"Miksette te ollut heidän mukanaan?"
"No, nähkääs — sapperment! — minä en mitään pelkää — mutta se oli liian kaukana sisämaassa, ja minut olisi voitu vainuta."
"Totta. Mutta palataksemme tuohon junkkariin —"
"Niinpä niin, donner und blitzen! hän on teidän asianne", sanoi kapteeni, "— mistä todella tiedätte hänen olevan näillä mailla?"
"Ka, Kaaperi näki hänet vuoristossa."
"Kaaperi! Kuka hän on?"
"Mustalainen, joka kahdeksantoista vuotta takaperin siepattiin tuon juuttaan Pritchardin tykkiveneeseen merisoturiksi. Hänhän se tuli meitä varottamaan sinä päivänä, jona Kennedy nyrhättiin — sanoi 'Hain' kiertävän niskaamme ja kertoi, miten Kennedy oli antanut meidät ilmi. Mustalaisilla ja Kennedyllä oli sitä paitsi keskinäistä kania. Tämä Kaaperi läksi Itä-Intiaan samassa laivassa missä junkkarinnekin, ja sapperment! tunsi hänet hyvin, vaikkei toinen muistanut häntä. Kaaperi kartteli häntä kuitenkin, hän kun oli palvellut Pohjois-Ameriikkaa Englantia vastaan ja lisäksi karannut sotapalveluksesta; ja hän lähetti meille oitis sanan, jotta tietäisimme hänen olevan täällä — vaikkemmehän me siitä hiventäkään huoli."
"Siispä todellakin ja täydellä vakavuudella puhuen hän on kuin onkin likitienoilla, Hatteraick, ystävysten kesken puhuen?" kyseli Glossin totisena.
"Wetter und donner, ja! Miksi minua luulettekaan?"
"Verenjanoiseksi, paatuneeksi hirtehiseksi!" ajatteli Glossin, mutta ääneensä sanoi: "Ja kuka väestänne ampui nuorta Hazlewoodia?"