Lieska alkoi roihuta kirkkaasti, ja Hatteraick ripusti vaskenkarvaiset kasvonsa ja levitti känsistyneet ja jäntäreiset kouransa sen yli ahnaasti kuin ruokaa kokotteleva nälkiintynyt kurjimus. Valo paistoi hänen tuimiin ja rajuihin kasvonpiirteisiinsä; savua hän vilunsa tuskassa tuntui sietävän miltei tukehtuakseen, antaen sen päänsä ympäri kierrellen kohota luolan häämöttävään rosoiseen lakeen, mistä se tunkeusi ulos salaisia rakoja myöten. Nämä ne nähtävästi päästivät ilmaakin luolaan nousuveden aikana, jolloin käytävän suu oli veden alla.
"Ja olenpa tuonut teille hiukan aamiaistakin", kertoi Glossin, kaivaen esille kylmää lihaa ja viinapullon. Jälkimäisen sieppasi Hatteraick kiivaasti ja vei suulleen. Kelpo kulauksen otettuaan hän huudahti ylen ihastuksissaan:
"Das schmeckt! Sekös maistuu — se lämmittää maksan!" Ja hän puhkesi saksalaiseen renkutukseen:
"Saufen Bier und Brantewein, schmeissen's alle die Fenstern ein; ich bin liederlich, du bist liederlich; sind wir nicht liederlich Leute all!"
"Oikein sanottu, kelpo kapteenini!" huudahti Glossin, yrittäen omaksua reuhaavan sävyn:
"Viljalti viinaa, ja viiniä saavi, ikkunat rikki, ja juo kuni paavi! Kolmepa meit' oli hurjaa poikaa ja riemastus nuottina virressä: sinä maihin jäit vaivaan, minä menin laivaan, Jaakko se killui hirressä!
"Siliä tavalla, kunnon kuoma! Hei, jopa elätte jälleen! Ja nyt puhukaamme tehtävästämme."
"Teidän tehtävästänne, huomatkaa se", sanoi Hatteraick; "hagel und donner, minun oli valmis, kun raudoista pääsin".
"Olkaahan kärsivällinen, hyvä ystäväni; minä saan teidät vakuutetuksi siitä, että meidän etumme ovat aivan samat."
Hatteraick yskähti kuivasti, ja Glossin jatkoi kotvan vaiti oltuaan: