"Pojasta?" kysäisi Glossin kiihkeästi.
"Ja, mynheer", vastasi kapteeni tyynesti.
"Hän elää, niinkö?"
"Yhtä sitkeästi kuin te tai minä", takasi Hatteraick.
"Taivasten tekijä! Mutta Intiassahan?" huudahti Glossin.
"Ei, tuhannen jeeveliä, täällä! Tällä viheliäisellä rannikollanne", selitti vanki.
"Mutta, Hatteraick, se — jos se nimittäin on totta, mitä minä en usko — se syöksee meidät molemmat tuhoon, sillä täytyyhän hänen muistaa teidän komea kolttosenne; ja mitä minuun tulee — se tuottaa mitä pahimpia seurauksia. Se syöksee tuhoon meidät molemmat, sen sanon teille."
"Minä sanon teille", vastasi merikarhu, "ettei se tuhoa ketään muuta kuin teidät — sillä minä olen jo kiikissä, ja jos minun joutuu nahkani siitä pantiksi, niin kaikki tulkoon julki".
"Perhana!" noitui tuomari kärsimättömästi, "mikä teidät hullaannuttikin tälle rannikolle takaisin tulemaan?"
"No, kaikki geld oli mennyttä, ja kaupat eivät vedelleet, ja ajattelin jutun homehtuneen ja hautautuneen", vastasi arvoisa laivuri.