No niin, Matilda, Hazlewood kuuli tuon saman hiljaisen huoahduksen, katui oitis, että oli tilapäisesti omistanut huomiotansa niin arvottomalle olennolle kuin sinun Juliallesi, ja hyvin hullunkurinen tietoisuuden ilme kasvoillaan vetäysi hän Lucyn työpöydän ääreen. Hän teki jonkun pikku huomautuksen, ja Lucyn vastauksessa saattoi ainoastaan rakastajan herkkä korva tai minunlaiseni utelias tarkkaaja havaita mitään tavallista kylmä- ja kuivakiskoisempaa. Mutta siihen sisältyi moitetta itseänsä syyttelevää sankaria kohtaan, ja tämä värjötteli häpeissään.
Myöntänet, että jalomielisyys vaati minua toimimaan välittäjänä. Sekaannuin siis keskusteluun mitään huomaamattoman ja kaikesta osattoman syrjäisen rauhallisella sävyllä, johdatin heidät tavanmukaiseen kepeään jutteluunsa ja jonkun aikaa palveltuani väylänä, jota myöten he suvaitsivat olla puheluväleissä keskenään, toimitin heidät mietiskelevään shakkipeliin ja varsin velvollisuudenmukaisesti menin kiusottelemaan isää, joka yhä puuhasi piirustelussaan.
Shakinpelaajat, huomaa se, istuivat tulisijan sopessa pikku työpöydän ääressä, jolle lauta ja nappulat oli asetettu, eversti taasen jonkun matkan päässä kirjastopöydän luona, jota kynttilät valaisivat, — sillä huone on tilava ja vanhanaikainen, monikomeroinen ja katettu jylhillä seinäverhoilla, jotka esittävät jotakin, mitä selitellessään taiteilija itsekin joutuisi ymmälle.
'Onko shakki hyvin mieltäkiinnittävää peliä, isä?'
'Niin sanotaan', minulle suurtakaan huomiota suomatta.
'Sitä minäkin arvelisin, päättäen siitä tarkkaavaisuudesta, jota mr. Hazlewood ja Lucy sille omistavat.'
Hän nosti nopeasti päätänsä ja piti kynäänsä hetkisen koholla. Nähtävästi ei hän huomannut mitään epäilyjänsä herättävää, sillä hän oli kaikella tyyneydellä jälleen ryhtymäisillään mahrattan turbaanin poimuihin, kun minä hänet keskeytin: 'Kuinka vanha on miss Bertram, sir?'
'Mistä minä tietäisin, miss? Suunnilleen sinun ikäisesi kai.'
'Vanhempi luullakseni, sir. Aina minulle huomauttelette, kuinka paljoa säädyllisemmin hän emännöitsee teepöydässä… Isä hoi, entä jos antaisittekin hänelle oikeuden emännöidä kerta kaikkiaan ja aina!'
'Julia rakkaani', vastasi isä, 'sinä olet joko täydellinen hupelo
tai taipuisampi pahankurisuuteen kuin olisin osannut uskoakaan'.