"Asui kyllä, sir, ja kaikki talon väki mielistyi häneen, hän oli sellainen avomielinen, säyseä nuori mies. Ei hänen kulutuksensa tähden, sen tiedän sanoa, sillä hän vain tilasi lampaankylkeä ja kännikän olutta, ja ehkäpä lasillisen tai kaksi viiniä ja minä pyysin hänet juomaan minun kanssani teetä enkä pannut sitä laskuun. Illallista hän ei syönyt, vaan sanoi olevansa väsyksissään koko edellisen yön matkustettuaan — joissakin konnankoukuissa kai kuljeskellut, senhän osaan nyt sanoa."
"Saitteko sattumalta hänen nimeään tietoonne?"
"Sainhan kuin sainkin", vastasi emäntä, nyt yhtä kiihkeänä julistamaan tietojaan kuin äsken niitä salaamaan. "Hän sanoi olevansa Brown nimeltään ja kertoi olevan luultavaa, että joku vanha vaimo, mustalaisakan näköinen, saattaisi häntä tiedustaa — niin, niin, sano minulle seurasi, niin sanon kuka olet! Voi sitä lurjusta! No niin, sir, aamulla hän lähtiessään maksoi laskunsa hyvin kunniallisesti ja antoi jotakin siivoojattarelle kaiketikin, sillä Grizyllä ei ole mitään minulta, paitsi kaksi uutta kenkäparia vuoteensa ja ehkä pikku kehotuspalkkio kekrimaanantaina —"
Tässä näki Glossin tarpeelliseksi puuttua puheeseen ja toimittaa kerkeän emännän takaisin tolalleen.
"Niin juuri, hän vain sanoi, että jos sellainen henkilö tulee tiedustamaan Brownia, niin sanokaa menneeni katselemaan Loch Creeraniksi nimittämänne järven luistelijoita ja palaavani tänne päivälliselle. Mutta takaisin hän ei tullutkaan — vaikka minä häntä niin uskollisesti odotin, että itse pidin silmällä kananpoikien ja kupukyyhkysen paistamista, ja sitä minä en tavalliseksi työkseni tee, mr. Glossin — ja vähänpä ajattelin, millainen luistelu hänellä liikkui mielessään — mr. Charles-poloisen ampuminen!"
Mr. Glossin oli viisaana tutkijana antanut todistajansa purkaa kaikkea kummasteluansa ja suuttumustaan. Nyt hän alkoi udella, oliko epäilty henkilö jättänyt majataloon mitään omaisuutta tai papereita.
"Totta tosiaan, hän antoi käärön — pienen käärön minun talteeni, ja hopearahaa hän minulle antoi ja pyysi minua hankkimaan hänelle puoli tusinaa röyhyteltyjä paitoja, ja Peg Pasley on niitä puuhassa paraikaa — ne saattavat kelvata hänelle somistautuaksensa ylös Lawnmarketia[34] marssimaan, riiviölle!"
Mr. Glossin pyysi kääröä nähdäkseen, mutta tässä viivytteli emäntä.
"Enpä tiedä — tietenkinhän oikeuden täytyy kulkea tolaansa — mutta kun jotakin uskotaan jonkun tallennettavaksi, niin kai maar hän on siitä vastuussa — mutta minä huudankin sisälle diakoni Bearcliffin, ja jos te, sir, haluatte kirjottaa luettelon käärön sisällöstä, mr. Glossin, ja annatte minulle kuitin diakonin nähden — tai vielä parempana pitäisin, jos se sinetittäisiin ja jätettäisiin diakoni Bearcliffin käsiin — se tekisi mieleni keveäksi — enhän minä mitään muuta kaipaa kuin oikeutta puolelle kuten toisellekin."
Mrs. Mac-Candlishin luontainen terävyys ja kokemuksen kasvattama epäluuloisuus olivat taipumattomat, joten Glossin kutsutti diakoni Bearcliffin puhelemaan "siitä konnasta, joka oli ampunut mr. Charles Hazlewoodia". Diakoni ilmestyi tekotukka viistossa, hän kun tuomarin kutsun kuullessaan oli niin kiireisesti siihen vaihtanut Kilmarnock-lakkinsa, jota hän tavallisesti piti päässään ostajiansa palvellessaan.