"Eikö hänellä ollut aseita?" kysyi tuomari.
"Oli, oli, eiväthän ne koskaan rätisijöittä ja huitojitta liiku."
"Papereita?"
"Tämä mytty", ojentaen likaisen lompakon.
"Menkäähän sitten alikertaan, Mac-Guffog, ja odotelkaa siellä."
Oikeudenpalvelija poistui huoneesta.
Heti jälkeenpäin kuului portaista kahleiden kilkettä ja tuotapikaa tuotiin sisälle mies käsi- ja jalkarautoihin kytkettynä. Hän oli harteva, jäntäreinen ja tanakka, ja vaikka harmahtava takkutukka osotti hieman pitkälle joutunutta ikää ja varsi oli matalahko, näytti hän kuitenkin henkilöltä, jonka kanssa ei monikaan olisi mielinyt voimien mittelyyn. Raa'at ja tuimat kasvonpiirteet olivat vielä tulistuneina ja silmät hätärinä lujan juomingin vaikutuksesta, joka oli hänen kiinnisaamisensa mahdolliseksi tehnyt. Mutta Mac-Guffogin hänelle suoma lyhytkin uni ja vielä enemmän vaaransa tajunta olivat palauttaneet hänelle aistiensa täydellisen hallinnan.
Arvoisa tuomari ja yhtä arvollinen vanki tähystelivät tovin tiukasti toinen toistansa vaiti. Glossin nähtävästi tunsi saaliinsa, mutta tuntui olevan ymmällä, miten käydä kuulustelemaan. Vihdoin hän keskeytti äänettömyyden.
"Vai niin, kapteeni, tekö tässä? Olettekin ollut vieras tälle rannikolle joitakuita vuosia."
"Vierasko?" vastasi toinen; "vieraspa kylliksi, luulemma, kun jeeveli minut korjatkoon, jos olen täällä vielä kertaakaan käynyt".
"Tuo ei kelpaa, hra kapteeni."