittelehan sitte, kuinka ääliöltä Julia-parkasi tuollaisina hetkinä näyttää! Tässä isäni mielistelee ystävätärtäni; tuossa nuori Hazlewood kärkkyy jokaista sanaa ystävättäreni huulilta ja jokaista hänen silmänsä rävähdystä; ja minulla ei ole sitä pientä tyydytystä, että herättäisin inhimillisen olennon harrastusta — edes inhan pappihirviönkään, sillä hänkin suu auki töllistelee, valtaiset mulkosilmät kivettyneinä ihailemaan 'mess Baartramia'!
Tällaisesta toisinaan hiukan hermostun ja väliin ilkikuriseksikin yllyn. Tässä äsken minua niin äkäännytti nähdä isäni ja rakastajaparin kokonaan syrjäyttävän minut ajatuksistaan ja seurastaan, että alotin Hazlewoodin kimppuun rynnäkön, josta hänen oli mahdoton tavanmukaista säädyllisyyttä noudattaen pelastua. Hän huomaamattaan lämpeni puolustautumisessaan — saat uskoa, Matilda, että hän on hyvin nerokas kuten hyvin sieväkin nuori mies, enkä liene koskaan nähnyt hänen niin edukseen esiintyvän — kun, katso, vilkkaan keskustelumme ollessa parhaassa vauhdissaan miss Lucyn hyvin hiljainen huoahdus saapui korviini, jotka eivät suinkaan olleet tätä kuulemaan vastahakoiset.
Olin kerrassaan liian jalomielinen, pitkittääkseni voittoani sen edemmäs, vaikken olisi isää pelännytkään. Onnekseni oli hän sillähaavaa viehättynyt laajasti kuvailemaan erään sisämaalaisen hinduheimon omituisia käsityksiä ja tapoja, valaisten niitä piirustelemalla miss Bertramin ompelukaavoihin, joista hän kolme ihan tärveli sijottamalla mutkikkaaseen kaavailuun itämaalaisia pukunäytteitänsä. Mutta luulenpa Lucyn sillä hetkellä yhtä vähän ajatelleen omaa neulomustyötänsä kuin Intian turbaaneja ja kummerbandoja. Oli hyvä, ettei isä nähnyt pikku sotatemppuni onnistumista, sillä hän on teräväsilmäinen kuin haukka ja vähimmänkin keimailun vivahduksen karsas vihollinen.