"Sturmwetter!" noitui kapteeni, "hullujako luulette olleemme? Ei kukaan meistä, hyvä mies! Gott, seutu oli jo liian kuuma kaupoillemme tuon Brownin kirotun kujeen takia, kun hän sitä Woodbournea ahdisteli."
"Mutta minullehan on kerrottu", sanoi Glossin, "että Brown se
Hazlewoodin ampui?"
"Ei meidän luutnanttimme, sen takaan, sillä hänet kuopattiin kuusi jalkaa syvälle Derncleughissa päivää ennen sitä ampumista. Tuhannen pentelettä, mies, luuletteko hänen poukonneen haudastaan ampumaan?"
Glossinin hämmentyneissä aatoksissa alkoi pilkottaa valo. "Ettekö sanonut, että junkkari, joksi häntä nimitätte, kulkee Brownin nimisenä?"
"Brownin? Ja — Vanbeest Brownin. Ukko Vanbeest Brown, meidän Vanbeest ja Vanbruggenimme osakas, antoi hänelle oman nimensä — sen teki."
"Silloin", virkahti Glossin kämmeniänsä hykerrellen, "tämän rikoksen tekijä, kautta taivaan, onkin hän!"
"Ja mitä se meihin kuuluu?" kysyi Hatteraick.
Glossin vaikeni ja apukeinoissa näppäränä solmesi äkkiä suunnitelmansa omassa mielessään, vetäytyen sitte luottavaisen näköisenä lähemmäksi salakuljettajaa. "Tiedättehän, hyvä Hatteraick, että minulle on pääasiana suoriutua tästä nuoresta miehestä?"
"Hmh!" hymähti Dirk Hatteraick.
"Ei sillä tavoin puhuen", jatkoi Glossin, "että minä hänelle mitään ruumiin ja hengen vahinkoa toivoisin — jos — jos — jos tulemme toimeen ilman. Nyt hän on vangitsemisen vaarassa sekä samaa nimeä käyttävänä kuin teidän luutnanttinne, joka johti rynnäkköä Woodbournea vastaan, että nuoren Hazlewoodin ampumisesta tappamisen tai pahoinpitelyn aikeissa."