"Niin, kaikkien omien kaulojemme kaupalla — sen voisimme tehdä ilman teitäkin."
"Sitä minä epäilen, kapteeni Hatteraick", väitti Glossin kylmäkiskoisesti, "koska luultavasti tapaisitte tullikamarin luona tusinan punatakkeja, joiden poistamisen täytyy olla minun asianani, jos johdumme sopimukseen. No, hei, minä tahdon olla niin antelias kuin voin, mutta, omatuntohan teilläkin pitäisi olla."
"Kas, strafe mich der Teufel! — tämä ärsyttää minua enemmän kuin kaikki muu! Te rosvoatte ja te murhaatte, ja kymmenkertaisesti näyttelette hopeavannehtijaa eli lapsenryöstäjää, joksi sitä sanotte, ja sitte — hagel und windsturm! — te puhutte minulle omastatunnosta! — Ettekö voi ajatella mitään kauniimpaa tapaa tuosta onnettomasta nuorukaisesta suoriutumiseksi?"
"En, mynheer; mutta kun toimitan hänet teidän hoitoonne —"
"Minun hoitooni — teräksen ja ruudin hoitoon! Ja — no, kun täytyy, niin täytyy — mutta te arvaatte kutakuinkin tarkoin, mitä siitä on koituakseen."
"Hoo, hyvä ystävä, toivoakseni ei minkäänlainen ankaruus käy pakolliseksi."
"Ankaruus!" melkein ähkäisi toinen; "soisinpa teillä olleen kaikki minun unennäköni, kun tähän koirankoloon ensin tultuani yritin nukkua kuivien meriruohojen kasassa. Ensiksikin ilmestyi tuo kirottu nuuskija poikkiselkäisenä ja sätkien kuin silloinkin, kun kiepautin reunalta kallionjärkäleen hänen päälleen — ha, ha, olisitte vannonut hänen maanneen lattialla tuossa missä seisotte, kiemurrellen kuin rusennettu sammakko — ja sitte —"
"Ei, ystäväni", tokaisi Glossin keskeyttäen, "mitä hyötyä on mokoman hölynpölyn muistelemisesta? Jos teistä on jänishousu tullut, niin silloinpa on peli hävitty, siinä kaikki — pelimme olemme silloin hävinneet kumpainenkin."
"Jänishousu? Ei. En ole näin pitkälle tiliäni kerännyt, peräytyäkseni enää sarvipäältäkään."
"No, hyvä, ottakaahan toinen ryyppy — vilu värjöttää vielä sydämessänne. Ja sanokaa nyt, onko mukananne ketään vanhasta miehistöstänne?"