Hatteraick ponnahti jaloilleen ja silmäili Glossinia kiireestä kantapäähän. "En näe pukinsorkkaa", päivitteli hän, "ja itse lempo hän sentään varmasti on! Mutta Meg Merrilies on vielä likeisemmässä liitossa pimeyden ruhtinaan kanssa kuin te olettekaan — totisesti, enkä ole eläissäni sellaista säätä kokenut kuin hänestä verta iskettyäni. Nein, nein, en minä häneen enää puutu — hän on paholaisen noita — oikea sielunvihollisen sikiö — mutta se on hänen asiansa. Donner und wetter! Minä en puutu enkä pukahda — hän olkoon oloillaan. Mutta mitä muuhun tulee — totisesti, ellen luulisi kaupan kärsivän, vapauttaisin teidät väleen junkkarista, jos lähetätte minulle sanan, jahka hän on teidän hoteissanne."
Lyhyeen ja äänensä alentaen arvoisat kumppanukset sopivat yrityksestään ja määräsivät Hatteraickin seuraavan tyyssijan. Hänen lokerttinsa viipyminen rannikolla ei käynyt vaikeaksi, kun ei sillähaavaa ollut kruunun aluksia lähettyvillä.
35 luku.
KYLMÄKISKOINEN VASTAANOTTO.
Kotiin palatessaan huomasi Glossin muiden kirjeittensä ja paperiensa seassa erään jokseenkin tärkeän. Lähettäjä oli mr. Protocol, edinburghilainen asianajaja, joka puhutteli häntä squire Godfrey Bertramin, Ellangowanin omistaja-vainajan ja tämän edustajien asiamieheksi, ilmottaen hänelle Singlesiden mrs. Margaret Bertramin äkillisen kuoleman ja pyytäen häntä antamaan siitä tiedon asianomaisille, siltä varalta, että he katsoisivat tarpeelliseksi toimittaa jonkun henkilön puolestaan saapuville edesmenneen säilyjen avaukseen. Mr. Glossin havaitsi heti, ettei kirjottaja tiennyt hänen ja hänen isäntä-vainajansa välien rikkumisesta. Singlesiden omistajattaren omaisuuden piti, kuten hän hyvin tiesi, oikeutta myöten joutua Lucy Bertramille; mutta oli tuhannen mahdollisuutta yhtä vastaan, että vanhan neidin oikullisuus oli saattanut muuttaa perimystä.
Punnittuaan kekseliäässä mielessään mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä, saadakseen selville, mitä omakohtaista etua voisi hänelle tästä tapauksesta kiertyä, ei hän saanut harkituksi mitään muotoa sen käyttämiselle hyväkseen, paitsi mikäli se saattaisi edistää hänen suunnitelmaansa aseman luomiseksi, jonka puute häntä kaiveli ja vastaisuudessa kaiketi vielä kipeämmin kirvelisi.
"Minun täytyy asettua lujalle pohjalle", ajatteli hän, "jotta minulla olisi ainakin ennakolta muodostuneita suotuisia käsityksiä puolellani, jos Dirk Hatteraickin suunnitelmaan tulee joku solmu". Sitä paitsi, tehdäksemme Glossinille oikeutta, saattoi hän kaikessa pahuudessaankin tuntea jotain halua korvata miss Bertramille vähäisessä määrässä sitä täydellistä tuhoa, minkä oli hänen suvulleen tuottanut, etenkin kun korvaus koski tapausta, jossa hänen oma hyvänsä ei ollut toisen edun tiellä. Sen vuoksi hän päätti ratsastaa Woodbourneen seuraavana aamuna aikaisin.
Empimättä ei hän tätä askelta ottanut, hänellä kun oli eversti Manneringin kohtaamiseen se luontainen vastahakoisuus, jota petollisuus ja konnuus tuntee kunnian ja kunnon eteen joutumista kohtaan. Mutta hänessä herätti suurta luottamusta oma savoir faire[37] Hänellä oli luonnostaan terävät lahjat, eivätkä ne suinkaan supistuneet yksistään hänen ammattinsa rajoihin. Hän oli eri kertoina oleskellut melkoisen paljon Englannissa, ja hänen puhelunsa oli vapaata sekä maalaisuudesta että ammatillisesta oppineisuudesta. Siten oli hänellä runsaastikin vakuuttelu- ja suostuttelukykyä, ja siihen liittyi horjumatonta julkeutta, jota hän käytti teeskenneltynä suorasukaisuutena. Itseensä luottavaisena hän siis ilmestyi Woodbourneen kello kymmeneltä aamupäivällä ja pääsi sisälle herrasmiehenä, joka oli tullut tapaamaan miss Bertramia.
Hän ei ilmottanut nimeään ennen kuin oli päässyt aamiaishuoneen ovelle, jolloin palvelija hänen pyynnöstään julisti: "Mr. Glossin, saapuneena tapaamaan miss Bertramia". Isänsä elämän viimeisen kohtauksen muistaen vaaleni Lucy kalman kalpeaksi ja oli pudota tuoliltaan. Julia Mannering riensi hänen avukseen, ja he poistuivat huoneesta yhdessä. Jäljelle jäivät eversti Mannering, käsivarttaan kantimessa käyttävä Charles Hazlewood ja koulumestari, jonka koleat kasvot ja mulkosilmät saivat Glossinin esiintyessä mitä vihamielisimmän sävyn.
Vaikka tuo kunnon herrasmies olikin hiukan nolaantunut esittelynsä ensi vaikutuksesta, läheni hän kuitenkin varmana ja lausui toivovansa, ettei hänen tulonsa ollut naisille epäaikainen. Hyvin jäykkänä ja arvokkaana huomautti eversti Mannering olevansa tietämätön siitä, mikä saattoi mr. Glossinin kunnioittamaan heitä tulollaan.